Hiro Arikawa: Matkakissan muistelmat

55Matkakissanmuistelmat

En muista, miksi kiinnostuin tästä kirjasta alun perin. Luin kai siitä kehuvan arvion, joten kissojen ja japanin ystävänä tein siitä varauksen kirjastoon. Niin oli tosin tehnyt pari muutakin, joten jouduin odottelemaan useita kuukausia. Kun ilmoitus noudettavasta varauksesta viimein saapui, olin jo ehtinyt unohtaa koko kirjan, sekä syyni siitä kiinnostumiseen. Mutta mitäpä pienistä, Hiro Arikawan kaunis kissakirja Matkakissan muistelmat houkutteli lukemaan ilman ennakko-oletuksiakin.

Hiro Arikawa: Matkakissan muistelmat
(Tabineko Ripouto)
S&S 2019 (2015)
Suomennos: Raisa Porrasmaa
Sivuja: 310
Kansi: Satu Kontinen 
Kirjastosta

Nana on poikkeuksellisen älykäs kolli, jonka kulkukissan elämä saa mieluisan käänteen, kun kissahullu Satoru Miyawaki päättää tarjota tälle kodin. Rauhaisaa yhteiseloa kestää vuosia, kunnes Satoru yhtäkkiä ilmoittaa, ettei enää voi pitää Nanaa luonaan. Nana ei pahastu, vaikka onkin nauttinut ajastaan Satorun kanssa.

”Minä en menettänyt mitään. Sain nimekseni Nana ja viisi vuotta kanssasi. Älä siis näytä noin huolestuneelta. Kissa ottaa vastaan tyynesti, mitä kohdalle osuu.” s.22

Niinpä kaksikko matkustaa hopeisella pakettiautolla tapaamaan Satorun vanhoja ystäviä, joista jokainen on lupautunut Nanan uudeksi omistajaksi. Matkat vievät ympäri Japania, ja Nana Satorun kanssa saa nähdä maailmaa paljon enemmän, kuin koskaan aiemmin. Kaikkien matkojen on kuitenkin tultava joskus päätökseensä, ja niin tämänkin.

Kertojana toimii pääasiassa Nana, ja asioita tarkastellaankin paljon kissan perspektiivistä. Kissamainen kerronta on toteutettu hyvin ja uskottavasti: kertoja tuntuu nimenomaan kissalta, ei kissaa teeskentelevältä ihmiseltä. Satorun nuoruudesta kertovissa takaumissa sen sijaan kertoja on persoonaton, ja näkökulma vaihtuu Satorua kulloinkin ajattelevan ystävän perspektiiviin.

Koska Satoru ei koskaan pääse itse ääneen, muodostuu hänestä ystävien kuvausten perusteella lähes yli-inhimillisen hyvä ja kunnollinen. Nanan realistisempi kerronta kuitenkin tasapainottaa tilannetta, enkä onneksi missään vaiheessa ärsyyntynyt Satoruun.

Teoksen kieli oli virkistävän erilaista, verrattuna muuhun viime aikoina lukemaani. En ole aiemmin lukenut japanilaisia romaaneita (mangaa kylläkin), joten en voi tietää onko kyseessä kirjailijan oma tyyli, vai jokin Japanin kirjallisuudelle ominainen piirre. Kieli oli yksinkertaista ja melko päälausevetoista, mutta samalla kaunista, kevyttä ja ilmavaa.

Pidin kovasti Matkakissan muistelmista. Juuri sopivan kevyttä, muttei kuitenkaan ihan hömppää. Kauniiden maisemien ja hassujen eläinten väliin mahtui myös paljon filosofis-psykologista pohdintaa ystävyydestä, perheistä ja rakkaudesta.

Suosittelen teosta kaikille eläinrakkaille kirjatoukille.

Sitten haluaisin sanoa vielä muutaman sanan teoksen kannesta. Satu Kontisen suunnittelema kansi on eittämättä kaunis, mutta tuo aivan liian selvästi mieleen toisen japanilaisen kissakirjan: Takashi Hiraiden Kissavieraan (2016). Myös kolmas japanilainen teos, Hiromi Kawakamin Sensein salkku (2018) on hyvin saman tyylinen, vaikka siitä puuttuukin kissa-teema.

Kustantamo ja kansitaiteilija ovat kaikilla kirjoilla samat, mutta mielestäni on väärin luoda näin selkeä yhteys toisiinsa mitenkään liittymättömien teosten välille pelkän alkukielen perusteella. Ikään kuin Matkakissan muistelmille ei olisi ollut tarpeeksi aikaa, joten päädyttiin käyttämään valmista ”japanilaisen kirjan” pohjaa. Vihertävä vesiväripohja ja lehtiaihe ovat ovat toistensa suoria kopioita.

Tällainen sarjatuotantomainen kansitehtailu ei tunnu erityisen kunnioittavalta, varsinkaan kun muuten S&S:n julkaisuissa on hyvinkin vaihtelevia ja omaperäisiä kansia.

Maailmalla Matkakissa on onneksi saanut vaikka millaisia, ihan omia kansiaan. Oma suosikkini on reunimmainen oikealta. Siitä välityy mielestäni parhaiten teoksen lämmin ja viipyilevä tyyli.

 

Nanan tarinasta on kirjoitettu myös mm. seuraavissa blogeissa:

Kaiken ei tarvitse olla totta
Kirja vieköön
Kirjahilla
Marjatan kirjat ja mietteet
Kirjamerestä ongittua

 

2 thoughts on “Hiro Arikawa: Matkakissan muistelmat

Add yours

  1. Minusta nämä kannet ovat puolestaan ihastuttavia, ja yhdistäähän tätä ja Kissavierasta Japanin lisäksi myös kissa-aihe. Sensein salkusta en osaa sanoa, kun en ole teokseen ennen törmännyt. Ymmärrän silti ehkä senkin, jos kustantamo on halunnut luoda japanilaisten julkaisujen sarjaa ja sitoa niitä yhteisellä kansiteemalla yhteen niin miksipä ei. Saattaa tuoda teoksille jopa enemmän lukijoita tällainen luotu yhtäläisyys 🙂

    1. Kauniita kannet ovat minustakin, sitä en kiellä. Yksilöllisyyden puuttuminen vain ärsyttää. Jos kyseessä olisi julkaisusarja, olisi se mielestäni hyvä tuoda esiin muilla tavoin. Esimerkiksi Keltainen kirjasto sitoo teokset toisiinsa värin avulla, mutta antaa niiden silti pitää uniikit kansikuvansa. Mutta nämä ovat tietenkin makuasioita, joista on tunnetusti turha kiistellä 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: