Juoksuhaudantie

Kari Hotakainen: Juoksuhaudantie
WSOY 2002
Sivuja: 334
Päällys: Martti Ruokonen

Juoksuhaudantie

Pahoittelen hiljaisuutta, opiskelu pitää kiireisenä. Nyt kuitenkin luin Hotakaisen Juoksuhaudantien kahdella istumalla. Lopullinen tavoitteeni on kirjoittaa teoksesta analyysi/essee erästä kurssia varten, nyt tyydyn vähempään. Onneksi pidin kirjasta ja lukeminen sujui kuin siivillä, sillä esseen deadline lähestyy vauhdilla.

Mitä kirjasta sitten kertoisi? Ensinnäkin Matti Virtanen on jätetty mies. Saadakseen perheensä takaisin, hän päättää toteuttaa vaimonsa haaveen omakotitalosta helsinkiläisellä pientaloalueella. Haave osoittautuu kalliiksi ja muutenkin hankalaksi, mutta päättäväinen mies tekee kaikkensa sen toteuttamisen eteen. Onhan hän sentään kotirintamamies parhaimmillaan.

Matti on päähenkilö, mutta minäkertojina ääneen pääsevät hänen lisäkseen myös Helena (Matin vaimo), Välittäjä (kiinteistövälittäjä Kesämaa), Viranomainen (ylikonstaapeli Marita Kalliolahti), He (yläkerran naapurit), Ne (eräät omakotiasujat) ja Veteraani (rintamamies Taisto Oksanen). Matin talonhankinta koskettaa yllättävillä tavoilla heistä jokaista, kun suunnitelma etenee ja juoni tihenee. Enimmäkseen äänessä on Matti, mutta vuorot vaihtelevat tyydyttävän usein.

Romaani näyttää suomalaisen unelman (punainen talo ja perunamaa, ehkä omenapuukin) omituisuudet ja varjopuolet, ja henkilöhahmot toimivat tässä tyyppiesimerkkeinä omista lajeistaan. On kerrostaloasujat, kotirintamamiehet, myyntimiehet, omakotitaloasujat, vuokra-asujat, viranomaiset ja rintamamiehet, sekä paljon muita ohimennen mainittuja. Ja jostain syystä ruohonleikkuri mainitaan hämmentävän usein. Ehkä otan siitä selvää myöhemmin.

Loppua kohden tunnelma tiivistyy, ja Matin toimet radikaalistuvat. En olisi halunnut lukea eteenpäin, kun niin selkeästi näkyi, että nyt ei käy hyvin. Luin eteenpäin, eikä käynyt hyvin. En ainakaan usko, sillä loppu jäi jokseenkin avoimeksi, samaan asetelmaan kuin romaanin alku. Päiväkirjamaiset kellonaikojen kanssa merkityt kuvaukset ”muuttopäivästä” seurasivat toisiaan ja paljastivat yhä hullumpia yksityiskohtia. Sympatiani menivät kyllä suoraan Matille, olisin niin halunnut hänen onnistuvan. Hän oli kaikessa omituisuudessaan varsin sympaattinen suomalainen mies ja isä.

Lukekaa, suosittelen! Ja varmasti olettekin lukeneet. Mukaansatempaava, tunnistettava ja mielenkiintoisesti rakennettu kirja.