Naomi Aldermanin feministinen dystopiaromaani Voima on ollut ilmestymisestään asti kirjapiirien puheenaiheena. Se voitti 2017 Womens’s Prize for Fiction -palkinnon ja sitä ovat ylistäneet monet, kirjailija Margaret Atwoodista presidentti Barack Obamaan. Sen on sanottu olevan oman aikamme Orjattaresi. Luen tällaiset ajankohtaiset teokset usein hieman jälkijunassa, ja nyt olenkin yllättävän aikaisessa. Halusin niin kovin ottaa selvää, mistä kaikki puhuvat.
Naomi Alderman: Voima (The Power) Gummerus 2019 (2016) Suomennos: Marianna Kurtto Sivuja: 411 Kansi: Nathan Burton Kirjastosta
Perusasetelmaltaan teos on varsin yksinkertainen. Tytöt ja naiset huomaavat saaneensa uuden kyvyn: he pystyvät antamaan käsillään jopa kuolettavia sähköiskuja. Kertomus kuvaa, kuinka Voiman ilmaantumista seuraavina kymmenenä vuotena valta vaihtuu: naiset käskevät ja miehet tottelevat. Kaiken tämän ympärillä on pieni, viisituhatta vuotta tulevaisuuteen sijoittuva kehyskertomus, jossa arka mieskirjailija Neil pyytää kokeneemmalta Naomilta mielipidettä historiallisesta romaanistaan.
Teoksessa on useita päähenkilöitä, joiden näkökulmien välillä kerronta vaihtelee luvuittain. Roxy on vahva nuori brittinainen, jonka isä johtaa rikollisjärjestöä. Tunde on Nigerialainen nuori mies, josta tulee levottomuuksien keskeltä raportoiva reportteri. Margot on keski-ikäinen nainen, amerikkalainen pormestari ja kahden lapsen äiti. Hänen tyttärensä Jocelyn on ulkopuolinen, sillä hänen voimansa ei toimi kuten muiden. Allie on amerikkalainen ovela ja taitava orpotyttö, joka kuulee päässään Äänen. Näiden lisäksi seurataan hetken myös muutamaa muuta henkilöä. Koska hahmoja ja paikkoja on paljon, jää hahmokehitys paikoitellen kovin pinnalliseksi. Samoin monet kiinnostavat ideat, kuten miesten salaliittoihin uskova vastarintaliike, jäävät enemmänkin kehittelyn tasolle.
Oli piristävää, että tämä dystopia ei kuvaa maailmaa enimmäkseen mullistuksen jälkeen, kuten niin monet viime aikoina pinnalla olleet Nälkäpelistä Orjattaresi -teokseen. Voima kuvaa nimenomaan muutosta: miten se saa alkunsa ja miten se näkyy eri puolilla maailmaa, sekä valtioiden toiminnassa että yksilöiden arjessa. Muutos on havaittavissa myös teoksen kielessä ja henkilöhahmojen ajatusmaailmassa. Alussa kaikki on aika lailla kuten meidän tuntemassamme maailmassa: yksinäinen tyttö joutuu pelkäämään väkivaltaista miesjoukkoa, naisia katsotaan alaspäin ja tytötellään, Jumala on pyhän hengen lisäksi Isä ja Poika. Voimasuhteiden muututtua tilanne alkaa vähä vähältä kääntyä: miehet pelkäävät naisten voimaa, naisista tulee röyhkeämpiä, miehiä kutsutaan pojiksi, johtotehtävät siirtyvät naisille ja Jumalasta on tullut ennen kaikkea Äiti.
”Mies käyttäytyy huomaavaisesti – ja miksei käyttäytyisi? Margot on menestyvä nainen. Hän laskee kätensä miehen tiukalle nuorelle takamukselle, kun hissi on kuljettamassa heitä ylös hänen sviittiinsä.” s. 275
Naiset siis alkavat olla kaikkea sitä, mitä nykyisin yleisesti pidetään maskuliinisena, kun taas meidän feminiinisinä pitämämme piirteet siirtyvät miehiin. Teos tahtoo osoittaa, etteivät nämä piirteet liity sukupuoleen, vaan valta-asemaan. Valta on sillä, joka voi helpommin fyysisesti alistaa toisen.
”Kaikissa meissä on puoli, joka tarraa vanhaan totuuteen: olet aina joko metsästäjä tai saalis. Selvitä kumpi olet, ja toimi sen mukaan. Henkesi on siitä kiinni.” s. 323
Monet naiset ryhtyvät kostamaan kaikkea sitä, mitä he ovat miesten vallassaolon aikana saaneet kärsiä. Moldovasta erottautuu uusi, naisjohtoinen valtio Bassepara, jossa ryhdytään määrätietoisesti kaventamaan miesten itsemääräämisoikeutta ja ihmisarvoa. Hyvännäköisistä miehistä tehdään seksiobjekteja, joiden ahdistelu on täysin hyväksyttävää. Käsistä riistäytyneet naissotilaat tappavat ja raiskaavat miehiä, vain koska voivat. Näin alleviivataan niitä vääryyksiä, joita naiset todellisuudessa yhä eri puolilla maailmaa joutuvat kestämään.
Kaikkien naisten tarkoitus ei toki teoksessa ollut maksaa miehille takaisin. Uuden uskonsuunnan keskushahmon, äiti Eevan sanoin monet halusivat:
”[…] tavoittaa kaikki naiset ja kertoa, että me voimme nyt elää uudella tavalla. Että me voimme liittoutua yhteen, että voimme antaa miesten mennä omia teitään, että meidän ei tarvitse jumiutua vanhoihin kaavoihin. Me voimme raivata uuden polun.” s. 137
Kaikki alkoi kuitenkin pian luisua tasa-arvon tavoittelusta naisten absoluuttiseen valtaan. Eikä naisvalta vaikuta yhtään miesvaltaa paremmalta. Lordi Actonin tavoin teos tuntuu sanovan: ”Valta korruptoi, ja absoluuttinen valta korruptoi absoluuttisesti.” Tätä viestiä hierotaankin sitten lukijan kasvoille kunnolla.
Teos on varsin väkivaltainen: tappelut, tapot ja jopa raiskaukset sanallistetaan tarkkaan. Vähempikin olisi riittänyt, mutta tarkoitus on varmasti ollut herättää huomiota ja avata silmiä: tätä todellisuus joillekin on. Heikointa teoksessa ovat sen yritykset kuvata naisten saaman voiman alkuperää erilaisilla tieteellisillä selitysmalleilla. Jotkut lukijat ovat tulkinneet tämän scifi-satiiriksi tai -parodiaksi, mutta itse en ainakaan lukiessani saanut sellaista käsitystä.
Yksi mielenkiintoisimmista kohdista teoksessa oli sen kehyskertomus. Viisi tuhatta vuotta naisten vallankumouksesta Neil Adam Armon on kirjoittanut kirjan, jossa käsittelee arkeologisten löytöjen pohjalta hahmottunutta todellisuutta naisten valtaannousun ajalta. Hän lähettää kirjansa ystävälleen Naomille palautteen toivossa. Näiden kahden kirjeenvaihdosta muodostuva kehyskertomus nostaa erittäin suorasukaisesti esiin sitä keskustelua, jota naisten ja miesten asemasta ja valtasuhteista usein käydään. Näkökulma vain on meidän todellisuuteemme nähden nurinkurinen.
”Luulen, että voisin itse asiassa nauttia tästä ”miesten hallitsemasta maailmasta”, josta olet puhunut. Se olisi varmasti ystävällisempi, huolehtivaisempi ja – saako näin sanoa? – seksikkäämpi maailma kuin se, jossa elämme.” s. 10
”Oletko miettinyt asian evoluutiopsykologista puolta? Miehet ovat kehittyneet vahvoiksi kotityöläisiksi ja kodin ylläpitäjiksi, kun taas naisten – joilla on ollut vauvoja suojeltavanaan – on täytynyt kehittyä aggressiivisiksi ja väkivaltaisiksi.”
s. 403
Naomi näkee univormupukuiset miehet seksiobjekteina, eikä Neil voi uskoa miesten koskaan abortoineen tyttösikiöitä vain sukupuolen tähden. Lopuksi Naomi ehdottaa, että Neil julkaisisi kirjansa naisen nimellä, jotta se vaikuttaisi uskottavammalta.
Voima on tekstinä miellyttävää luettavaa, ideat ovat hyviä ja hahmot ovat uskottavia. Teos imaisi mukaansa, vaikka suvantokohtiakin löytyi. En silti voi sanoa suuresti pitäneeni kirjasta. Yksi syy tähän on sen välittämä negatiivinen ihmiskuva: syö tai tule syödyksi. En väitä, että se olisi väärä kuva, tai ettei tällaisen kuvan esiin tuominen olisi hyödyllistä. En vain itse halua tuntea eksistentiaalista ahdistusta ihmiskunnan tilasta lukiessani kirjallisuutta. Olen kaunokirjallisuuden suhteen eskapisti: haluan paeta masentavaa todellisuutta, en kohdata sitä. Tämä on tietenkin makuasia, ja monet tuntuvat pitävän nimenomaan tämän kaltaisesta pessimistisestä realismista. Minua varten se ei kuitenkaan ole.
”Ääni sanoo: Kuule, puhun nyt suoraan: ihmiskuntaa kohtaan tuntemani optimismi ei ole lainkaan niin vahvaa kuin joskus aiemmin. ” s. 388
Toinen syy siihen, etten niin kovasti teoksesta pitänyt, oli sen alleviivaavuus ja suoruus. Se halusi saada viestinsä kuuluviin niin, ettei se vahingossakaan jäisi keneltäkään huomaamatta. Näin tehdessään se mielestäni samalla kohteli lukijaa jokseenkin alentuvasti. Mitään tärkeää ei jätetty tulkinnan varaan, kaikki halutut teemat, tututkin sellaiset, sanallistettiin erittäin selkeästi ja niiden pohdintakin suoritettiin teoksessa itsessään. Tällaisessa käsittelyssä lukijalle jää vain passiivinen vastaanottajan rooli. Itse oivaltaminen olisi usein mukavampaa.
Suosittelen silti teosta, sen lukeminen kannattaa. Suosittelen sitä erityisesti niille, jotka haluavat asettaa miehet ja naiset vastakkain. Se kertoo, että pahuus ja vallanhalu eivät kytkeydy sukupuoleen, ja että todellisen tasa-arvon saavuttaminen on äärimmäisen vaikeaa, jos vastapuoli nähdään määritelmällisesti pahana. Naiseus ei tee kenestäkään hyvää, eikä miehisyys pahaa.
”Yksikään kivi ei ole samanlainen kuin jokin toinen kivi, joten minun on vaikea käsittää, mitä te kaikki luulette saavuttavanne määritellessänne ihmisiä yksinkertaisilla sanoilla ja kuvittelemalla, että te tiedätte kaiken tarvittavan.” s. 387
En ole ollenkaan varma, tuleeko tästä sellaista klassikkoa, jota siitä monet povaavat. Alleviivaavuus ilman syviä henkilöhahmoja harvoin kestää aikaa. Tällaisia asioita on kuitenkin vaikea ennustaa. Ehkä viidenkymmenen vuoden kuluttua löydetäänkin jokin toinen 2010-luvun lopulla kirjoitettu teos, jonka nousee klassikoksi. Tai sitten klassikko on tämä.
Voimasta on kirjoitettu vaikka missä, mm. näissä blogeissa:
Amman lukuhetki
Annelin lukuvinkit
Eniten minua kiinnostaa tie
Reader, why did I marry him?
Taikakirjaimet
Osallistun tällä teoksella Yöpöydän kirjat -blogin scifi-lukuhaasteeseen. Voima löytyy lukuvinkkilistan ”Uutuuksia” osiosta.
Kirjankansibingossa Voima johtaa kohdan ”nainen” rastittamiseen. Tietenkin.
Sunnuntaisatuja 
Jätä kommentti