Sadan vuoden unet: satuja aikuisille

Kansi: Samppa Ranta (Punavuoren Folio Oy) / Charlie Bowater

Sadan vuoden unet: satuja aikuisille
Toim. Juri Nummelin
Jalava: 2017
Sivuja: 331
Kansi: Samppa Ranta (Punavuoren Folio Oy) / Charlie Bowater
Hervannan kirjastosta

Eräänä talvisena päivänä, ei kovinkaan kauan sitten, mukaani sattui kirjastosta satukirja. Tarkemmin sanottuna aikuisten satukirja. Satujen suurena ystävänä innostuin tietenkin. Sadan vuoden unet sisältää kolmetoista saduista inspiraationsa saanutta novellia yhtä monelta suomalaiselta kirjoittajalta. Kirjoittajat ovat:

Johanna Venho (Sadan vuoden unet)
Vesa Sisättö (Miten HairParadaisen Viivi ja Paukku karkottivat taikapeilin hengen [ja pelastivat maailman])
Sari Peltoniemi (Kissan sisin olemus)
Markus Harju (Pieni mies, muodoltaan väärä)
Artemis Kelosaari (Marleena ja uusi maailma)
Marika Riikonen (Lasikenkä)
Juha-Pekka Koskinen (Jääsydän)
Shimo Suntila (Tyttö nimeltä Kari)
Markus Leikola (Pidennetty)
Heikki Nevala (Ikuisuuden purema)
Johanna Sinisalo (Hantta ja Kertsi)
Anne Leinonen (Luola)
Tiina Raevaara (Korppi)

Johanna Venhon kirjoittama niminovelli Sadan vuoden unet on maalailevan metaforinen kertomus masennuksesta, luovuuden hauraudesta ja toisen ihmisen läsnäolon herättävästä voimasta.  Tuttu satu antaa metaforille tulkintaa helpottavan kehyksen. Hölmöläissatujen tuntemus taas auttaa lukemaan absurdia novellia Pidennetty.

Osa novelleista on modernisoitu ja realistisoitu. Niistä on poistettu ihmeen ja sadun tuntu, niin että jäljelle on jäänyt hyvinkin häiritsevä tarina. Esimerkiksi Sinisalon Hantta ja Kertsi kertoo alkoholisoituneesta äidistä joka hylkää lapsensa työpaikan toivossa. Lapset houkuttelee piparkakunväriseen kotiinsa lapsipornoa kuvaava murhaaja, jolta lapset sitten pelastuvat puhelimen ja luottokortin avulla. Myös Raevaaran Korppi on tällainen realistinen kertomus.

Vesa Sisättön novelli Miten HairParadaisen Viivi ja Paukku karkottivat taikapeilin hengen (ja pelastivat maailman) sijoittuu nykyaikaan, mutta mukana on Lumikin kääpiöitä, taikapeilejä ja taikuutta. Samankaltaisia, nykyaikaa ja satua yhdistäviä, ratkaisuja on tehty myös novelleissa Tyttö nimeltä Kari ja Ikuisuuden purema.

Osassa novelleista taas yhdistää scifiä ja satua. Kissan sisin olemus on kansansatumainen, mutta sijoittuu robottikissoja vilisevään tulevaisuuteen. Marleena ja uusi maailma on post-apokalyptinen versio Maleena-neidosta. Jääsydän on Lumikuningattaresta vaikutteita saanut kertomus lähitulevaisuuden huumekaupasta ja ekoterrorismista ja Luola kertoo jäisestä maailmasta jossa elää ihmisten lisäksi toinenkin humanoidirotu.

Perinteisintä satua kerran kaukaisessa maassa ilman lisämausteita tarjoavat vain novellit Pieni mies, muodoltaan väärä ja Lasikenkä. Näissä mielenkiinto on näkökulman vaihtamisessa. Jälkimmäinen on prinssin näkökulmasta, päiväkirjamuotoinen versio Tuhkimosta. Prinssin on hankittava puoliso, jotta valtakunta saa perijän. Valitettavasti häntä kiinnostavat prinsessoja enemmän heidän kenkänsä. Tuhkimon lasikengät on pakko saada kokoelmaan, ja jos se vaatii tytön naimista, niin olkoon! Pieni mies, muodoltaan väärä kertoo Tittelintuuren tarinan ylösalaisena. Tittelintuure ajautuu tilanteeseen jossa kaikki hänen ympärillään juonivat rahaa ja valtaa saadakseen, vaikka pieni mies itse vain haluaisi takaisin kotimökkiinsä.

Kokoelman novellit ovat siis varsin monenkirjavia, eikä niillä ole toistensa kanssa juuri muuta yhteistä kuin inspiraation lähde saduissa. Siksi kokoelman lukeminen olikin aaltomaista heilahtelua tunnelmasta ja tyylilajista toiseen. Suosittelen lukemaan yksi novelli kerrallaan, pitäen välissä taukoa. Muuten hyppäykset post-apokalypsien ja fetissiprinssien välillä voivat olla liian kummallisia. Jokainen novelli oli kuitenkin nautittava kokonaisuus. Ennen muuta kokoelma osoitti sen, että saduilla on vielä paljon annettavaa maailmalle.

Mainokset

Novellihaaste – 39 novellia luettu!

Novellihaaste

Kaiken kevätkiireen keskellä en vain saanut aikaiseksi postata jokaisesta lukemastani novellista erikseen, kuten olin alun alkaen suunnitellut. Enkä lukenut yhtään niistä novelleista, joita alun alkaen ajattelin lukea. Luin kuitenkin kahta novellikokoelmaa, ja yhteensä sain luettua 39 novellia!

Arthur Conan Doyle: Sherlock Holmesin seikkailut I–II
WSOY 1988 (1892, 1894, 1905)
Suomennos: O. E. Juurikorpi
Novelleita: 36
Omasta hyllystä

Tarkoitukseni oli lukea Arthur Conan Doylen muita novelleja, mutta päädyinkin maailmankuuluun yksityisetsivä Sherlock Holmesiin. Mikään uusi tuttavuus Holmes ei minulle ole, ja tämänkin kokoelman olen lukenut jo ainakin pariin otteeseen. Novellit on minun laitokseeni koottu alkuperäisistä kokoelmista The Adventures of Sherlock Holmes (1892), The Memoirs of Sherlock Holmes (1894) ja The Return of Sherlock Holmes (1905). Pidän novelleiden lukemisesta juuri ennen nukkumaanmenoa, ja siihen Doylen Holmes-tarinat ovat täydellisiä. Ne ovat suhteellisen lyhyitä, helposti seurattavia ja juonellisesti tyydyttäviä mysteeristä sen selviämiseen eteneviä.

En valitettavasti esittele jokaista novellia erikseen, sillä niitä on niin paljon. Novellit ovat myös rakenteellisesti hyvin toistensa kaltaisia. Ensimmäisen persoonan kertojana toimiva tohtori Watson kertoo aluksi hieman arjestaan Holmesin kanssa, sitten siirrytään itse tapahtumaan. Jonkinlainen rikos tai muuten kummallinen tapaus on sattunut, ja Holmes ja Watson kuulevat siinä osallisena olevan seikkaperäisen selostuksen. Sitten alkaa Sherlock Holmesin kuuluisa salapoliisityö, jonka kaikkia käänteitä Watson ei aina ymmärrä. Lopuksi kaikki selitetään ja useimmiten rikos ratkaistaan. Kaavamainen juoni saattaisi olla tylsä, mikäli novelleja lukisi usean peräkkäin. Yksittäin ne ovat kuitenkin erittäin jännittäviä ja viihdyttäviä. Nautin lukemisesta suuresti.

Suosikkejani kokoelmassa ovat Halkihuulinen kerjäläinen, jossa selvitetään nuoren naisen aviomiehen katoamista, Autio talo, jossa pitkään kuolleeksi luultu Holmes palaa jälleen Watsonin elämään ja Yksinäinen polkupyöräilijä, jossa nuorta pianonsoitonopettajatarta häiritsee tämän pyöräilymatkoja varjostava mystinen mies.

 

38_novellihaaste

David Foster Wallace: Kummatukkainen tyttö (ja muita kertomuksia)
Siltala 2016 (1898, 2004)
Suomennos: Juhani Lindholm
Novelleita: 12
Omasta hyllystä

Amerikkalainen Dawid Foster Wallace (1962–2008) oli minulle entuudestaan tuntematon nimi. Novellikokoelma Kummatukkainen tyttö ilmestyi jouluna kirjahyllyyni, ja novellihaasteesta sain hyvän syyn tarttua teokseen. Pian huomasin, ettei kokoelma oikein sopinut iltalukemiseksi. Se olisi vaatinut parempaa vireystilaa ja pidempiä lukupätkiä. Nyt en tuntenut oikein saavani otetta novelleihin, joissa uskon olevan paljon enemmän kuin yksi puoli. Sain kuitenkin luetuksi kolme novellia, ja aion kesän tullen lukea kokoelman loppuun.

Kaikeksi onneksi myyntipäällikkö oli ensiaputaitoinen (Luckily the Account Representative Knew CPR) on lyhyehkö novelli, jossa firman myyntipäällikkö ja ulkomaantoimintojen johtaja lähtevät viimeisinä töistä ja sattuvat yhtä aikaa tyhjään parkkihalliin. Ulkomaantoimintojen johtaja saa sydänkohtauksen, mutta kaikeksi onneksi myyntipäällikkö on ensiaputaitoinen. Novelli loppuu, kun myyntipäällikkö yrittää epätoivoisesti elvyttää kollegaansa ja huutaa apua, mutta tyhjässä parkkihallissa heitä ei kukaan kuule. Novellin kerronta on kylmän yksityiskohtaista, mikä luo vahvan ristiriidan tapahtumien epätoivoisuuden kanssa.

Kokoelman niminovelli Kummatukkainen tyttö(Girl with Curious Hair) on republikaaninuoren kertomus tämän uusista punkkariystävistä sekä heidän huumeidentäyteisestä käynnistään konsertissa -50–60-luvulla. Edellisen novellin tavoin kerronta on hyvin yksityiskohtaista ja vastakkainasettelu kertojan etuoikeutetun ja säännöllisen elämän ja punkkareiden elämäntavan välillä tuo yhteiskuntakritiikin näkyviin. Myös tämän novellin loppu on yllättävä ja jopa häiritsevän avoin. Konsertista poistuttaessa sekaisin oleva nuorisojoukko hyökkää nuorta naista kohti. Mahdollisuus väkivallasta välähtää. Viimeinen lause on: ”Ja minäpä kerron mitä minä tein”, (s. 36).

Lyndon on selkeästi kahta aiempaa novellia pidempi, mutta sijoittuu sekin -50–60-luvuille. Siinä seurataan nuoren David Boyd nimisen miehen ihmissuhdetta esimieheensä poliitikko Lyndon Baines Johnsoniin, josta lopulta tulee Yhdysvaltain presidentti. Siellä täällä muuten ensimmäisen persoonan kerronnan välissä on fiktiivisiä katkelmia aiheeseen liittyvistä puheista, kirjoista tai haastatteluista. Muutenkin katkelmittain etenevä kerronta punoo yhteen politiikan ja ihmissuhteiden kiemurat, sekä niitä runtelevat sairaudet.

”Nielaisin jälleen, kun tunsin kuuman kuvotuksen paisuvan kurkussani. ’En minä ole rakastunut presidenttiin’, sanoin. Hän hymyili ihastuttavasti aivan kuin sanani olisivat jääneet ilmaan riippumaan. ’Anteeksi kuinka, herra Boyd?’” (s. 77).

Haasteisiin osallistumiseni riippuu aina paljon muun elämän, erityisesti yliopistoelämän kiireistä. Tällä kertaa sain haasteen suoritettua yllättävänkin hyvin, vaikka väliaikapostailut jäivätkin väliin. Oli kuitenkin mukava olla mukana!

Kesäjanssoni

Viime vuonna, Toven juhlavuoden kunniaksi, Viestiä ja muitakin Janssoneita luettiin blogeissa ahkerasti, myös minä luin, vaikken siitä kertonutkaan. Viime kesänä luin nimittäin ensimmäisen kerran Tove Janssonilta jotain muuta kuin muumikirjoja. Lainasin kirjastosta ja luin novellikokoelman Nukkekaappi. Pidin sen vakavasta kepeydestä ja yksinäisistä hahmoista. Tänä kesänä en tyytynyt lainaamaan, vaan peräti ostin omaksi novellikokoelma Viestin. Viesti sisältää hieman yli 30 keskenään hyvinkin erilaista novellia kirjailijan uran varrelta. Lähes kaikki on aikaisemmin julkaistu toisissa kokoelmissa, osa juuri lukemassani Nukkekaapissa.

Tove Jansson: Viesti - valitut novellit 1971–1997 (ruots. Meddelande)
Suomennos: Kyllikki Härkäpää, Kristiina Kivivuori, Eila Pennanen,
Oili Suominen ja Päivö Taubert 
WSOY 1999 (1998)
Sivuja: 325

viesti

Osa novelleista on selkeästi omaelämänkerrallisia vaikutteita saaneita, osa on kuin suoraa kopiota esimerkiksi kirjeenvaihdosta, osa taas toteuttaa perinteisen novellin periaatteita ja ainakin novelli Mustavalkoista on hieman kauhuun viittaava. Ja nyt täytyy myöntää, että en pitänyt tästä kokoelmasta yhtä paljon kuin viimekesäisestä. Kaikesta erilaisuudestaan huolimatta novelleissa oli paljon samaa, ja jossain puolen välin tienoilla aloin kyllästyä. Päähenkilöt olivat aina niin avuttomia, erialisia kuin muut ja yksinäisyyteen taipuvia… Lopun kokoelmasta luinkin paljon pienemmissä erissä, niin etten verrannut uutta novellia edelliseen. Näin kaikki toimikin paremmin!

Suosikkejani olivat jo Nukkekaapista tuttu Nukkekaappi, sekä uudet tuttavuudet Kesälapsi, Mustavalkoista, Emmelina ja Kevyt kantamus.

Nukkekaappi on kertomus Alexanderista ja Erikistä, asuinkumppaneista (elämänkumppaneista), jotka eläköidyttyään alkavat pitkästyä. Alexander on kätevä käsistään ja alkaa rakentaa nukkekaappia, Taloa heille kahdelle. Avukseen hän saa Boyn, joka on sähkömies. Kömpelö Erik ei pysty osallistumaan rakennustöihin, ja samalla kun herkullisesti kuvattu Talo valmistuu, kasvaa ja tiivistyy Erikin mustasukkaisuus koko projektia ja Boyta kohtaan…

Kesälapsessa maalaistaloon saapuu kesäksi kaupunkilaispoika Elis. Hän on valveutunut lapsi, joka ei vain lakkaa puhumasta katastrofeista ja kuolemasta. Talon muut lapset vierastavat Elistä. Yksinäinen yö majakkasaarella muuttaa tilannetta…

Kauhupiirteitä omaava Mustavalkoista kertoo taiteilijasta, kuvittajasta, joka on saanut suuren tilauksen, ja lähtenyt sisustussuunnittelijavaimonsa luota autiotaloon työskentelemään. Hän piirtää piirtämistään, mutta erästä kertomusta kuvittaessaan hän yhtäkkiä käsittää uudella tavalla vaimonsa olohuoneen

Emmelina oli ehkä novelleista merkillisin. Emmelina on nuori nainen, tyttö, joka tuntuu omituisesti olevan siellä, missä on kuolemaa. Päähenkilö ei ota hänestä selvää, eikä lukijakaan. Loppu jättää ihmetyksien valtaan. Täytyy lukea muutamaan kertaan uudestaan kunhan ehdin..

Kevyt kantamus on hupaisa ja tavallaan surullinen. Siinä vanha mies haluaisi kerrankin matkustaa vain kevyellä kantamuksella, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Toisten murheiden niskaansa saaminen on kuitenkin liian helppoa.

Kaiken kaikkiaan pidin Viestistä kohtuullisesti, ja vaikkei erityisen kevyttä kesälukemista olekaan, se oli juuri sopiva seuralainen satunnaisille rantareissuille.

kirjankansibingo

Viestillä ”piirroskuva” bingoon

Kaksitoista klassikkoa 3/12: Nälkätaiteilija

Kolmas klassikko, jonka luin oli Kafkan novellikokoelma Nälkätaiteilija. Kafkaa en ollut aiemmin lukenut, mutta äitini, jonka maku kirjojen suhteen on sama kuin omani, oli häntä suositellut minulle. No eipä se äidin maku tälläkään kertaa eronnut omastani. Mahtava kokoelma mielenkiintoisia novelleja, jotka varmasti luen vielä uudestaankin. Yksi uusi suosikkini!

NälkätaiteilijaFranz Kafka: Nälkätaiteilija
Gummerus 2005 (1959)
Sivuja: 237
Suomennos: Aarno Peromies, Kristiina Kivivuori,
Eeva-Liisa Manner

Sisältää novellit:
Tuomio, Muodonmuutos, Hiilisangolla ratsastaja, Selonteko akatemialle, Rangaistussiirtolassa, Kun Kiinan muuria rakennettiin, Metsästäjä Gracchus, Nälkätaiteilija, Maalaislääkäri

Kafka (1883-1924) kuuluu 1900-luvun merkittävimpiin kirjailijoihin, ja on yksi kaikkien aikojen tunnetuin saksankielinen kirjailija. Hänen kirjoitustyylinsä on vakiintunut yhdeksi modernin kirjallisuuden tyylipiirteeksi, kafkamaisuudeksi. Nälkätaiteilijan novellit ovat kolmea poikkeusta lukuun ottamatta sellaisia, jotka julkaistiin jo Kafkan elinaikana. Näistä poikkeuksista on ainakin ”Kun kiinan muuria rakennettiin” luultavasti jäänyt keskeneräiseksi.

Kaikissa novelleissa ominaista on tietty unenomainen tunnelma ja ahdistavuus, ja novellit voisi niputtaa maagiseen realismiin. Omituisuudet tai jopa yliluonnollisuudet eivät hämmästytä novellien henkilöitä, ainoastaan lukijaa. En halua sen enempää eritellä tai analysoida novelleita, sen tehköön jokainen itse. Minuun suurimman vaikutuksen tekivät Hiilisangolla ratsastaja, Rangaistussiirtolassa ja Nälkätaiteilija.

Mitä tuleman pitää

Seuraavat kaksi kuukautta kuluvat siis länsimaisten klassikoiden parissa, kuten jo aiemmin mainitsin. Valitsin juuri suuresta kirjalistasta 12 teosta, jotka aion lukea            (ja tenttiä).

Tattadadaa, tässä ne ovat:

Romaanit ja novellit:
Defoe: Robinson Crusoe
Goethe: Nuoren Wertherin kärsimykset
Poe: Kootut kertomukset
Tolstoi: Anna Karenina
Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan
Kafka: Nälkätaiteilija

Lyriikka, draama ja muu kirjallisuus:
Erasmus: Tyhmyyden ylistys
More: Utopia
Byron: Don Juan
Strindberg: Neiti Julie
Beckett: Huomenna hän tulee
Woolf: Oma huone

Ennakkotietoja minulla on useimmista, ovathan ne klassikoina useasti muussa kirjallisuudessa ja elokuvissakin viitattuja. Aikaisemmin olen lukenut kuitenkin vain yhden, Tyhmyyden ylistyksen, jonka uusintakierroksen aloitin tänään. Ihan hävettää, etten esimerkiksi Anna Kareninaan ole koskaan aiemmin tarttunut. Toisaalta, onpa nyt ainakin paljon uutta koettavaa, vaikka yritänkin olla liiaksi uppoutumatta tarinoihin, ja osittain keskittyä myös rakenteeseen. Kahta kertaa en nimittäin näitä ehdi määräaikaan mennessä lukea.