Kurt Vonnegut: Maaton mies

37_maaton

Kurt Vonnegut: Maaton mies
(A Man Without a Country)
Tammi 2007 (2005)
Suomennos: Erkki Jukarainen
Sivuja: 151
Kirjailijan kuvittama
Äidin hyllystä

Maaton mies on toinen Vonnegutin suomennetuista esseekokoelmista. Paikoin proosan kaltaiset, mahdollisesti osittain fiktiivisiä tapahtumia sisältävät esseet muistuttavat kirjailijan romaaneiden esipuheita.

37

Huumorin kautta jutustellen Vonnegut käy läpi asioita maan ja taivaan välitä. Kahdessatoista esseessä huomiota saavat maailmankirjallisuuden juonikuviot, musiikki ja esittävät taiteet, Yhdysvaltojen politiikka, luonnon tuhoutuminen, nykyaikainen teknologia, uskonnot ja monet muut pienet ja suuret asiat. Esseiden välissä on sinisellä painettuja kuvia ja ”aforismeja” suoraan kirjailijan kynästä tai poimittuna aiemmasta tuotannosta. Englanninkielisten aforismien suomennokset löytyivät kirjan lopusta.

Aforismien ja kuvituksen lisäksi teoksessa oli muutama aivan mahtava kaavio, jotka pysty- ja vaaka-akselin avulla kuvasivat hyvän onnen ja huonon onnen vaihtelua kirjan juonen kuluessa. Alla esimerkit klassikoista.

Väitän esseden sisältävän paikoin fiktiivisiä tai metaforisia tapahtumia, sillä sivulla 122 Vonnegut kertoo saaneensa puhelun hyvältä ystävältään tieteiskirjailija Kilgore Troutilta. Vonnegutia lukeneet tietävät, että kyseinen tieteiskirjailija Trout  on fiktiivinen hahmo, joka esiintyy useissa Vonnegutin romaaneissa. Kirjailija on myöntänyt Kilgore Troutin toimivan välillä hänen alter egonaan. Tämä huomioiden kyse voisi olla myös metaforisesta keskustelusta Vonnegutin eri puolien välillä.

Suosittelen Maattoman miehen lukemista kaikille Vonnegutin ajatusmaailmasta kiinnostuneille. Reilun kymmenen vuotta vanha teos on yhä ajankohtainen. Ja vaikka Vonnegutin kritisoima Yhdysvaltojen hallinto oli kirjoitusajankohtana George W. Bushin johtamaa, pätee moni asia vieläkin:

”Meidän kullankalliissa perustuslaissamme on muuan traaginen vika. ( — ) Tässä se tulee: Ainoastaan pöpipäät haluavat presidentiksi. Se huomattiin jo lukiossa. Ainoastaan selvästi häiriintyneet pyrkivät luokan johtajaksi.” (s. 105)

Pidin, ja luen taatusti uudelleenkin!

Terry Pratchett: Niistäjä

On hassua, etten ole aiemmin tullut kirjoittaneeksi yhdestä suosikkikirjasarjastani, vaikka sitä olen viime aikoina lukenutkin. Kysehän on Terry Pratchettin Kiekkomaailma-sarjasta, parodisen satiirisesta huumorifantasiasta. Kirjailijan kuolemasta on nyt kulunut reilu vuosi, joten uusia kirjoja ei tietenkään enää julkaista. Onneksi kaikkia ei kuitenkaan ole vielä suomennettu, joten brittikirjailijan ystävät saavat Suomessa vielä nauttia uutuuksista hetken aikaa. Niistäjä on ensimmäinen kirjailijan kuoleman jälkeen suomennettu teos. Nähdessäni sen Kariston uutuusluettelossa, olin vähällä kiljua riemusta.

DSCF5899

Terry Pratchett: Niistäjä (Snuff)
Karisto 2016 (2011)
Suomennos: Mika Kivimäki    
Kansi: Paul Kidby
Sivuja: 389
Arvostelukappale

 

 

Yleensä Kiekkomaailma-sarjan kirjoja voi lukea itsenäisinä teoksina, jotka eivät vaadi aiempien osien tuntemusta. Tässä tapauksessa kuitenkin on eduksi, jos on lukenut vähintään sarjan 31. osan Muks!, sillä muuten osa viittauksista menee pahasti ohi.

Kiekkomaailma-sarjassa on useita eri päähenkilöitä omine sosiaalisine ympyröineen. Eri osat keskittyvät eri henkilöihin. Niistäjässä keskiössä seikkailee Vartioston komentaja Samuel Vimes, mutta tällä kertaa ilman muuta Vartiostoa, poissa Ankh-Morporkin kaduilta. Vimesin vaimo lady Sybil on nimittäin saanut suostuteltua miehensä lomalle sukunsa maalaiskartanoon. Vimes on henkeen ja vereen jepari, eikä toimettomana lomailu juuri voisi vähempää kiinnostaa. Toisaalta laatuaika Sybilin ja heidän kuusivuotiaan poikansa nuoren Samin kanssa on tarpeen. Austenin kirjoista ja Downton Abbeystä tuttua aateliston rauhallista maalaiselämää ei kuitenkaan kestä kauaa, ennen kuin Vimesin poliisinvaistot heräävät. Alkaa sekavan rikosvyyhdin selvittely, jonka aikana paljastuu kaikenlaista yllättävää esimerkiksi hiisistä.

Kuten aina, Pratchettin kieli oli mukaansatempaavaa ja luinkin kirjan muutamassa päivässä. Ilman muun Vartioston mukanaoloa aiemmin vähemmälle huomiolle jääneet hahmot saivat enemmän tilaa. Varsinkin lady Sybilin ja Vimesin herrasmiespalvelija Willikinsin hahmot syvenivät mukavasti. Willikis alkoi jopa kiinnostaa todella. Muutamia sivuhenkilöitäkin esiteltiin. Noin kolme neljäsosaa kirjasta juoni eteni mukavaa vauhtia kohti huippuaan. Valitettavasti huippu saavutettiin liian aikaisin, ja viimeinen kolmannes oli enemmän tai vähemmän selittelyä. Aivan loppuunkin yritettiin selvästi kerätä jännitettä, mutta mitään kovin suurta ei saatu aikaiseksi. Pieni pettymys siis. Kaiken selittelyn ja lopettelunjälkeenkin oli loppuun laitettu vielä sivun mittainen jälkinäytös, vain jotta alussa herätetty Jane Austen -pastissi saatiin lopetettua.

Suurin osa kirjasta oli kuitenkin nautittavaa ja sopivan kepeästi aivonystyröitä kutkuttelevaa luettavaa. Oli mukava siirtyä tenttikirjojen keskeltä Niistäjän pariin. Tavalliseen tapaansa Pratchett oli sekoittanut fantasiahupailun mukaan vakaviakin aiheita. Tällä kerralla teemoina olivat lajirasismi ja orjakauppa, sekä kabinettioikeudet.

Suosittelen kirjaa kaikille Pratchettia aiemmin lukeneille Vimes-faneille, mutta muita kehotan tarttumaan johonkin toiseen Kiekkomaailman osaan ensin.

Ainiin! Haluan vielä mainita, että kirjan kansikuvataiteilija Paul Kidby ja minä emme jaa samaa käsitystä Kiekkomaailmasta. Vanhempien kirjojen kansista vastuussa ollut Josh Kirby oli enemmän minun makuuni..

Tiiliskivi 2015: Yökirja

Viime lauantaina, 13.2.2015 jaettiin 15. kerran Tampereen yliopiston kirjallisuudenopiskelijoiden ainejärjestö Teema ry:n myöntämä kirjallisuuspalkinto Tiiliskivi. Palkinnon ideana on nostaa vuosittain esiin laadukkaita kotimaisia kaunokirjallisia teoksia, jotka eivät ole saaneet ansaitsemaansa huomiota. Tänä vuonna finalisteiksi ylsivät seuraavat:

Vesa Etelämäki: Hikikomori (Sanasato)
Marko Laihinen: Halokehrät (Poesia)
Tiina Laitila Kälvemark: Karkulahti (WSOY)
Ville Lähde: Paljon liikkuvia osia (Savukeidas)
Inka Nousiainen & Satu Kettunen: Yökirja (Tammi)
Katja Seutu: Minä olen hänen asuinsijansa (Sanasato)

Voiton vei lastenkirja, Nousiaisen ja Kettusen Yökirja. Facebook-sivuillaan raati perustelee valintaansa:

”Nousiaisen ja Kettusen herkkä kuvakirja on niin kerrontansa kuin kuvituksensa tasolla kunnianhimoinen ja lapsilukijaa aliarvioimaton teos, joka poikkeaa suomalaisen lastenkirjallisuuden valtavirrasta. Yökirja puhuttelee yhtä aikaa niin aikuista kuin lastakin sortumatta moralisointiin tai liian helppohin ratkaisuihin.Teos käsittelee tärkeitä ja ajankohtaisia teemoja tarttuessaan lapsen ulkopuolisuuden ja toiseuden kokemukseen.”

9789513184537_frontcover_final_medium

Kuva: #kirja

Itse en ole vielä kirjaa saanut käsiini, ja koska se näyttäisi olevan kirjastossakin kovassa huudossa, tuskin ihan heti saankaan. Aion kuitenkin katsastaa kirjan niin pian kuin mahdollista. Hyvää lastenkirjallisuutta on aina mukava lukea.

Klassikkohaaste! Franz Kafka: Oikeusjuttu

Kirjabloggaajien klassikkohaaste on nyt ohi, ja oikeastaan koontipostauksia olisi pitänyt tehdä jo eilen. En kuitenkaan kasaantuvilta koulukiireiltä millään ehtinyt, joten olen päivän jäljessä. Luettavanani oli Kafkan Oikeusjuttu. Törmäsin kirjaan kesällä, kun se oli myynnissä ihanassa torikojussa, josta poimin mukaani pari muutakin aarretta. Luin viime vuonna KafkanNälkätaiteilija -novellikokoelman, joten ajattelin Oikeusjutunkin sopivan makuuni. Kirja sai kuitenkin odottaa lähes puoli vuotta, ennen kuin klassikkohaasteen myötä ilmeni sopiva tilaisuus ja ”syy”.

DSCF5585Franz Kafka: Oikeusjuttu (Der Prozeß)
WSOY 1970 (1925)
Suomennos: Aukusti Simojoki
Kansi: ?
Sivuja: 234
Omasta hyllystä

Oikeusjuttu alkaa aamusta, kun päähenkilö Josef K. herää mennäkseen töihin. Kaikki ei kuitenkaan ole kohdallaan, ja pian hän huomaakin tulleensa vangituksi. K kuulee olevansa tuomioistuimen jostakin syyttämä, vaikka kukaan ei suostukaan kertomaan mistä. Edessä olisi kuitenkin pitkä oikeusjuttu. K:n vankeus ei kestä aamua pidempään, mutta oikeusjuttu ei jätä häntä rauhaan. Kyseessä ei nimittäin ole mikään tavallinen tuomioistuin tai oikeusjuttu.

Alussa ja sen epätietoisessa ilmapiirissä on paljon samaa kuin toisessa Kafkan teoksessa, Muodonmuutoksessa. Sen paremmin Josef K. kuin Muodonmuutoksen Gregor Samsakaan eivät tiedä, mikä on aiheuttanut epätavallisen tilanteen, eivätkä ympäröivät ihmiset suhtaudu asiaan niin kuin olettaisi normaalin ihmisen suhtautuvan. Muodonmuutoksessa ei kuitenkaan ole mitään tai ketään, jota tilanteessa voisi syyttää, kun taas Oikeusjutussa ”syyllinen” on selkeästi oikeuslaitos ja byrokratia, joita kohtaan teos raskaasti kritisoikin. Liekö kritiikin kimmokkeena toimineet Kafkan omat oikeustieteen opinnot…

Oikeusjutusta on tehty paljon erilaisia tulkintoja ja päätelmiä niin bibliografiselta kuin metaforiselta pohjaltakin. Totuus kuitenkin on, että Kafka ei koskaan saanut teosta valmiiksi, ja määräsi sen monen muun työnsä ohella poltettavaksi hänen kuoltuaan. Tätä toivetta ei kuitenkaan syystä tai toisesta noudatettu. Alussa keskeneräisyys ei ole ilmeistä, mutta lopun kerronnassa on suuri aukko. Kahdeksas luku on jäänyt niin kesken, että kustantajat ovat katsoneet parhaaksi myös ilmoittaa sen luvun lopussa. Tuntui, kuin tuo puuttuva palanen olisi sisältänyt kovinkin tärkeää tietoa, sillä sen jälkeen juonen syy-seuraus -suhteiden tajuaminen vaikeutui, eikä monesta aiemmin esillä olleesta henkilöstä koskaan kuultu uudestaan. Luulen, että keskeneräisen luvun lisäksi lopusta puuttui muutakin, sillä aivan viimeisessä luvussa K:n ajatukset oikeusjutusta olivat täysin muuttuneet, ja hän alistui mukisematta tuomioonsa. Toisaalta toisiksi viimeisessä luvussa K:lle kerrotaan myös itsenäisesti elämään jäänyt tarina miehestä, joka halusi päästä sisälle lakiin. Kenties tämän tarinan avulla K. oivalsi jotakin itsestään ja elämästä, mutta minulle se jäi kuitenkin mysteeriksi.

Lyhyiden klassikoiden ystävän ei kannata vielä huutaa riemusta, sillä lyhyestä sivumäärästään huolimatta teos oli paikoin kovin raskaslukuinen. Dialogia ei nimittäin juurikaan ollut, vaan enimmäkseen toisiaan seuraavia, kappalejaottomia monologeja. Vaikkakin mielenkiintoisia, olivat ne myös hyvin työläitä. Ja aivan kuin siinä ei olisi ollut tarpeeksi: myös luvut olivat epämiellyttävän pitkiä, ja olisin kaivannut taukoa useammin.

Kaikesta epämääräisyydestään, keskeneräisyydestään ja jopa suoranaisesta turhauttavuudestaan huolimatta Oikeusjuttu on kuitenkin lukemisen arvoinen klassikko. Se sai ajattelemaan oikeusjärjestelmää, lakia ja muuta byrokratiaa uudella tavalla, tarjoten samalla tummasävyistä huumoria. Lopun avonaisuus aiheutti allekirjoittaneessa jopa pienen eksistentiaalisen kriisin.

Blogi herää talviunilta!

Viimeaikoina on ollut hiljaista täällä blogin puolella, enkä ole toisten blogejakaan kerjennyt lukea, mutta tulkoon siihen nyt muutos! Vuosi 2015 oli kaikenkaikkiaan minulle hyvä kirjavuosi, vaikken lukenut kuin pari uutuutta. Minkäs sille voi, jos on hidas heräämään ja epäluuloinen uusien tulokkaiden suhteen.. Olen paljon ahkerampi lukija kuin blogin kirjoittaja, joten kaikki lukemani teokset eivät valitettavasti ehtineet saada huomiota täällä. Jotta meno olisi tasapuolista, laitan tänne sentään listan ja tähtiarvostelun kaikista.

2015 luettuni:

Kari Hotakainen: Juoksuhaudantie ****
Väinö Linna: Tuntematon sotilas ***Graeme Simsion: Vaimotesti ***
Vladimir Nabokov: Lolita ****
Franz Kafka: Nälkätaiteilija ****1/2
Erasmus Rotterdamilainen: Tyhmyyden ylistys **
Sylvia Plath: Ariel ***
Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo ****
Marguerite Duras: Tuska **
Ted Hughes: Syntymäpäiväkirjeitä ***
Charlotte Bronte: Kotiopettajattaren romaani ****
Voltaire: Candide ***
Johan W. Goethe: Nuoren Wertherin kärsimykset **
Anton Tsehov: Vanja-eno ***
August Strindberg: Neiti Julie ***
Moliere: Saituri **
Terry Pratchett & Stephen Baxter: Pitkä maa ****
Tove Jansson: Viesti ***
Spiegelman: Maus – selviytyjän tarina ***
Maria Turtschaninoff: Anaché ****
Katherine Pancol: Kilpikonnien hidas valssi **
Kurt Vonnegut: Galapagos ****
Marja Björk: Poika ***
Lian Hearn: Satakielilattia ***
J. S. Meresmaa: Mifongin perintö ***
Aldous Huxley: Saari ****
Hannu Raittila: Kirjailijaelämää **
Han Han: Kolme porttia ***
Jukka Virtanen: Satujunalla olipakerran -kaupunkiin ****
Jeff VanderMeer: Hävitys ****
Jeff VanderMeer: Hallinta ****
Terry Pratchett: Elävää musiikkia ****
Terry Pratchett: Magian väri ***
Terrt Pratchett: Posti kulkee ****
J. R. R. Tolkien: The Lord of the Rings I ***
Juri Nummelin: Vuoripeikot ja muita wanhoja kauniita satuja ***

Ehdin lukea paljon enemmän kuin viime vuonna, keskimäärin 3 kirjaa kuukaudessa. Lukuvalinnatkin osuivat enimmäkseen kohdalleen, sillä täydellisiä pettymyksiä oli vain pari.

Hyvää viime vuodessa oli myös se, että sain vihdoin omaan lukunurkkaani ihanaisen nojatuolin! Kaunotar oli vähällä päätyä roskalavalle, kun tutullani ei ollutkaan sille tilaa uudessa kodissaan, mutta onneksi ehätin väliin. Onhan siinä vähän kulumaa ja verhoilukin on rikki istuimesta, mutta ei mitään sellaista, mitä ei hyvällä lampaantaljalla  peittäisi.

DSCF5570

Järjestystä kaaokseen

Nyt vihdoin tein sen, mihin olen odottanut inspiraatiota siitä asti, kun muutin uuteen kotiin (vapusta asti!). Järjestin kirjahyllyni. Jonkinlainen suurinpiirtein-järjestys kirjoilla tähänkin asti oli ollut, mutta joillakin oli väärä vieruskaveri ja joillakin jopa ihan väärä paikka (satukirja keskellä kauhua, vieressä näytelmiä!). Myönnän, kun pääsen järjestelyn makuun, olen perfektionisti..

DSCF5231

Hyllyssäni sovellan nyt sellaista lajityyppien ja värijärjestyksen yhdistelmää, joka miellyttää omaa silmääni, ja on lisäksi jokseenkin käytännöllinen. Pysyvä järjestys ei tule olemaan, sillä odotan uutta, suurempaa hyllyä mahdollisesti jo vuodenvaihteeksi. Mutta voi kuinka hyvä olo järjestyksestä tulikaan! Tuijottelin sohvalta kirjojen selkämyksiä valehtelematta ainakin puoli tuntia.

DSCF5232

Mitä tuleman pitää

Seuraavat kaksi kuukautta kuluvat siis länsimaisten klassikoiden parissa, kuten jo aiemmin mainitsin. Valitsin juuri suuresta kirjalistasta 12 teosta, jotka aion lukea            (ja tenttiä).

Tattadadaa, tässä ne ovat:

Romaanit ja novellit:
Defoe: Robinson Crusoe
Goethe: Nuoren Wertherin kärsimykset
Poe: Kootut kertomukset
Tolstoi: Anna Karenina
Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan
Kafka: Nälkätaiteilija

Lyriikka, draama ja muu kirjallisuus:
Erasmus: Tyhmyyden ylistys
More: Utopia
Byron: Don Juan
Strindberg: Neiti Julie
Beckett: Huomenna hän tulee
Woolf: Oma huone

Ennakkotietoja minulla on useimmista, ovathan ne klassikoina useasti muussa kirjallisuudessa ja elokuvissakin viitattuja. Aikaisemmin olen lukenut kuitenkin vain yhden, Tyhmyyden ylistyksen, jonka uusintakierroksen aloitin tänään. Ihan hävettää, etten esimerkiksi Anna Kareninaan ole koskaan aiemmin tarttunut. Toisaalta, onpa nyt ainakin paljon uutta koettavaa, vaikka yritänkin olla liiaksi uppoutumatta tarinoihin, ja osittain keskittyä myös rakenteeseen. Kahta kertaa en nimittäin näitä ehdi määräaikaan mennessä lukea.