Novellihaaste – 39 novellia luettu!

Novellihaaste

Kaiken kevätkiireen keskellä en vain saanut aikaiseksi postata jokaisesta lukemastani novellista erikseen, kuten olin alun alkaen suunnitellut. Enkä lukenut yhtään niistä novelleista, joita alun alkaen ajattelin lukea. Luin kuitenkin kahta novellikokoelmaa, ja yhteensä sain luettua 39 novellia!

Arthur Conan Doyle: Sherlock Holmesin seikkailut I–II
WSOY 1988 (1892, 1894, 1905)
Suomennos: O. E. Juurikorpi
Novelleita: 36
Omasta hyllystä

Tarkoitukseni oli lukea Arthur Conan Doylen muita novelleja, mutta päädyinkin maailmankuuluun yksityisetsivä Sherlock Holmesiin. Mikään uusi tuttavuus Holmes ei minulle ole, ja tämänkin kokoelman olen lukenut jo ainakin pariin otteeseen. Novellit on minun laitokseeni koottu alkuperäisistä kokoelmista The Adventures of Sherlock Holmes (1892), The Memoirs of Sherlock Holmes (1894) ja The Return of Sherlock Holmes (1905). Pidän novelleiden lukemisesta juuri ennen nukkumaanmenoa, ja siihen Doylen Holmes-tarinat ovat täydellisiä. Ne ovat suhteellisen lyhyitä, helposti seurattavia ja juonellisesti tyydyttäviä mysteeristä sen selviämiseen eteneviä.

En valitettavasti esittele jokaista novellia erikseen, sillä niitä on niin paljon. Novellit ovat myös rakenteellisesti hyvin toistensa kaltaisia. Ensimmäisen persoonan kertojana toimiva tohtori Watson kertoo aluksi hieman arjestaan Holmesin kanssa, sitten siirrytään itse tapahtumaan. Jonkinlainen rikos tai muuten kummallinen tapaus on sattunut, ja Holmes ja Watson kuulevat siinä osallisena olevan seikkaperäisen selostuksen. Sitten alkaa Sherlock Holmesin kuuluisa salapoliisityö, jonka kaikkia käänteitä Watson ei aina ymmärrä. Lopuksi kaikki selitetään ja useimmiten rikos ratkaistaan. Kaavamainen juoni saattaisi olla tylsä, mikäli novelleja lukisi usean peräkkäin. Yksittäin ne ovat kuitenkin erittäin jännittäviä ja viihdyttäviä. Nautin lukemisesta suuresti.

Suosikkejani kokoelmassa ovat Halkihuulinen kerjäläinen, jossa selvitetään nuoren naisen aviomiehen katoamista, Autio talo, jossa pitkään kuolleeksi luultu Holmes palaa jälleen Watsonin elämään ja Yksinäinen polkupyöräilijä, jossa nuorta pianonsoitonopettajatarta häiritsee tämän pyöräilymatkoja varjostava mystinen mies.

 

38_novellihaaste

David Foster Wallace: Kummatukkainen tyttö (ja muita kertomuksia)
Siltala 2016 (1898, 2004)
Suomennos: Juhani Lindholm
Novelleita: 12
Omasta hyllystä

Amerikkalainen Dawid Foster Wallace (1962–2008) oli minulle entuudestaan tuntematon nimi. Novellikokoelma Kummatukkainen tyttö ilmestyi jouluna kirjahyllyyni, ja novellihaasteesta sain hyvän syyn tarttua teokseen. Pian huomasin, ettei kokoelma oikein sopinut iltalukemiseksi. Se olisi vaatinut parempaa vireystilaa ja pidempiä lukupätkiä. Nyt en tuntenut oikein saavani otetta novelleihin, joissa uskon olevan paljon enemmän kuin yksi puoli. Sain kuitenkin luetuksi kolme novellia, ja aion kesän tullen lukea kokoelman loppuun.

Kaikeksi onneksi myyntipäällikkö oli ensiaputaitoinen (Luckily the Account Representative Knew CPR) on lyhyehkö novelli, jossa firman myyntipäällikkö ja ulkomaantoimintojen johtaja lähtevät viimeisinä töistä ja sattuvat yhtä aikaa tyhjään parkkihalliin. Ulkomaantoimintojen johtaja saa sydänkohtauksen, mutta kaikeksi onneksi myyntipäällikkö on ensiaputaitoinen. Novelli loppuu, kun myyntipäällikkö yrittää epätoivoisesti elvyttää kollegaansa ja huutaa apua, mutta tyhjässä parkkihallissa heitä ei kukaan kuule. Novellin kerronta on kylmän yksityiskohtaista, mikä luo vahvan ristiriidan tapahtumien epätoivoisuuden kanssa.

Kokoelman niminovelli Kummatukkainen tyttö(Girl with Curious Hair) on republikaaninuoren kertomus tämän uusista punkkariystävistä sekä heidän huumeidentäyteisestä käynnistään konsertissa -50–60-luvulla. Edellisen novellin tavoin kerronta on hyvin yksityiskohtaista ja vastakkainasettelu kertojan etuoikeutetun ja säännöllisen elämän ja punkkareiden elämäntavan välillä tuo yhteiskuntakritiikin näkyviin. Myös tämän novellin loppu on yllättävä ja jopa häiritsevän avoin. Konsertista poistuttaessa sekaisin oleva nuorisojoukko hyökkää nuorta naista kohti. Mahdollisuus väkivallasta välähtää. Viimeinen lause on: ”Ja minäpä kerron mitä minä tein”, (s. 36).

Lyndon on selkeästi kahta aiempaa novellia pidempi, mutta sijoittuu sekin -50–60-luvuille. Siinä seurataan nuoren David Boyd nimisen miehen ihmissuhdetta esimieheensä poliitikko Lyndon Baines Johnsoniin, josta lopulta tulee Yhdysvaltain presidentti. Siellä täällä muuten ensimmäisen persoonan kerronnan välissä on fiktiivisiä katkelmia aiheeseen liittyvistä puheista, kirjoista tai haastatteluista. Muutenkin katkelmittain etenevä kerronta punoo yhteen politiikan ja ihmissuhteiden kiemurat, sekä niitä runtelevat sairaudet.

”Nielaisin jälleen, kun tunsin kuuman kuvotuksen paisuvan kurkussani. ’En minä ole rakastunut presidenttiin’, sanoin. Hän hymyili ihastuttavasti aivan kuin sanani olisivat jääneet ilmaan riippumaan. ’Anteeksi kuinka, herra Boyd?’” (s. 77).

Haasteisiin osallistumiseni riippuu aina paljon muun elämän, erityisesti yliopistoelämän kiireistä. Tällä kertaa sain haasteen suoritettua yllättävänkin hyvin, vaikka väliaikapostailut jäivätkin väliin. Oli kuitenkin mukava olla mukana!

Kurt Vonnegut: Maaton mies

37_maaton

Kurt Vonnegut: Maaton mies
(A Man Without a Country)
Tammi 2007 (2005)
Suomennos: Erkki Jukarainen
Sivuja: 151
Kirjailijan kuvittama
Äidin hyllystä

Maaton mies on toinen Vonnegutin suomennetuista esseekokoelmista. Paikoin proosan kaltaiset, mahdollisesti osittain fiktiivisiä tapahtumia sisältävät esseet muistuttavat kirjailijan romaaneiden esipuheita.

37

Huumorin kautta jutustellen Vonnegut käy läpi asioita maan ja taivaan välitä. Kahdessatoista esseessä huomiota saavat maailmankirjallisuuden juonikuviot, musiikki ja esittävät taiteet, Yhdysvaltojen politiikka, luonnon tuhoutuminen, nykyaikainen teknologia, uskonnot ja monet muut pienet ja suuret asiat. Esseiden välissä on sinisellä painettuja kuvia ja ”aforismeja” suoraan kirjailijan kynästä tai poimittuna aiemmasta tuotannosta. Englanninkielisten aforismien suomennokset löytyivät kirjan lopusta.

Aforismien ja kuvituksen lisäksi teoksessa oli muutama aivan mahtava kaavio, jotka pysty- ja vaaka-akselin avulla kuvasivat hyvän onnen ja huonon onnen vaihtelua kirjan juonen kuluessa. Alla esimerkit klassikoista.

Väitän esseden sisältävän paikoin fiktiivisiä tai metaforisia tapahtumia, sillä sivulla 122 Vonnegut kertoo saaneensa puhelun hyvältä ystävältään tieteiskirjailija Kilgore Troutilta. Vonnegutia lukeneet tietävät, että kyseinen tieteiskirjailija Trout  on fiktiivinen hahmo, joka esiintyy useissa Vonnegutin romaaneissa. Kirjailija on myöntänyt Kilgore Troutin toimivan välillä hänen alter egonaan. Tämä huomioiden kyse voisi olla myös metaforisesta keskustelusta Vonnegutin eri puolien välillä.

Suosittelen Maattoman miehen lukemista kaikille Vonnegutin ajatusmaailmasta kiinnostuneille. Reilun kymmenen vuotta vanha teos on yhä ajankohtainen. Ja vaikka Vonnegutin kritisoima Yhdysvaltojen hallinto oli kirjoitusajankohtana George W. Bushin johtamaa, pätee moni asia vieläkin:

”Meidän kullankalliissa perustuslaissamme on muuan traaginen vika. ( — ) Tässä se tulee: Ainoastaan pöpipäät haluavat presidentiksi. Se huomattiin jo lukiossa. Ainoastaan selvästi häiriintyneet pyrkivät luokan johtajaksi.” (s. 105)

Pidin, ja luen taatusti uudelleenkin!

Klassikkohaaste 4: Uljas uusi maailma

Näin siinä käy, kun ilmoittautuu haasteeseen hyvissä ajoin, lukee teoksen hyvissä ajoin, kirjoittaa siitä postauksen hyvissä ajoin ja sitten unohtaa julkaista sen. No, en minä vielä kovin myöhässä ole, joten tässä ajatuksiani klassikosta.

36_uljas

Aldous Huxley: Uljas uusi maailma 
(Brave New World)
Tammi 2012 (1932) 
Suomennos:  I. H. Orras
Sivuja: 261
Veljen hyllystä

Huxleyn Uljas uusi maailma kuuluu scifikirjallisuuden ehdottomiin klassikoihin, ja olin halunnut tutustua teokseen jo pitkään. Kun sitten näin kirjan erään kurssini kirjalistassa, päätin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja osallistua myös klassikkohaasteeseen. Kirjaa ei tarvinnut kaukaa etsiä, sillä se löytyi sopivasti veljeni kirjahyllystä. Osittain veljeni kehujen ansiosta olinkin kirjasta kiinnostunut, sillä kirjamakumme ovat hyvin samanlaiset. Jos hän piti siitä, uskoin itsekin pitäväni. Ja niinhän siinä kävi. Pidin kovasti!

Uljas uusi maailma on yksi dystopiakirjallisuuden ensimmäisiä teoksia. Se sijoittuu kirjoitusajankohtaan nähden noin 500 vuoden päähän tulevaisuuteen, jossa uskonnot on hylätty ja kapitalismi ohjaa yhteiskuntaa. Myöskään tieteitä tai taiteita ei enää harjoiteta vapaasti.  Jumalan kaltaiseksi ihanteeksi on nostettu Henry Ford, ja ajanlasku onkin aloitettu uudestaan ensimmäisen T-mallin Fordin valmistumisesta. Kirjan tapahtumien ajankohta on 632 JF, eli Jälkeen Fordin. Liukuhihna-ajattelu on ulotettu materian tuottamista pidemmälle: Maailmanvaltion ihmiset tuotetaan tehtaissa, ja luonnollista syntymää ja kaikkea siihen liittyvää, kuten perheitä, pidetään perverssinä. Valtio toimii ainakin näennäisen onnellisesti, sillä liukuhihnavauvoja ”oloutetaan”, eli sopeutetaan ja tavallaan aivopestään, ennalta määrättyyn yhteiskunnalliseen asemaan ja tehtävään. Näin sekä korkeimmassa asemassa olevat alfat että kovaa fyysistä työtä tekevät epsilonit ovat onnellisia asemaansa eivätkä kaipaa muuta. Onnellisuus on uusi normaali, ja mikäli negatiivisia tunteita sattuukin esiintymään, ne tukahdutetaan sivuvaikutuksettomalla huumeella, somalla. Arvossa ovat kerskakulutus ja vapaa seksi.

Teoksessa on kolme osaa. Ensimmäiseksi lukijalle esitellään yhteiskuntaa olouttamiskeskuksessa työskentelevien päähenkilöiden Bernardin ja Leninan, sekä Bernardin ystävän Helmholtzin kautta. Bernard on alfa plus, kaikkein korkeimmasta yhteiskuntaluokasta. Hän ei kuitenkaan ole täysin normaali, vaan tavallista heiveröisempi. Pahinta kuitenkin on, että hän vaikuttaa yksiavioiselta. Bernard on itsekin tiedostanut erilaisuutensa, ja saa tukea Helmholtzilta, joka on myös tavallaan poikkeava. Hän haluaisi olla aidosti luova. Lenina taas on hieman alempaa luokkaa, mutta silti sopiva tapailemaan Bernardia hurjista yksiavioisuushuhuista huolimatta. Lenina on täysin normaali, eikä pysty ymmärtämään Bernardin käytöstä.

Toisessa osassa Bernard ja Lenina tekevät lomamatkan villien, yhteiskunnan ulkopuolella asuvien luokse. Siellä he tapaavat naisen, joka ei olekaan villi, vaan vuosia sitten eksynyt lomailija. Nainen on kauhukseen joutunut synnyttämään pojan. Poika, John, on ulkopuolinen, sillä häntä ei hyväksytä villien pariin. Lopulta Bernard ja Lenina ottavat sekä pojan että äidin mukaansa takaisin sivistyksen pariin. Kolmas osa käsittelee Johnin takkuilevaa sopeutumista yhteiskuntaan.

 Uljas uusi maailma herätti monenlaisia ajatuksia. Jännittävintä oli sen tasapainoilu dystopian ja utopian välillä. Onnelliset, normaalit ihmiset pitivät maailmaansa täydellisenä. Jatkuva onnellisuus ja muiden tunteiden tukahduttaminen eivät kuitenkaan sopineet villien parissa kasvaneelle Johnille tai epänormaaleille Bernardille ja Helmholtzille. Heille, erityisesti Johnille, maailma oli dystopia. He halusivat vapauden kaikkiin tunteisiin, vapauden olla myös onnettomia. Kumpi siis on tärkeämpää, onnellisuus vai vapaus? 

36klassikko-4

 

Heidi Mäkinen: Ei saa mennä ulos saunaiholla

Viime postauksesta onkin taas vierähtänyt tovi.. Olen kyllä lukenut paljon kirjoja kesän ja nyt syksynkin aikana, mutta aika ei ole ikinä kirjan luettuani riittänyt siitä kirjoittamiseen. Nyt kuitenkin on aikaa, joten esittelenkin suomalaisen esikoiskirjan, jonka bongasin Kariston uutuusluettelosta. Heidi Mäkien on tamperelainen lääkäri, ja Ei saa mennä ulos saunaiholla on siis hänen esikoisensa.

Ei saa mennä ulos saunaiholla - kansi

Heidi Mäkinen: Ei saa mennä ulos saunaiholla
Karisto 2016
Kansi: Saana Nyqvist
Sivuja: 242
Arvostelukappale

Kirja kertoo kahdesta naisesta, Sinistä ja Eevasta, sekä rotukissa Kyllikistä. Takakannessa lukee näin:

”Sini ja Eeva ovat kerrostalonaapureita. 35-vuotias Sini hoitaa työkseen mummoja terveyskeskuksen vuodeosastolla ja elää jatkuvaa häähuumaa – sulhasta hänellä ei tosin ole. Kuusikymppisellä Eevalla sen sijaan on nirppanokkainen rotukissa Kyllikki, ja hän on leskeksi jäätyään ruvennut suunnittelemaan hautajaisiaan, vaikkei kuoleminen kuulukaan hänen suunnitelmiinsa. Kummankin polulle osuu yllättäviäkin sattumuksia; osa astelee vastaan miehen hahmossa, osa hämmentää muuten vain arkista elämänjärjestystä. Kyllikille nämä tapahtumat aiheuttavat närkästystä ja vakavia syömishäiriöitä, niin että sen kunto on toden teolla koetuksella!”

Kyseessä on mielestäni varsin perinteisen romanttisen komedian kyynisempi, suomalaisempi versio. Sinin miehenetsintä ja hääkuume saavat vastapainokseen jo elämää enemmän nähneen ja kokeneen Eevan sopeutumisen leskeyteen. Näkökulmahenkilö vaihtelee luvuittain, ja välillä ääneen pääsee myös Kyllikki, varsinainen tuomitseva snobi kissaksi. Kissa Kyllikin ja Eevan osiot ovat minäkerrontaa, kun taas Sinistä puhutaan hän-muodossa. Eri kerrontamuodoissa pomppiminen on välillä sekavaa.

Eevan ja Sinin kerronnan vuorottelu kuitenkin toimii, mutta välillä jäin ihmettelemään kissan roolia koko tarinassa. Varsinkin ne kohdat, joissa kissa puhuu (kuvitellusta) kirjailijanurastaan ja tapaamisistaan julkkisten kanssa, ottivat minua päähän. Ne kun eivät tuntuneet sopivan muun kerronnan tyyliin. Pätkien on kai tarkoitus olla humoristisia, mutta minuun ne eivät iskeneet.

”Kävin New Yorkissa neuvottelemassa uuden kirjani käännössopimuksesta. Tassuihini sopivia lentosukkia on mahdoton löytää. Yritin liikkua koneessa, etteivät koipeni turpoaisi. Turposivat kuitenkin.
(s. 195)

Toisaalta taas kissan varsin kriittiset lausunnot siitä, mitä naisen kuuluu olla ja miten elämäänsä elää ovat mainioita. Kissan kritiikkiin tiivistyvät kaikki Sinin ja Eevan omat epäluulot itseään kohtaan, samoin ympäristön kasaamat paineet.

”Nainen osti kynttilänjalat, jotka se piilotti kaappiin. Ne olisivat olleet ihan tyylikkäät tuossa ikkunalaudalla. Nainen huokailee ja katselee ulos. Se on laihtunut, mikä on hyvä. Mikään ei ole niin ikävää katsottavaa kuin keski-ikäisen naisen vatsamakkarat.” (s. 16)

Näin vertauskuvallisesti luettuna sopii kuvaan myös se, että tarinan edetessä kissan kunto rapistuu, ja lopulta se viedään piikille. Tuomitsija on poissa. Naiset ovat löytäneet oman tapansa elää elämäänsä, eikä heitä enää kiinnosta se, miten minkäkin asian kuuluisi muiden mielestä olla.

Kaiken kaikkiaan Ei saa mennä ulos saunaiholla oli miellyttävää ja kevyttä luettavaa, joka onnistui välillä hymyilyttämäänkin.  Mitään suurempia tunteita se ei minussa saanut aikaan, mutta oli juuri sellaisenaan mainiota aivojen nollauslukemista. Odotan mielenkiinnolla, julkaiseeko Mäkinen tulevaisuudessa muitakin teoksia. Täältä niille löytyisi ainakin yksi lukija.

Kirjasta muissa blogeissa:
Lukutoukan kulttuuriblogi

Terry Pratchett: Niistäjä

On hassua, etten ole aiemmin tullut kirjoittaneeksi yhdestä suosikkikirjasarjastani, vaikka sitä olen viime aikoina lukenutkin. Kysehän on Terry Pratchettin Kiekkomaailma-sarjasta, parodisen satiirisesta huumorifantasiasta. Kirjailijan kuolemasta on nyt kulunut reilu vuosi, joten uusia kirjoja ei tietenkään enää julkaista. Onneksi kaikkia ei kuitenkaan ole vielä suomennettu, joten brittikirjailijan ystävät saavat Suomessa vielä nauttia uutuuksista hetken aikaa. Niistäjä on ensimmäinen kirjailijan kuoleman jälkeen suomennettu teos. Nähdessäni sen Kariston uutuusluettelossa, olin vähällä kiljua riemusta.

DSCF5899

Terry Pratchett: Niistäjä (Snuff)
Karisto 2016 (2011)
Suomennos: Mika Kivimäki    
Kansi: Paul Kidby
Sivuja: 389
Arvostelukappale

 

 

Yleensä Kiekkomaailma-sarjan kirjoja voi lukea itsenäisinä teoksina, jotka eivät vaadi aiempien osien tuntemusta. Tässä tapauksessa kuitenkin on eduksi, jos on lukenut vähintään sarjan 31. osan Muks!, sillä muuten osa viittauksista menee pahasti ohi.

Kiekkomaailma-sarjassa on useita eri päähenkilöitä omine sosiaalisine ympyröineen. Eri osat keskittyvät eri henkilöihin. Niistäjässä keskiössä seikkailee Vartioston komentaja Samuel Vimes, mutta tällä kertaa ilman muuta Vartiostoa, poissa Ankh-Morporkin kaduilta. Vimesin vaimo lady Sybil on nimittäin saanut suostuteltua miehensä lomalle sukunsa maalaiskartanoon. Vimes on henkeen ja vereen jepari, eikä toimettomana lomailu juuri voisi vähempää kiinnostaa. Toisaalta laatuaika Sybilin ja heidän kuusivuotiaan poikansa nuoren Samin kanssa on tarpeen. Austenin kirjoista ja Downton Abbeystä tuttua aateliston rauhallista maalaiselämää ei kuitenkaan kestä kauaa, ennen kuin Vimesin poliisinvaistot heräävät. Alkaa sekavan rikosvyyhdin selvittely, jonka aikana paljastuu kaikenlaista yllättävää esimerkiksi hiisistä.

Kuten aina, Pratchettin kieli oli mukaansatempaavaa ja luinkin kirjan muutamassa päivässä. Ilman muun Vartioston mukanaoloa aiemmin vähemmälle huomiolle jääneet hahmot saivat enemmän tilaa. Varsinkin lady Sybilin ja Vimesin herrasmiespalvelija Willikinsin hahmot syvenivät mukavasti. Willikis alkoi jopa kiinnostaa todella. Muutamia sivuhenkilöitäkin esiteltiin. Noin kolme neljäsosaa kirjasta juoni eteni mukavaa vauhtia kohti huippuaan. Valitettavasti huippu saavutettiin liian aikaisin, ja viimeinen kolmannes oli enemmän tai vähemmän selittelyä. Aivan loppuunkin yritettiin selvästi kerätä jännitettä, mutta mitään kovin suurta ei saatu aikaiseksi. Pieni pettymys siis. Kaiken selittelyn ja lopettelunjälkeenkin oli loppuun laitettu vielä sivun mittainen jälkinäytös, vain jotta alussa herätetty Jane Austen -pastissi saatiin lopetettua.

Suurin osa kirjasta oli kuitenkin nautittavaa ja sopivan kepeästi aivonystyröitä kutkuttelevaa luettavaa. Oli mukava siirtyä tenttikirjojen keskeltä Niistäjän pariin. Tavalliseen tapaansa Pratchett oli sekoittanut fantasiahupailun mukaan vakaviakin aiheita. Tällä kerralla teemoina olivat lajirasismi ja orjakauppa, sekä kabinettioikeudet.

Suosittelen kirjaa kaikille Pratchettia aiemmin lukeneille Vimes-faneille, mutta muita kehotan tarttumaan johonkin toiseen Kiekkomaailman osaan ensin.

Ainiin! Haluan vielä mainita, että kirjan kansikuvataiteilija Paul Kidby ja minä emme jaa samaa käsitystä Kiekkomaailmasta. Vanhempien kirjojen kansista vastuussa ollut Josh Kirby oli enemmän minun makuuni..

Luxus ja Säde

Nyt en esittele taikka arvostele, mainitsen vain asiasta, joka kirjakaupassa ja blogeissa on pistänyt viime aikoina silmään. Nimittäin Milja Kauniston teoksen Luxus ja Miina Supisen teoksen Säde kansien samankaltaisuus.

 

Kovin usein en ainakaan itse ole tuollaista salmiakkiruudukkoa kannessa nähnyt, joten pisti silmään. Hetken jouduin miettimään, missä ruudukon olen aiemmin nähnyt, mutta sitten muistin Säteen, joka on ollut (loputtoman pitkällä) lukulistallani jo hyvän tovin. Hassu havainto, ei muuta. Olisi kyllä kiva saada selville teosten kansikuvataiteilijat…

Sanottavaa teosten sisällöistä löytyy ainakin seuraavista blogeista:

Säde:
Morren maailma
Kirjasfääri
Lumiomena
Yöpöydän kirjat

Luxus:
Morren maailmaVinttikamarissa
Kirsin kirjanurkka

 

Tiiliskivi 2015: Yökirja

Viime lauantaina, 13.2.2015 jaettiin 15. kerran Tampereen yliopiston kirjallisuudenopiskelijoiden ainejärjestö Teema ry:n myöntämä kirjallisuuspalkinto Tiiliskivi. Palkinnon ideana on nostaa vuosittain esiin laadukkaita kotimaisia kaunokirjallisia teoksia, jotka eivät ole saaneet ansaitsemaansa huomiota. Tänä vuonna finalisteiksi ylsivät seuraavat:

Vesa Etelämäki: Hikikomori (Sanasato)
Marko Laihinen: Halokehrät (Poesia)
Tiina Laitila Kälvemark: Karkulahti (WSOY)
Ville Lähde: Paljon liikkuvia osia (Savukeidas)
Inka Nousiainen & Satu Kettunen: Yökirja (Tammi)
Katja Seutu: Minä olen hänen asuinsijansa (Sanasato)

Voiton vei lastenkirja, Nousiaisen ja Kettusen Yökirja. Facebook-sivuillaan raati perustelee valintaansa:

”Nousiaisen ja Kettusen herkkä kuvakirja on niin kerrontansa kuin kuvituksensa tasolla kunnianhimoinen ja lapsilukijaa aliarvioimaton teos, joka poikkeaa suomalaisen lastenkirjallisuuden valtavirrasta. Yökirja puhuttelee yhtä aikaa niin aikuista kuin lastakin sortumatta moralisointiin tai liian helppohin ratkaisuihin.Teos käsittelee tärkeitä ja ajankohtaisia teemoja tarttuessaan lapsen ulkopuolisuuden ja toiseuden kokemukseen.”

9789513184537_frontcover_final_medium

Kuva: #kirja

Itse en ole vielä kirjaa saanut käsiini, ja koska se näyttäisi olevan kirjastossakin kovassa huudossa, tuskin ihan heti saankaan. Aion kuitenkin katsastaa kirjan niin pian kuin mahdollista. Hyvää lastenkirjallisuutta on aina mukava lukea.