Terry Pratchett: Hirmurykmentti

42HirmurykmenttiHirmurykmentti (Monstrous regiment)
Terry Pratchett
Karisto 2011 (2003)
Suomennos: Mika Kivimäki    
Kansi: Paul Kidby
Sivuja: 388
Kirjastosta

Olen lukenut paljon Pratchettin kirjoja, mutta jostain syystä tämä kyseinen on jäänyt lukematta tähän asti. Erään kerran se kuitenkin hyppäsi matkaani kirjastosta.

Tämä 28. Kiekkomaailma-sarjan kirja kuuluu niihin kirjoihin, jotka voi lukea ilman minkäänlaista taustatietoa muista sarjan osista. Se nimittäin sijoittuu täysin uuteen miljööseen, pieneen mutta sotaisaan Borogravian vuoristovaltioon. Maa käy lähes jatkuvasti sotaa erityisesti naapurinsa Zlobenian kanssa, eikä maan tilannetta lainkaan helpota, että vallassa olevan Herttuattaren on väitetty kuolleen jo aikaa sitten. Kaiken lisäksi paikallinen jumala Nuggan vaikuttaa tulleen hulluksi, sillä pyhiin teksteihin ilmestyy kaiken aikaa mitä kummallisimpia kieltoja. Vauvat, haukkuvat koirat ja kuusinappiset paidat ovat kaikki iljetyksiä. Vauvoja toki syntyy ja koirat haukkuvat, mutta kansa tuntee valtavaa syyllisyyttä kummastakin.

Majatalonpitäjän tytär Polly Perks naamioituu mieheksi, sillä hän on päättänyt värväytyä armeijaan löytääkseen sodassa kadonneen veljensä. Samaan aikaan Pollyn kanssa värväytyvät myös vampyyri , Igor, peikko ja sekalainen sakki maalaispoikia. Yhdessä kersantti Jacksumin ja korpraali Strappin kanssa tämä Sisään-ja-ulos-rykmentin viimeisin lisäys käy matkaan kohti rintamalinjoja. Matkan aikana Pollylle paljastuu yhtä suun toista armeijasta ja omista alokastovereista. Eikä hän olekaan ainoa jolla on salaisuuksia.

Kevyen huumorin ja nokkelan sanailun keinoin teos käsittelee vakavia aiheita sodankäynnistä naisten asemaan Pratchettin taatun tyyliin. Vanha sotajermu kersantti Jackrum toimii teoksessa usein totuuden äänenä. Hän ei kaunistele asioita, edes silloin kun ne sitä kaipaisivat.

”’Perks, tiedätkö mihin suurin osa sotilaskoulutuksesta tähtää? [..] Se kaikki karjuminen mitä Strappin kaltaiset pikku räkänokat harjoittavat? Sen tarkoituksena on tehdä teistä sellaisia miehiä, jotka toisen miehen käskystä ovat valmiita työntämään miekkansa johonkin itsensä kaltaiseen piruparkaan, joka sattuu vain kantamaan väärän väristä univormua. Hän on sinun kaltaisesi ja sinä olet hänen kaltaisensa. Hän ei oikeastaan halua tappaa sinua etkä sinä halua tappaa häntä. Mutta hän tappaa sinut, jos et tapa häntä ensiksi. Siinä koko juttu alusta loppuun. Sellainen ei suju helposti ilman asianmukaista koulutusta.’”
(s. 171)

Kirjaviisas hienoston kasvatti luutnantti Blouse on loputtoman kiinnostunut tekniikasta ja järjestyksestä. Vanhaa arkistointijärjestelmää arvostellessaan hän tulee lausahtaneeksi suurinta osaa maailman järjestelmistä, arkistoista politiikkaan, koskevan viisauden:

”’ Ihmiset rakentavat sellaista joka toimii. Sitten olosuhteet muuttuvat, ja he joutuvat remontoimaan sitä pitääkseen sen toiminnassa, ja remontointi vie kaiken heidän aikansa niin, että he eivät huomaa kuinka paljon helpompaa olisi rakentaa kokonaan uusi järjestelmä, joka toimisi uusissa olosuhteissa.’”
(s.195-196)

Suosittelen teoksen lukemista.  Se ei ole juonellisesti erityisen moninainen, eikä yllä satiirissaan Pratchettin parhaimmistoon, mutta maailma ja henkilöhahmot tempaavat mukaansa, ja loppu on todella yllätyksellinen. Ja ainakin hetkeksi se saa lukijansa katsomaan todellisuutta hieman eri kulmasta kuin aikaisemmin.

Mainokset

Vain puoliksi kuningas

41Vain_puoliksi_kuningas
Vain puoliksi kuningas. Särkynyt meri 1/3
(Half a King. The Shattered Sea 1/3)
Joe Abercrombie
Jalava: 2016 (2014)
Suomennos: Mika Kivimäki
Sivuja: 397
Kansi: Mike Bryan / Sisko Honkala
Kartta: Nicolette Caven
Sampolan kirjastosta 

Nuortenfantasiatrilogian aloitusosa voitti ilmestyttyään parhaan nuortenkirjan Locus-palkinnon (2015) ja pääsi myös David Gemmell Legend Award -ehdokkaaksi. Koko trilogia on kerännyt maailmanlaajuista suosiota, joten oli aikakin, että itse pääsin sitä lukemaan.

Vain puoliksi kuningas alkaa kartalla, sijoittuu keksittyyn maailmaan, sisältää matkustusta maan eri kolkkiin päähenkilön kasvaessa, mutta siinä ei ole lainkaan magiaa. Toisin sanoin kaikki puitteet fantasialle ovat kunnossa, mutta itse asia puuttuu. Kuin Game of Thrones ennen lohikäärmeiden kuoriutumista ja valkoisia kulkijoita. Maailma kuitenkin toimii ja on selkeän fantastinen ilman magiaa ja kummia olioitakin.

Fantasialle tyypillisesti tämäkin maailma on vanha, kukoistuksensa jo kokenut ja siitä myöhäiskeskiaikaa muistuttavaksi taantunut. Maailmaa hallitsivat ennen haltijat, jotka kuitenkin ovat jo kadonneet, jättäen jälkeensä vain raunioita ja metallia jollaista ei enää osata tehdä. Haltioiden aikaan maailmassa oli vain yksi jumala. Haltiat kuitenkin hajottivat jumalan osiin.

”’Neljäksisadaksi pieneksi jumalaksi, kuudeksi suureksi jumalaksi, ensimmäiseksi mieheksi ja naiseksi sekä Kuolemaksi, joka vartioi viimeistä ovea.’” (s. 12)

Jumalat ja uskonto ovat tärkeä osa maailmaa ja myös itse teosta. Jumalanpalvelusten pidon lisäksi papit ovat hallitsijoiden neuvonantajia, tietoviisaita ja parantajia.  Päähenkilö, prinssi Yarvi, on tarinan alussa loppukoetta vaille pappi, sillä toisen kätensä synnynnäisen vamman takia hänestä ei ole taistelemaan ja siten kuninkaaksi. Tapahtumaketju alkaa vyöryä, kun jo ensimmäisessä luvussa Yarvin isä, kuningas, ja veli, kruununprinssi, kuolevat. Vasten kaikkien, ja varsinkin itsensä tahtoa Yarvista tulee vallanperimyssääntöjen mukaisesti kuningas. Pappisura jää haaveeksi ja kirjat ja yrtit vaihtuvat miekkaan ja kilpeen. Yarvi vannoo kostavansa isänsä ja veljensä kuoleman.

Kuninkuus ei kuitenkaan kestä kauaa, sillä ensimmäisellä sotaretkellään Yarvi joutuu omiensa pettämäksi ja päätyy lopulta orjaksi ja soutajaksi kauppalaivaan. Isän ja veljen kuoleman kosto ja kuninkuuden takaisin saaminen ovat silti ainoa asia Yarvin mielessä.

Pidin kirjan ensimmäistä kolmasosaa varsin puuduttavana. Lopulta tapahtumat kuitenkin imaisivat mukaansa, ja loput luin nopeasti ja innoissani. Luulen, että minulla kesti jonkin aikaa kiintyä päähenkilöön niin paljon, että hänen kohtalostaan tuli kiinnostava. Päähenkilön rakentaminen ei mielestäni ollut täysin onnistunutta. Jo takakannessa kerrotaan, kuinka Yarvin ainoa vaihtoehto on fyysisen vajavaisuutensa takia taistella älynsä voimalla. Teoksessa itsessäänkin toistellaan usein, kuinka älykäs Yarvi on. Teot eivät kuitenkaan puhu puolestaan. Ymmärrän että päähenkilö on nuori ja siksi erityisesti tarinan alussa tyhmä ja sinisilmäinen, mutta onko silloin pakko päälleliimaavasti korostaa tämän älykkyyttä? Lopussa Yarvin kyvyt juonittelijana alkavat näkyä, mutta silloinkin hän on vain yhtä älykäs kuin muu hallitsijaväki.

Hyvin rakennetun maailman ja seikkailuhenkisen juonensa ansiosta teos saa päähenkilönsä puutteet minulta anteeksi. Muut henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia ja itse kerronta miellyttävää. Teoksessa käsitellään hienosti erilaisuutta, ennakkoluuloja ja yksilön asemaa keskellä kaikkien muiden odotuksia ja toiveita – varsin sopivia aiheita nuortenkirjalle. Jään innoissani odottamaan trilogian kahden seuraavan osan lukemista.

Teoksesta muualla mm.:

Vinttikamarissa
Lukutoukan kulttuuriblogi
Oksan hyllyltä

Sadan vuoden unet: satuja aikuisille

Kansi: Samppa Ranta (Punavuoren Folio Oy) / Charlie Bowater

Sadan vuoden unet: satuja aikuisille
Toim. Juri Nummelin
Jalava: 2017
Sivuja: 331
Kansi: Samppa Ranta (Punavuoren Folio Oy) / Charlie Bowater
Hervannan kirjastosta

Eräänä talvisena päivänä, ei kovinkaan kauan sitten, mukaani sattui kirjastosta satukirja. Tarkemmin sanottuna aikuisten satukirja. Satujen suurena ystävänä innostuin tietenkin. Sadan vuoden unet sisältää kolmetoista saduista inspiraationsa saanutta novellia yhtä monelta suomalaiselta kirjoittajalta. Kirjoittajat ovat:

Johanna Venho (Sadan vuoden unet)
Vesa Sisättö (Miten HairParadaisen Viivi ja Paukku karkottivat taikapeilin hengen [ja pelastivat maailman])
Sari Peltoniemi (Kissan sisin olemus)
Markus Harju (Pieni mies, muodoltaan väärä)
Artemis Kelosaari (Marleena ja uusi maailma)
Marika Riikonen (Lasikenkä)
Juha-Pekka Koskinen (Jääsydän)
Shimo Suntila (Tyttö nimeltä Kari)
Markus Leikola (Pidennetty)
Heikki Nevala (Ikuisuuden purema)
Johanna Sinisalo (Hantta ja Kertsi)
Anne Leinonen (Luola)
Tiina Raevaara (Korppi)

Johanna Venhon kirjoittama niminovelli Sadan vuoden unet on maalailevan metaforinen kertomus masennuksesta, luovuuden hauraudesta ja toisen ihmisen läsnäolon herättävästä voimasta.  Tuttu satu antaa metaforille tulkintaa helpottavan kehyksen. Hölmöläissatujen tuntemus taas auttaa lukemaan absurdia novellia Pidennetty.

Osa novelleista on modernisoitu ja realistisoitu. Niistä on poistettu ihmeen ja sadun tuntu, niin että jäljelle on jäänyt hyvinkin häiritsevä tarina. Esimerkiksi Sinisalon Hantta ja Kertsi kertoo alkoholisoituneesta äidistä joka hylkää lapsensa työpaikan toivossa. Lapset houkuttelee piparkakunväriseen kotiinsa lapsipornoa kuvaava murhaaja, jolta lapset sitten pelastuvat puhelimen ja luottokortin avulla. Myös Raevaaran Korppi on tällainen realistinen kertomus.

Vesa Sisättön novelli Miten HairParadaisen Viivi ja Paukku karkottivat taikapeilin hengen (ja pelastivat maailman) sijoittuu nykyaikaan, mutta mukana on Lumikin kääpiöitä, taikapeilejä ja taikuutta. Samankaltaisia, nykyaikaa ja satua yhdistäviä, ratkaisuja on tehty myös novelleissa Tyttö nimeltä Kari ja Ikuisuuden purema.

Osassa novelleista taas yhdistää scifiä ja satua. Kissan sisin olemus on kansansatumainen, mutta sijoittuu robottikissoja vilisevään tulevaisuuteen. Marleena ja uusi maailma on post-apokalyptinen versio Maleena-neidosta. Jääsydän on Lumikuningattaresta vaikutteita saanut kertomus lähitulevaisuuden huumekaupasta ja ekoterrorismista ja Luola kertoo jäisestä maailmasta jossa elää ihmisten lisäksi toinenkin humanoidirotu.

Perinteisintä satua kerran kaukaisessa maassa ilman lisämausteita tarjoavat vain novellit Pieni mies, muodoltaan väärä ja Lasikenkä. Näissä mielenkiinto on näkökulman vaihtamisessa. Jälkimmäinen on prinssin näkökulmasta, päiväkirjamuotoinen versio Tuhkimosta. Prinssin on hankittava puoliso, jotta valtakunta saa perijän. Valitettavasti häntä kiinnostavat prinsessoja enemmän heidän kenkänsä. Tuhkimon lasikengät on pakko saada kokoelmaan, ja jos se vaatii tytön naimista, niin olkoon! Pieni mies, muodoltaan väärä kertoo Tittelintuuren tarinan ylösalaisena. Tittelintuure ajautuu tilanteeseen jossa kaikki hänen ympärillään juonivat rahaa ja valtaa saadakseen, vaikka pieni mies itse vain haluaisi takaisin kotimökkiinsä.

Kokoelman novellit ovat siis varsin monenkirjavia, eikä niillä ole toistensa kanssa juuri muuta yhteistä kuin inspiraation lähde saduissa. Siksi kokoelman lukeminen olikin aaltomaista heilahtelua tunnelmasta ja tyylilajista toiseen. Suosittelen lukemaan yksi novelli kerrallaan, pitäen välissä taukoa. Muuten hyppäykset post-apokalypsien ja fetissiprinssien välillä voivat olla liian kummallisia. Jokainen novelli oli kuitenkin nautittava kokonaisuus. Ennen muuta kokoelma osoitti sen, että saduilla on vielä paljon annettavaa maailmalle.

Naomi Novik: Uprooted

39_uprooted

Naomi Novik: Uprooted
Pan Books: 2016 (2015)
Ei toistaiseksi suomennettu
Sivuja: 435
Kansi: crushed.co.uk
Tampereen kirjastosta

 

 

 

Naomi Novik on amerikkalainen kirjailija, joka tunnetaan erityisesti Temeraire-sarjastaan. Sarjan kaksi ensimmäistä osaa (Kuninkaan lohikäärme ja Jadevaltaistuin) on suomennettu, mutta loput seitsemän osaa ovat toistaiseksi vailla käännöstä. Samoin on käännöstä vailla myös Uprooted, itsenäinen saduista aineksia lainaava fantasiateos.

”Our Dragon doesn’t eat the girls he takes, no matter what stories they tell outside the valley. (–) They talk as though we were doing human sacrifice, and he were a real dragon. Of course that’s not true: he may be a wizard and immortal, but he’s still a man, and our fathers would band together and kill him if he wanted to eat one of us every ten years. He protects us against the Wood, and we’re grateful, but not that grateful.” (s. 3)

Päähenkilö, 17-vuotias Agnieszka, asuu Polnyan kuningaskunnassa, laaksossa sijaitsevassa Devernikin kylässä.  Laaksoa ja sen kaikkia kyliä varjostaa lumottu Metsä. Metsään joutuneet eivät palaa takaisin, laaksoon hyökkää metsästä outoja petoja tai sieltä kulkeutuu tappavia sairauksia. Ja metsä leviää kaiken aikaa. Metsältä laaksoa suojelee tornissa asuva velho, the Dragon (tai Sarkan). Kymmenen vuoden välein velho valitsee itselleen laakson kylistä yhden nuoren tytön palvelijakseen torniinsa. Jo ensimmäisessä luvussa Agnieszka tulee valituksi ja päätyy vanhan (mutta nuorelta näyttävän) velhon palvelukseen. Tavallisesti palvelijan tehtäviin kuuluu velhon ruoan laittaminen ja harvakseltaan tälle ääneen lukeminen, mutta Agnieszkalle the Dragon alkaakin opettaa magiaa. Selviää, että Agnieszka on noita, jota velholla on kuninkaan lakien mukaan velvollisuus opettaa.

Kun Agnieszkan paras ystävä Kasia siepataan Metsään, päättää kokematon noita pelastaa hänet. Tästä alkaa sarja tapahtumia, jotka vievät Agnieszkan kuninkaan hoviin, lähes sotaan naapurivaltiota vastaan ja lopulta takaa-ajettuna takaisin laaksoon, taisteluun Metsää vastaan. Kaiken keskellä Agnieszka oppii käyttämään magiaansa kaiken aikaa paremmin ja jopa yhdistämään sen the Dragonin magiaan. Analyyttinen ja temperamenttinen the Dragon muodostaa Agnieszkan kanssa voimakkaan parin, jonka välille kehittyy kummankin vastustelusta huolimatta myös romanttisia tunteita.

Rakastuin maailmaan ja tarina vei mukanaan ensimmäisiltä sivuilta. Slaavilainen mytologia, perinteinen fantasia ja Grimmin sadut sekoittuvat teoksessa keskenään ja luovat uuden, synkän ja lumoavan maailman, jossa magia voi olla sekä matemaattisen tarkkoja kaavoja kirjoissa että tuntemuksiin perustuvaa virtaa. Teos on ihanan romanttinen maaginen satu, mutta käsittelee hienosti myös ihmisen ja luonnon suhdetta sekä kuoleman ja muutoksen hyväksymistä osana elämää.

Teoksessa negatiivista oli osan henkilöhahmoista latteus ja paperisuus. Esimerkiksi Agnieszkan ystävä Kasia oli täysin persoonaton, ja kaikki vähäisemmät sivuhenkilöt hyvin yksiulotteisia. Keskityin kuitenkin niin tiiviisti juoneen, etten juuri murehtinut hahmoja lukiessani. Pääparissa oli riittävästi syvyyttä ja suurin osa tärkeimmistä sivuhenkilöistäkin oli hyvin rakennettuja.

Suosittelen kaikille romantiikan ja sadunomaisen fantasian ystäville ja aion ehdottomasti itse lukea uudestaan!

Teoksesta myös blogissa Taikakirjaimet.

Novellihaaste – 39 novellia luettu!

Novellihaaste

Kaiken kevätkiireen keskellä en vain saanut aikaiseksi postata jokaisesta lukemastani novellista erikseen, kuten olin alun alkaen suunnitellut. Enkä lukenut yhtään niistä novelleista, joita alun alkaen ajattelin lukea. Luin kuitenkin kahta novellikokoelmaa, ja yhteensä sain luettua 39 novellia!

Arthur Conan Doyle: Sherlock Holmesin seikkailut I–II
WSOY 1988 (1892, 1894, 1905)
Suomennos: O. E. Juurikorpi
Novelleita: 36
Omasta hyllystä

Tarkoitukseni oli lukea Arthur Conan Doylen muita novelleja, mutta päädyinkin maailmankuuluun yksityisetsivä Sherlock Holmesiin. Mikään uusi tuttavuus Holmes ei minulle ole, ja tämänkin kokoelman olen lukenut jo ainakin pariin otteeseen. Novellit on minun laitokseeni koottu alkuperäisistä kokoelmista The Adventures of Sherlock Holmes (1892), The Memoirs of Sherlock Holmes (1894) ja The Return of Sherlock Holmes (1905). Pidän novelleiden lukemisesta juuri ennen nukkumaanmenoa, ja siihen Doylen Holmes-tarinat ovat täydellisiä. Ne ovat suhteellisen lyhyitä, helposti seurattavia ja juonellisesti tyydyttäviä mysteeristä sen selviämiseen eteneviä.

En valitettavasti esittele jokaista novellia erikseen, sillä niitä on niin paljon. Novellit ovat myös rakenteellisesti hyvin toistensa kaltaisia. Ensimmäisen persoonan kertojana toimiva tohtori Watson kertoo aluksi hieman arjestaan Holmesin kanssa, sitten siirrytään itse tapahtumaan. Jonkinlainen rikos tai muuten kummallinen tapaus on sattunut, ja Holmes ja Watson kuulevat siinä osallisena olevan seikkaperäisen selostuksen. Sitten alkaa Sherlock Holmesin kuuluisa salapoliisityö, jonka kaikkia käänteitä Watson ei aina ymmärrä. Lopuksi kaikki selitetään ja useimmiten rikos ratkaistaan. Kaavamainen juoni saattaisi olla tylsä, mikäli novelleja lukisi usean peräkkäin. Yksittäin ne ovat kuitenkin erittäin jännittäviä ja viihdyttäviä. Nautin lukemisesta suuresti.

Suosikkejani kokoelmassa ovat Halkihuulinen kerjäläinen, jossa selvitetään nuoren naisen aviomiehen katoamista, Autio talo, jossa pitkään kuolleeksi luultu Holmes palaa jälleen Watsonin elämään ja Yksinäinen polkupyöräilijä, jossa nuorta pianonsoitonopettajatarta häiritsee tämän pyöräilymatkoja varjostava mystinen mies.

 

38_novellihaaste

David Foster Wallace: Kummatukkainen tyttö (ja muita kertomuksia)
Siltala 2016 (1898, 2004)
Suomennos: Juhani Lindholm
Novelleita: 12
Omasta hyllystä

Amerikkalainen Dawid Foster Wallace (1962–2008) oli minulle entuudestaan tuntematon nimi. Novellikokoelma Kummatukkainen tyttö ilmestyi jouluna kirjahyllyyni, ja novellihaasteesta sain hyvän syyn tarttua teokseen. Pian huomasin, ettei kokoelma oikein sopinut iltalukemiseksi. Se olisi vaatinut parempaa vireystilaa ja pidempiä lukupätkiä. Nyt en tuntenut oikein saavani otetta novelleihin, joissa uskon olevan paljon enemmän kuin yksi puoli. Sain kuitenkin luetuksi kolme novellia, ja aion kesän tullen lukea kokoelman loppuun.

Kaikeksi onneksi myyntipäällikkö oli ensiaputaitoinen (Luckily the Account Representative Knew CPR) on lyhyehkö novelli, jossa firman myyntipäällikkö ja ulkomaantoimintojen johtaja lähtevät viimeisinä töistä ja sattuvat yhtä aikaa tyhjään parkkihalliin. Ulkomaantoimintojen johtaja saa sydänkohtauksen, mutta kaikeksi onneksi myyntipäällikkö on ensiaputaitoinen. Novelli loppuu, kun myyntipäällikkö yrittää epätoivoisesti elvyttää kollegaansa ja huutaa apua, mutta tyhjässä parkkihallissa heitä ei kukaan kuule. Novellin kerronta on kylmän yksityiskohtaista, mikä luo vahvan ristiriidan tapahtumien epätoivoisuuden kanssa.

Kokoelman niminovelli Kummatukkainen tyttö(Girl with Curious Hair) on republikaaninuoren kertomus tämän uusista punkkariystävistä sekä heidän huumeidentäyteisestä käynnistään konsertissa -50–60-luvulla. Edellisen novellin tavoin kerronta on hyvin yksityiskohtaista ja vastakkainasettelu kertojan etuoikeutetun ja säännöllisen elämän ja punkkareiden elämäntavan välillä tuo yhteiskuntakritiikin näkyviin. Myös tämän novellin loppu on yllättävä ja jopa häiritsevän avoin. Konsertista poistuttaessa sekaisin oleva nuorisojoukko hyökkää nuorta naista kohti. Mahdollisuus väkivallasta välähtää. Viimeinen lause on: ”Ja minäpä kerron mitä minä tein”, (s. 36).

Lyndon on selkeästi kahta aiempaa novellia pidempi, mutta sijoittuu sekin -50–60-luvuille. Siinä seurataan nuoren David Boyd nimisen miehen ihmissuhdetta esimieheensä poliitikko Lyndon Baines Johnsoniin, josta lopulta tulee Yhdysvaltain presidentti. Siellä täällä muuten ensimmäisen persoonan kerronnan välissä on fiktiivisiä katkelmia aiheeseen liittyvistä puheista, kirjoista tai haastatteluista. Muutenkin katkelmittain etenevä kerronta punoo yhteen politiikan ja ihmissuhteiden kiemurat, sekä niitä runtelevat sairaudet.

”Nielaisin jälleen, kun tunsin kuuman kuvotuksen paisuvan kurkussani. ’En minä ole rakastunut presidenttiin’, sanoin. Hän hymyili ihastuttavasti aivan kuin sanani olisivat jääneet ilmaan riippumaan. ’Anteeksi kuinka, herra Boyd?’” (s. 77).

Haasteisiin osallistumiseni riippuu aina paljon muun elämän, erityisesti yliopistoelämän kiireistä. Tällä kertaa sain haasteen suoritettua yllättävänkin hyvin, vaikka väliaikapostailut jäivätkin väliin. Oli kuitenkin mukava olla mukana!

Kurt Vonnegut: Maaton mies

37_maaton

Kurt Vonnegut: Maaton mies
(A Man Without a Country)
Tammi 2007 (2005)
Suomennos: Erkki Jukarainen
Sivuja: 151
Kirjailijan kuvittama
Äidin hyllystä

Maaton mies on toinen Vonnegutin suomennetuista esseekokoelmista. Paikoin proosan kaltaiset, mahdollisesti osittain fiktiivisiä tapahtumia sisältävät esseet muistuttavat kirjailijan romaaneiden esipuheita.

37

Huumorin kautta jutustellen Vonnegut käy läpi asioita maan ja taivaan välitä. Kahdessatoista esseessä huomiota saavat maailmankirjallisuuden juonikuviot, musiikki ja esittävät taiteet, Yhdysvaltojen politiikka, luonnon tuhoutuminen, nykyaikainen teknologia, uskonnot ja monet muut pienet ja suuret asiat. Esseiden välissä on sinisellä painettuja kuvia ja ”aforismeja” suoraan kirjailijan kynästä tai poimittuna aiemmasta tuotannosta. Englanninkielisten aforismien suomennokset löytyivät kirjan lopusta.

Aforismien ja kuvituksen lisäksi teoksessa oli muutama aivan mahtava kaavio, jotka pysty- ja vaaka-akselin avulla kuvasivat hyvän onnen ja huonon onnen vaihtelua kirjan juonen kuluessa. Alla esimerkit klassikoista.

Väitän esseden sisältävän paikoin fiktiivisiä tai metaforisia tapahtumia, sillä sivulla 122 Vonnegut kertoo saaneensa puhelun hyvältä ystävältään tieteiskirjailija Kilgore Troutilta. Vonnegutia lukeneet tietävät, että kyseinen tieteiskirjailija Trout  on fiktiivinen hahmo, joka esiintyy useissa Vonnegutin romaaneissa. Kirjailija on myöntänyt Kilgore Troutin toimivan välillä hänen alter egonaan. Tämä huomioiden kyse voisi olla myös metaforisesta keskustelusta Vonnegutin eri puolien välillä.

Suosittelen Maattoman miehen lukemista kaikille Vonnegutin ajatusmaailmasta kiinnostuneille. Reilun kymmenen vuotta vanha teos on yhä ajankohtainen. Ja vaikka Vonnegutin kritisoima Yhdysvaltojen hallinto oli kirjoitusajankohtana George W. Bushin johtamaa, pätee moni asia vieläkin:

”Meidän kullankalliissa perustuslaissamme on muuan traaginen vika. ( — ) Tässä se tulee: Ainoastaan pöpipäät haluavat presidentiksi. Se huomattiin jo lukiossa. Ainoastaan selvästi häiriintyneet pyrkivät luokan johtajaksi.” (s. 105)

Pidin, ja luen taatusti uudelleenkin!

Klassikkohaaste 4: Uljas uusi maailma

Näin siinä käy, kun ilmoittautuu haasteeseen hyvissä ajoin, lukee teoksen hyvissä ajoin, kirjoittaa siitä postauksen hyvissä ajoin ja sitten unohtaa julkaista sen. No, en minä vielä kovin myöhässä ole, joten tässä ajatuksiani klassikosta.

36_uljas

Aldous Huxley: Uljas uusi maailma 
(Brave New World)
Tammi 2012 (1932) 
Suomennos:  I. H. Orras
Sivuja: 261
Veljen hyllystä

Huxleyn Uljas uusi maailma kuuluu scifikirjallisuuden ehdottomiin klassikoihin, ja olin halunnut tutustua teokseen jo pitkään. Kun sitten näin kirjan erään kurssini kirjalistassa, päätin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja osallistua myös klassikkohaasteeseen. Kirjaa ei tarvinnut kaukaa etsiä, sillä se löytyi sopivasti veljeni kirjahyllystä. Osittain veljeni kehujen ansiosta olinkin kirjasta kiinnostunut, sillä kirjamakumme ovat hyvin samanlaiset. Jos hän piti siitä, uskoin itsekin pitäväni. Ja niinhän siinä kävi. Pidin kovasti!

Uljas uusi maailma on yksi dystopiakirjallisuuden ensimmäisiä teoksia. Se sijoittuu kirjoitusajankohtaan nähden noin 500 vuoden päähän tulevaisuuteen, jossa uskonnot on hylätty ja kapitalismi ohjaa yhteiskuntaa. Myöskään tieteitä tai taiteita ei enää harjoiteta vapaasti.  Jumalan kaltaiseksi ihanteeksi on nostettu Henry Ford, ja ajanlasku onkin aloitettu uudestaan ensimmäisen T-mallin Fordin valmistumisesta. Kirjan tapahtumien ajankohta on 632 JF, eli Jälkeen Fordin. Liukuhihna-ajattelu on ulotettu materian tuottamista pidemmälle: Maailmanvaltion ihmiset tuotetaan tehtaissa, ja luonnollista syntymää ja kaikkea siihen liittyvää, kuten perheitä, pidetään perverssinä. Valtio toimii ainakin näennäisen onnellisesti, sillä liukuhihnavauvoja ”oloutetaan”, eli sopeutetaan ja tavallaan aivopestään, ennalta määrättyyn yhteiskunnalliseen asemaan ja tehtävään. Näin sekä korkeimmassa asemassa olevat alfat että kovaa fyysistä työtä tekevät epsilonit ovat onnellisia asemaansa eivätkä kaipaa muuta. Onnellisuus on uusi normaali, ja mikäli negatiivisia tunteita sattuukin esiintymään, ne tukahdutetaan sivuvaikutuksettomalla huumeella, somalla. Arvossa ovat kerskakulutus ja vapaa seksi.

Teoksessa on kolme osaa. Ensimmäiseksi lukijalle esitellään yhteiskuntaa olouttamiskeskuksessa työskentelevien päähenkilöiden Bernardin ja Leninan, sekä Bernardin ystävän Helmholtzin kautta. Bernard on alfa plus, kaikkein korkeimmasta yhteiskuntaluokasta. Hän ei kuitenkaan ole täysin normaali, vaan tavallista heiveröisempi. Pahinta kuitenkin on, että hän vaikuttaa yksiavioiselta. Bernard on itsekin tiedostanut erilaisuutensa, ja saa tukea Helmholtzilta, joka on myös tavallaan poikkeava. Hän haluaisi olla aidosti luova. Lenina taas on hieman alempaa luokkaa, mutta silti sopiva tapailemaan Bernardia hurjista yksiavioisuushuhuista huolimatta. Lenina on täysin normaali, eikä pysty ymmärtämään Bernardin käytöstä.

Toisessa osassa Bernard ja Lenina tekevät lomamatkan villien, yhteiskunnan ulkopuolella asuvien luokse. Siellä he tapaavat naisen, joka ei olekaan villi, vaan vuosia sitten eksynyt lomailija. Nainen on kauhukseen joutunut synnyttämään pojan. Poika, John, on ulkopuolinen, sillä häntä ei hyväksytä villien pariin. Lopulta Bernard ja Lenina ottavat sekä pojan että äidin mukaansa takaisin sivistyksen pariin. Kolmas osa käsittelee Johnin takkuilevaa sopeutumista yhteiskuntaan.

 Uljas uusi maailma herätti monenlaisia ajatuksia. Jännittävintä oli sen tasapainoilu dystopian ja utopian välillä. Onnelliset, normaalit ihmiset pitivät maailmaansa täydellisenä. Jatkuva onnellisuus ja muiden tunteiden tukahduttaminen eivät kuitenkaan sopineet villien parissa kasvaneelle Johnille tai epänormaaleille Bernardille ja Helmholtzille. Heille, erityisesti Johnille, maailma oli dystopia. He halusivat vapauden kaikkiin tunteisiin, vapauden olla myös onnettomia. Kumpi siis on tärkeämpää, onnellisuus vai vapaus? 

36klassikko-4