Jeff VanderMeer: Hävitys

Tämä yllättävän uusi teos löysi minut aivan sattumalta. Mistäs sen olisi tiennyt, että pätkä alkukielisestä alusta oli osa fantasia- ja scifikirjallisuuden kurssini lukupakettia. Kiinnostuin heti ja ryntäsin kirjastoon lainaamaan koko kirjan suomenkielisenä.

Annihilation

Jeff VanderMeer: Hävitys. 
Eteläraja-trilogia 1 
(Annihilation. 
Book 1 of the Southern Reach Trilogy)
Like 2015 (2014)
Suomennos: Niko Aula
Kansi: Eric Nyquist
Sivuja: 222

Neljä eri alan asiantuntijaa on lähetetty tutkimusretkikunnaksi X-alueelle, rannikkokaistaleelle, jonka tuntematon ympäristökatastrofi on tyhjentänyt ihmisistä. Retkikunta on kahdestoista hallituksen alueelle lähettämistä retkikunnista, joista kaikki eivät ole palanneet kotiin. Päähenkilömme on biologi, jonka tehtävä on tutkia erityisesti alueen muutostilassa olevaa luontoa. Pian käykin ilmi, että luonnossa on todella jotain vialla, eivätkä rakennuksetkaan ole aivan tavallisia. Vai mitä mieltä olette tornista, joka kohoaa taivaiden sijaan maan sisään?

Teoksen henkilöiden nimiä ei missään vaiheessa paljasteta. Biologi selittää heti alussa, ettei niillä ole merkitystä: ”Meidän oli tarkoitus keskittyä tavoitteeseemme ja kaikki henkilökohtainen tuli jättää taakse. Nimet kuuluivat sinne mistä olimme tulleet, eivät X-alueelle” (s. 14). Nimettömyys aiheutti pieniä ongelmia samaistumiseen, ja varsinkin kolme muuta retkikunnan jäsentä jäävät etäisiksi. Toisaalta, ehkä hyvä niin, kun tietää kuinka heidän käy. Mutta ei siitä enempää.. Aivan lopussa varmistuu se, mikä kaiken aikaa on tuntunut loogiselta: koko teos on biologin päiväkirja alueella viettämästään ajasta.

Kirjan koukuttavuus perustuu epätietoisuuteen. Koko alue on suuri mysteeri biologille, mutta vielä suurempi lukijalle. Yliluonnolliselta vaikuttavat tapahtumat eivät saa selitystä, kaikki on kaaosta ja takaraivossa kolkuttaa paniikki. Kauhu on teoksen kantava voima, mutta yhtään tämän pidempää romaania se ei olisi jaksanut.

Ihmisten hylkäämästä X-alueesta tulee mieleen scifityylinen dystopia (vai sittenkin luonnon utopia?), mutta kirjan genreluokitus on silti hankalaa. Ulkomaailmasta puhutaan kovin vähän, eikä päivämääriä käytetä, joten kyseessä voi olla yhtä hyvin oma (fantastinen) maailmansa, meidän maailmamme tulevaisuus tai vaihtoehtoinen menneisyys. Kauhua, scifiä vai fantasiaa? Lukijan kannalta se on kuitenkin se ja sama.

Rakastuin ja luen heti toisen ja kolmannenkin osan, kunhan ne vain ensin julkaistaan suomeksi. Ja ai niin! Plussaa hienosta kannesta.

Teatterin taikaa!

Mustapukuinen_nainen

Kuva: Harri Hinkka

Mustapukuinen nainen / Tampereen Teatteri
Ensi-ilta 5.9. 2014, kesto noin 1h 45min
Ohjaus Tommi Auvinen
Rooleissa Esa Latva-Äijö ja Jukka Leisti
Lavastussuunnittelu Marjatta Kuivasto
Valosuunnittelu Tuomas Vartola
Äänisuunnittelu Janne Auvinen

Kävin eilen Tampereen Teatterissa katsomassa Susan Hillin kauhuromaaniin The Woman in Black perustuvan näytelmän Mustapukuinen nainen. Ja oli se hurja…

Aisanajaja Kipps on nuorena kokenut kauheita, ja vielä vuosia myöhemminkin hän näkee painajaisia tapahtumista. Saadakseen kaikelle pisteen, hän on päättänyt kertoa tarinansa läheisilleen. Hän pyytää apua teatterialan asiantuntijalta, ja yhdessä he käyvät vuosien takaiset tapahtumat läpi, luoden niistä samalla näytelmän. Teatterintuntija (Esa Latva-Äijö) Esittää nuorta Kippsiä ja Kipps (Jukka Leisti) ottaa haltuunsa kaikki muut henkilöhahmot.

 Nuori Kipps on saanut tehtäväkseen käydä läpi kuolleen leskirouva Drablow’n omaisuuden. Sitä varten hänen on matkustettava lesken kartanoon Ankeriasrämeelle. Paikasta liikkuu epämääräisiä huhuja, mutta vasta kun Kipps näkee hautausmaalla mustapukuisen naisen, alkaa koko paikan kammottavuus paljastua hänelle.

 Näytelmässä vaihtelevat metafiktiivisesti teatterin tekemiseen keskittyvät kohdat, sekä itse kauhutarina. Teatterikohtien komediallisuus ja kirkkaat valot tuovat mukavaa helpotusta kauhun keskelle. Kuitenkin erityisesti alussa on epäselvää, millaiseksi näytelmä on kulkemassa, kun keskitytään teatterin tekoon ja kauhusta ei näy vielä häntääkään. Leisti ja Latva-Äijö hoitavat roolinsa luotettavasti läpi kohtausten. Erityisesti Leistin monipersoonainen hahmo tuo mukaan kaivattua komediallisuutta, joka keventää tunnelmaa juuri sopivissa kohdissa.

Mustapukuinen nainen osoittaa, kuinka vähän tarvitaan teatterin taian saavuttamiseksi. Lavasteina on vain pari ovea, tuoleja ja arkku, kaikki muu tuotetaan valojen ja savukoneen avulla. Ne, ja uskomattoman tiivis tunnelma luovat katsojien eteen sumuisen Englannin rämeineen ja pikkukylineen.

Paikoitellen korviavihlova musiikki ja alun hermostuttava jankkaus unohtuvat, kun näytelmä saavuttaa loppunsa. Mustapukuinen nainen on mahtava kokonaisuus. Hiljainen ja savukoneen jäljiltä punasilmäinen yleisö vaeltaa pois teatterista pimeään syysiltaan, minä mukana joukossa.

Mahtavaa!