Tuliko bingo?

Ehdin näin viime tipassa kirjoittaa koontipostauksen Kirjakaapin kummituksen isännöimästä kirjankansibingosta. Osasta haasteen aikana lukemistani kirjoista kirjoitin jo aiemmin, mutta osasta vasta hamassa tulevaisuudessa. On se vaan sen verran kiireistä tämä entisen kesälomalaisen elämä ollut..

kuvat

Bingoruutuja täyttivät siis lukemisjärjestyksessä seuraavat kirjat:

SyntymäpäiväkirjeitäTed Hughes (kasvi)
Kotiopettajattaren romaaniCharlotte Bronte (punainen)
CandideVoltaire (nainen)
Nuoren Wertherin kärsimyksetJohan W. Goethe (pariskunta)
SaituriMoliere (abstrakti kuvio)
Pitkä maaTerry Pratchett ja Stephen Baxter (luonto)
ViestiTove Jansson (piirroskuva)
AnacheMaria Turtchaminoff (fiktiivinen hahmo)
Kilpikonnien hidas valssi Katherine Pancol (värikäs)
GalapagosKurt Vonnegut (eläin)
PoikaMarja Björk (valokuva)
Mifongin perintöJ. S. Meresmaa (lapsi)
Kolme porttiaHan Han (rakennus)
SaariAldous Huxley (maisema)
KirjailijaelämääHannu Raittila (monta henkilöä)
Satujunalla Olipakerran-kaupunkiinJukka Virtanen (ajoneuvo)

kirjankansibingo1Haasteen aikana kiinnitin kirjojen kansiin ehdottomasti enemmän huomiota kuin aiemmin, vaikka en lukemisiani niiden perusteella valinnutkaan. Sattumanvaraisella tyylillä ja hieman soveltamalla sain peräti kaksi bingoa! Täytyy muistaa osallistua toistekin.

Mainokset

Kiireitä, kiireitä…

Mitä voin sanoa? Viimeinen kuukausi ja seuraavat kaksi ovat täynnä. Täynnä opiskelua, töitä ja niitä ns. vapaa-ajan aktiviteetteja. Varsinaista vapaata aikaa ei tunnu olevan.

Kirjoja olen kyllä lukenut, viimeisimpänä Väinö Linnan klassikon Tuntematon sotilas. Yllätyn joka kerta siitä, miten viihdyttävästä teoksesta on kyse. Jotenkin Tuntemattoman ansaittu klassikko-leima tuntuu keräävän pölyä ja tiiliskivimäisyyttä humoristisen ja helppolukuisen kirjan päälle. Mieleen nousevat synkkä aihe ja merkitys yhteiskunnalle, eivätkä ronskit vitsit ja mukaansatempaava kerronta. Seuraavalla kerralla taidan lukea Sotaromaanin, eli saman teoksen sensuroimattoman version. Olen kuullut, etteivät erot ole suuria, mutta en usko ennen kuin itse näen.

Klassikoiden luku minun osaltani jatkuu vielä. Suomen kirjallisuuden klassikoihin minut käänsi kurssi nimeltä Johdatus Suomen kirjallisuushistoriaan, seuraavana on vuorossa Johdatus länsimaiseen kirjallisuushistoriaan. Luettavana on näytelmiä, romaaneja, novelleja ja lyriikkaa, hieman oman kiinnostuksen mukaan. Lisää saatte kuulla, kun kurssi etenee.

Juoksuhaudantie

Kari Hotakainen: Juoksuhaudantie
WSOY 2002
Sivuja: 334
Päällys: Martti Ruokonen

Juoksuhaudantie

Pahoittelen hiljaisuutta, opiskelu pitää kiireisenä. Nyt kuitenkin luin Hotakaisen Juoksuhaudantien kahdella istumalla. Lopullinen tavoitteeni on kirjoittaa teoksesta analyysi/essee erästä kurssia varten, nyt tyydyn vähempään. Onneksi pidin kirjasta ja lukeminen sujui kuin siivillä, sillä esseen deadline lähestyy vauhdilla.

Mitä kirjasta sitten kertoisi? Ensinnäkin Matti Virtanen on jätetty mies. Saadakseen perheensä takaisin, hän päättää toteuttaa vaimonsa haaveen omakotitalosta helsinkiläisellä pientaloalueella. Haave osoittautuu kalliiksi ja muutenkin hankalaksi, mutta päättäväinen mies tekee kaikkensa sen toteuttamisen eteen. Onhan hän sentään kotirintamamies parhaimmillaan.

Matti on päähenkilö, mutta minäkertojina ääneen pääsevät hänen lisäkseen myös Helena (Matin vaimo), Välittäjä (kiinteistövälittäjä Kesämaa), Viranomainen (ylikonstaapeli Marita Kalliolahti), He (yläkerran naapurit), Ne (eräät omakotiasujat) ja Veteraani (rintamamies Taisto Oksanen). Matin talonhankinta koskettaa yllättävillä tavoilla heistä jokaista, kun suunnitelma etenee ja juoni tihenee. Enimmäkseen äänessä on Matti, mutta vuorot vaihtelevat tyydyttävän usein.

Romaani näyttää suomalaisen unelman (punainen talo ja perunamaa, ehkä omenapuukin) omituisuudet ja varjopuolet, ja henkilöhahmot toimivat tässä tyyppiesimerkkeinä omista lajeistaan. On kerrostaloasujat, kotirintamamiehet, myyntimiehet, omakotitaloasujat, vuokra-asujat, viranomaiset ja rintamamiehet, sekä paljon muita ohimennen mainittuja. Ja jostain syystä ruohonleikkuri mainitaan hämmentävän usein. Ehkä otan siitä selvää myöhemmin.

Loppua kohden tunnelma tiivistyy, ja Matin toimet radikaalistuvat. En olisi halunnut lukea eteenpäin, kun niin selkeästi näkyi, että nyt ei käy hyvin. Luin eteenpäin, eikä käynyt hyvin. En ainakaan usko, sillä loppu jäi jokseenkin avoimeksi, samaan asetelmaan kuin romaanin alku. Päiväkirjamaiset kellonaikojen kanssa merkityt kuvaukset ”muuttopäivästä” seurasivat toisiaan ja paljastivat yhä hullumpia yksityiskohtia. Sympatiani menivät kyllä suoraan Matille, olisin niin halunnut hänen onnistuvan. Hän oli kaikessa omituisuudessaan varsin sympaattinen suomalainen mies ja isä.

Lukekaa, suosittelen! Ja varmasti olettekin lukeneet. Mukaansatempaava, tunnistettava ja mielenkiintoisesti rakennettu kirja.

Odotettavissa hiljaisuutta jouluun asti

Liian monta tenttiä puskee niskaan. En voi muuta kuin alistua, ja antaa niille vaatimaansa huomiota. NaNoWriMo, minä yritin. Tänä vuonna pääsin vain kymmeneentuhanteen sanaan, eli pahasti jäin jälkeen jo alussa. Ensi vuonna uudestaan. Ehkä silloin on enemmän aikaa ja jaksamista..

Ja mitä blogin kirjoittamiseen tulee, kuukauden päästä uudestaan. Jaksamista olisi nytkin, mutta aikaa ei niin millään. Joululomalla luen joka tapauksessa enemmän kirjoja, niin että onpahan jotain, mistä kirjoittaa!