Macbethin tragedia

En ollut lukenut näytelmää, ennen kuin se tällä viikolla käskettiin erään kurssin tiimoilta lukea. Harrastelijateatterin näytelmän olin nähnyt viime kesänä. Nyt olen siis sivistänyt itseäni täysin.

William Shakespeare: Macbeth (The Tragedy of Macbeth)
SKS/Otava 1936 (englanninkielinen alkuteos 1606)
Suomennos: Yrjö Jylhä

En tällä kertaa referoi juonta. Ne, joita Shakespearen näytelmät kiinnostavat, tietävät sen varmasti entuudestaan. Historiallisesti paikkaansapitämätön tarina Skotlannin hallitsijoista. Kirjoittajan lyhin tragedia – onneksi, sillä muuten en olisi ehtinyt sitä kurssille lukea. En myöskään liiemmin arvostele. Kerron vain henkilökohtaisen mielipiteeni.

Sekava. Mystinen. Ajaton. Siinä kolme ensimmäisenä mieleen tullutta sanaa Macbethistä. Olen aina yhtä lumoutunut, kun satoja vuosia vanhat teokset ovat edelleen elossa. Ja näytelmät todella elävät. Ei tällaista tragediaa kovin usein Suomen suurissa teattereissa näe, mutta kunnianhimoisimmat harrastelijateatterit ottavat sen haltuun mielellään. Niin kuin kesällä Romulan taiteellinen teatteri Sastamalassa.

Täytyy sanoa, että nautin enemmän katselemisesta kuin lukemisesta. Eikä se mikään ihme ole, sellaiseksi teos epäilemättä on tarkoitettukin. Vanhan kielensä takia siihen täytyy keskittyä, jotta saisi kaiken irti. Ei riitä, että vain silmäilee – tekstiä tai esitystä. Sekavuutta aiheuttivat tietenkin lukuisat henkilöt, joista kaikilla ei edes ollut kovin suurta roolia. Mutta jos vertaa henkilömäärää esimerkiksi nykyisiin fantasiakirjoihin, ei siinä ole mitään outoa. Toinen sekavuutta aiheuttava seikka oli syy-seuraus -suhteiden hankala seuraaminen. Kuka aiheuttikaan mitä ja mistä tämä johtui?

Eivät sekavuudet kuitenkaan kokemusta pilanneet. On mielenkiintoista tutkia noinkin vanhan näytelmätekstin eroja nykypäivän näytelmiin verrattuna. Mahtavatkohan jotkin nykyiset näytelmät olla suosiossa vielä 400 vuoden kuluttua?

Mainokset