Sadan vuoden unet: satuja aikuisille

Kansi: Samppa Ranta (Punavuoren Folio Oy) / Charlie Bowater

Sadan vuoden unet: satuja aikuisille
Toim. Juri Nummelin
Jalava: 2017
Sivuja: 331
Kansi: Samppa Ranta (Punavuoren Folio Oy) / Charlie Bowater
Hervannan kirjastosta

Eräänä talvisena päivänä, ei kovinkaan kauan sitten, mukaani sattui kirjastosta satukirja. Tarkemmin sanottuna aikuisten satukirja. Satujen suurena ystävänä innostuin tietenkin. Sadan vuoden unet sisältää kolmetoista saduista inspiraationsa saanutta novellia yhtä monelta suomalaiselta kirjoittajalta. Kirjoittajat ovat:

Johanna Venho (Sadan vuoden unet)
Vesa Sisättö (Miten HairParadaisen Viivi ja Paukku karkottivat taikapeilin hengen [ja pelastivat maailman])
Sari Peltoniemi (Kissan sisin olemus)
Markus Harju (Pieni mies, muodoltaan väärä)
Artemis Kelosaari (Marleena ja uusi maailma)
Marika Riikonen (Lasikenkä)
Juha-Pekka Koskinen (Jääsydän)
Shimo Suntila (Tyttö nimeltä Kari)
Markus Leikola (Pidennetty)
Heikki Nevala (Ikuisuuden purema)
Johanna Sinisalo (Hantta ja Kertsi)
Anne Leinonen (Luola)
Tiina Raevaara (Korppi)

Johanna Venhon kirjoittama niminovelli Sadan vuoden unet on maalailevan metaforinen kertomus masennuksesta, luovuuden hauraudesta ja toisen ihmisen läsnäolon herättävästä voimasta.  Tuttu satu antaa metaforille tulkintaa helpottavan kehyksen. Hölmöläissatujen tuntemus taas auttaa lukemaan absurdia novellia Pidennetty.

Osa novelleista on modernisoitu ja realistisoitu. Niistä on poistettu ihmeen ja sadun tuntu, niin että jäljelle on jäänyt hyvinkin häiritsevä tarina. Esimerkiksi Sinisalon Hantta ja Kertsi kertoo alkoholisoituneesta äidistä joka hylkää lapsensa työpaikan toivossa. Lapset houkuttelee piparkakunväriseen kotiinsa lapsipornoa kuvaava murhaaja, jolta lapset sitten pelastuvat puhelimen ja luottokortin avulla. Myös Raevaaran Korppi on tällainen realistinen kertomus.

Vesa Sisättön novelli Miten HairParadaisen Viivi ja Paukku karkottivat taikapeilin hengen (ja pelastivat maailman) sijoittuu nykyaikaan, mutta mukana on Lumikin kääpiöitä, taikapeilejä ja taikuutta. Samankaltaisia, nykyaikaa ja satua yhdistäviä, ratkaisuja on tehty myös novelleissa Tyttö nimeltä Kari ja Ikuisuuden purema.

Osassa novelleista taas yhdistää scifiä ja satua. Kissan sisin olemus on kansansatumainen, mutta sijoittuu robottikissoja vilisevään tulevaisuuteen. Marleena ja uusi maailma on post-apokalyptinen versio Maleena-neidosta. Jääsydän on Lumikuningattaresta vaikutteita saanut kertomus lähitulevaisuuden huumekaupasta ja ekoterrorismista ja Luola kertoo jäisestä maailmasta jossa elää ihmisten lisäksi toinenkin humanoidirotu.

Perinteisintä satua kerran kaukaisessa maassa ilman lisämausteita tarjoavat vain novellit Pieni mies, muodoltaan väärä ja Lasikenkä. Näissä mielenkiinto on näkökulman vaihtamisessa. Jälkimmäinen on prinssin näkökulmasta, päiväkirjamuotoinen versio Tuhkimosta. Prinssin on hankittava puoliso, jotta valtakunta saa perijän. Valitettavasti häntä kiinnostavat prinsessoja enemmän heidän kenkänsä. Tuhkimon lasikengät on pakko saada kokoelmaan, ja jos se vaatii tytön naimista, niin olkoon! Pieni mies, muodoltaan väärä kertoo Tittelintuuren tarinan ylösalaisena. Tittelintuure ajautuu tilanteeseen jossa kaikki hänen ympärillään juonivat rahaa ja valtaa saadakseen, vaikka pieni mies itse vain haluaisi takaisin kotimökkiinsä.

Kokoelman novellit ovat siis varsin monenkirjavia, eikä niillä ole toistensa kanssa juuri muuta yhteistä kuin inspiraation lähde saduissa. Siksi kokoelman lukeminen olikin aaltomaista heilahtelua tunnelmasta ja tyylilajista toiseen. Suosittelen lukemaan yksi novelli kerrallaan, pitäen välissä taukoa. Muuten hyppäykset post-apokalypsien ja fetissiprinssien välillä voivat olla liian kummallisia. Jokainen novelli oli kuitenkin nautittava kokonaisuus. Ennen muuta kokoelma osoitti sen, että saduilla on vielä paljon annettavaa maailmalle.

Mainokset

Muistoja lapsuudesta

Tänään kävin läpi äidin luona säilössä olleet lastenkirjani. Oli jännittävää nähdä pitkästä aikaa kansia, joiden sisältö oli joskus ollut osa jokaista päivääni. Olo oli kuin luokkakokouksessa. Unohtuneiden kirjojen kuvat toivat mieleeni muistoja yllättävän kaukaa lapsuudesta. Lapsen maailmani oli jäänyt säilöön kansien väliin, kuin kukat prässiin.

Tarkoitus ei kuitenkaan ollut vain nostalgisoida, vaan kerätä joukosta säilytettävät ja pakata muut lahjoitettaviksi. Haluan säästää tuleville sukupolville (kenties tuleville lapsilleni) hyviä kirjoja, ja joistakin en vain voi luopua tunnesyistä. Luulin päätöksenteon olevan vaikeaa, mutta toisin kävi. Sisäinen lapsi minussa erotteli vanhasta tottumuksesta ikävät ja merkityksettömät kirjat pois!

Lopputulos oli kaksi isoa muuttolaatikollista lahjoitettavaa. Muut kirjat saavat vielä jatkaa uniaan äitini ullakon kirjahyllyssä. Aion tosin käydä niitä silloin tällöin tapaamassa. Nuoren aikuisenkin maailma tarvitsee toisinaan satuja!