Jeff VanderMeer: Hyväksyntä

Kai se on nyt hyväksyttävä: tämä trilogia on ohi. Mielenkiintoisinta uutta kirjallisuutta aikoihin, ainakin siinä suppeassa joukossa, jonka minä olen lukenut.

DSCF5573

Jeff VanderMeer: Hyväksyntä. Eteläraja-trilogia 3
(Acceptance. Book 3 of the Southern Reach Trilogy)
Like 2016 (2014)
Suomennos: Einari Aaltonen
Kansi: Eric Nyquist
Sivuja: 364
Arvostelukappale

Kirjan kansi jatkaa Hävityksen ja Hallinnan linjoilla, vaikka sen värimaailma onkin hieman yllättävä, eikä välttämättä niin sopiva kirjan tunnelmaan. Kaunis silti.

Hyväksyntä kokoaa Hallinnan ja Hävityksen teemat ja henkilöt yhteen. Aiemmista osista tuttujen biologin ja Controlin lisäksi pääsemme katsomaan maailmaa myös biologin kaksoisolennon, Haamulinnun, Etelärajan aiemman johtajan, psykologi Gracen ja majakanvartija Saul Evansin näkökulmista. Näkökulmahenkilö siis vaihtuu luvuittain, ja jokaisen henkilön tyyli on hieman erilainen. Esimerkiksi Johtajan luvut on kirjoitettu sinä -muodossa ja osittain preesensissä. Majakanvartijan luvut taas alkavat otteella tämän päiväkirjantapaisesta. Yksi osio kirjasta on ensimmäisestä osasta tutun biologin kirjoittama kirje. Yllättävää kyllä, eri henkilöt ja tyylit sopivat hyvin yhteen. Ainoastaan sinä -muotoon tottuminen vie hetken aikaa, mutta ainakin itse totuin siihen lopulta.

Ajallisesti kirja kulkee kolmella eri tasolla. Toisaalta se jatkaa Hallinnan aikajanaa Controlin ja Haamulinnun päädyttyä yhdessä Alue X:lle. Toisaalta taas ollaan menneisyydessä ennen koko alueen ilmestymistä, ja seurataan majakanvartijan rauhallista elämää, jota kuitenkin varjostavat oudot tapahtumat. Kolmas aikataso on kuolleen Johtajan, jolle nykyisyys on häilyvä tila. Hänen kanssaan käymme pääasiassa läpi tapahtumia ennen kahdennentoista retkikunnan lähtöä Alue X:lle. Tarinat etenevät omilla painoillaan, toisistaan välittämättä, mutta kuitenkin kohti samaa lopputulosta: Alue X:n arvoituksen ratkeamista.

Lukijan ja hahmojen epätietoisuus alkaa nimittäin Hyväksynnässä pikku hiljaa rakoilla. Kaiken aikaa paljastuu pieniä yksityiskohtia, jotka yhdessä muodostavat suuremman kokonaisuuden kohti Alue X:n mysteerin ratkaisemista. Palasia kootaan kuin salapoliisiromaanissa ikään. Ainoastaan lopun kokoava ”näin kaikki tapahtui” -kappale on jätetty pois, ja lukija joutuu itse päättelemään paljon.

En voi sanoa olevani pettynyt kirjan loppuun. Se oli hyvä, enkä oikeastaan selkeämpää selittelyä odottanutkaan, toivoin vain. Lukijan täytyy vain hyväksyä, että osittain Alue X jää ikuiseksi arvoitukseksi.. Ensimmäinen osa oli ehdottomasti trilogian paras, muttei tämä kolmaskaan jäänyt paljoa jälkeen. Se otteeseensa puristava kauhu, jota Hävityksessä niin rakastin on läsnä, vaikkei yhtä voimakkaana. Tai sitten olen jo tottunut siihen, mene ja tiedä. Toisella lukukerralla koko sarjasta saattaisi löytyä myös metaforisia sävyjä, mutta niitä en lähde tässä tulkitsemaan. Kaiken kaikkiaan pidin kirjasta, jonka jälleen kerran ahmaisin parissa päivässä. Jäin kaipaamaan lisää..

Ainiin, jännittävä huomio kirjan lopussa olleista kiitoksista! VanderMeer mainitsee, että apua trilogiaa kirjoittaessaan hänelle ovat olleet apuna (monen muun ohella) Tove Janssonin Muumilaakson talvi ja Kesäkirja, sekä Leena Krohnin Tainaron. Aika hassua!

 

Mainokset

Jeff VanderMeer: Hallinta

Ooo, tämä on niin siistiä! Pitelen käsissäni ensimmäistä arvostelukappalettani ikinä. Pyysin sitä ja sain sen. Yllättävän helppo ja pieni toimenpide, mutta minulle siitä riittää iloa pitkään. Tuntuu, kuin joku olisi juuri hyväksynyt blogini olemassaolon. Lisäksi on mahtavaa, että voin luovuttaa kirjaston jonotuspaikkani jollekin toiselle tämän kirjan suhteen. Nimittäin uunituoreen Eteläraja-trilogian toisen osan suomennoksen!

Hallinta

Jeff VanderMeer: Hallinta. Eteläraja-trilogia 2
(Authority. Book 2 of the Southern Reach Trilogy)
Like 2015 (2014)
Suomennos: Einari Aaltonen
Kansi: Eric Nyquist
Sivuja: 382
Arvostelukappale

Ensimmäiseksi huomasin alkulehdiltä, että suomentaja on vaihtunut. Suomennostyyli säilyi silti niin samanlaisena, että en huomannut lukiessa eroa. Teos on myös edeltäjäänsä melkein parisataa sivua paksumpi. Kansikuva jatkaa kuitenkin Hävityksen linjoilla, tarjoamalla jäniksen, jolla on kenties kansihistorian karmivimmat silmät.

Hävitystä vahvasti leimannut nimettömyys ei Hallinnassa jatku, ja myös päähenkilö on vaihtunut. Uusi päähenkilö on John ”Control” Rodriguez, valtion agentti, joka on siirretty kenttätöistä terrorismin parissa pelastamaan huonosti johdettuja valtion laitoksia. Tapahtumapaikka onkin alue X:n ulkopuolella, valtion ylläpitämä Eteläraja-tutkimuslaitos ja sen lähikaupungit. Aikanaan kukoistanut Eteläraja tutkii alue X:ää, ja on myös vastuussa sinne lähetetyistä retkikunnista. Vuosikymmenien aikana ei tulosta ole juuri syntynyt, joten laitos on ajautunut pahasti rappiolle. Entinen johtaja on kadonnut, ja hieman epätietoinen Control on määrätty hänen seuraajakseen. Työntekijät eivät kuitenkaan ole halukkaita kertomaan uudelle johtajalleen kaikkea tietämäänsä.

Trilogian edellisen osan kantava voima, epätietoisuus, kantaa edelleen. Kauhu ei kuitenkaan ole yhtä syvää ja ahdistavaa, mikä saattaa olla hyväkin asia. Alussa lukija ja Control ovat yhtä tietämättömiä asioista, mutta noin puolenvälin paikkeilla tilanne muuttuu. Controlille näytetään videopätkiä ensimmäisen retkikunnan kohtalosta, ja kaikesta käy ilmi, että videoissa näkyi jotain hyvin häiritsevää. Lukijalle kerrotaan kuitenkin vain siistittyjä pätkiä. Onko kirjailija pelännyt ryhtyä kuvaamaan kauheuksia, ja siksi jättänyt kuvaamatta? Epätietoisuus alkaa jo hieman kismittää, vaikka pitikin otteessaan loppuun saakka.

”Videokatkelmien lopussa huutaminen oli jatkunut jatkumistaan. Kameraa pitelevä henkilö ei ollut vaikuttanut enää ihmiseltä. Katkelmia katsoessaan Control oli vedonnut ensimmäisen retkikunnan jäseniin. Herätkää ja havahtukaa todellisuuteen. He eivät missään vaiheessa havahtuneet. He eivät pystyneet” (s.223).

Kirjan kokonaisuus on  jotenkin inhimillisempi, ja henkilöhahmot ovat samaistuttavampia. Ensimmäisen osan antamien vihjeiden perusteella en ollut varma, missä maassa alue X on, tai onko kyseessä tulevaisuus tai vaihtoehtoinen menneisyys. Nyt lukijalle kuitenkin paljastettiin, että kyseessä todella on USA, ja ajankohtakin on jotakuinkin nykypäivää vastaava. Tarkkuutta ei ole, ja oikeastaan se on mukavaa, sillä mielikuvitukselle jää paljon tilaa.

En edelleenkään tiedä, mitä alue X:llä on tekeillä, mutta ainakin olen kuullut teorioita. Ja lopussa oli hurja cliff hanger. Pakko lukea seuraava…

Jeff VanderMeer: Hävitys

Tämä yllättävän uusi teos löysi minut aivan sattumalta. Mistäs sen olisi tiennyt, että pätkä alkukielisestä alusta oli osa fantasia- ja scifikirjallisuuden kurssini lukupakettia. Kiinnostuin heti ja ryntäsin kirjastoon lainaamaan koko kirjan suomenkielisenä.

Annihilation

Jeff VanderMeer: Hävitys. 
Eteläraja-trilogia 1 
(Annihilation. 
Book 1 of the Southern Reach Trilogy)
Like 2015 (2014)
Suomennos: Niko Aula
Kansi: Eric Nyquist
Sivuja: 222

Neljä eri alan asiantuntijaa on lähetetty tutkimusretkikunnaksi X-alueelle, rannikkokaistaleelle, jonka tuntematon ympäristökatastrofi on tyhjentänyt ihmisistä. Retkikunta on kahdestoista hallituksen alueelle lähettämistä retkikunnista, joista kaikki eivät ole palanneet kotiin. Päähenkilömme on biologi, jonka tehtävä on tutkia erityisesti alueen muutostilassa olevaa luontoa. Pian käykin ilmi, että luonnossa on todella jotain vialla, eivätkä rakennuksetkaan ole aivan tavallisia. Vai mitä mieltä olette tornista, joka kohoaa taivaiden sijaan maan sisään?

Teoksen henkilöiden nimiä ei missään vaiheessa paljasteta. Biologi selittää heti alussa, ettei niillä ole merkitystä: ”Meidän oli tarkoitus keskittyä tavoitteeseemme ja kaikki henkilökohtainen tuli jättää taakse. Nimet kuuluivat sinne mistä olimme tulleet, eivät X-alueelle” (s. 14). Nimettömyys aiheutti pieniä ongelmia samaistumiseen, ja varsinkin kolme muuta retkikunnan jäsentä jäävät etäisiksi. Toisaalta, ehkä hyvä niin, kun tietää kuinka heidän käy. Mutta ei siitä enempää.. Aivan lopussa varmistuu se, mikä kaiken aikaa on tuntunut loogiselta: koko teos on biologin päiväkirja alueella viettämästään ajasta.

Kirjan koukuttavuus perustuu epätietoisuuteen. Koko alue on suuri mysteeri biologille, mutta vielä suurempi lukijalle. Yliluonnolliselta vaikuttavat tapahtumat eivät saa selitystä, kaikki on kaaosta ja takaraivossa kolkuttaa paniikki. Kauhu on teoksen kantava voima, mutta yhtään tämän pidempää romaania se ei olisi jaksanut.

Ihmisten hylkäämästä X-alueesta tulee mieleen scifityylinen dystopia (vai sittenkin luonnon utopia?), mutta kirjan genreluokitus on silti hankalaa. Ulkomaailmasta puhutaan kovin vähän, eikä päivämääriä käytetä, joten kyseessä voi olla yhtä hyvin oma (fantastinen) maailmansa, meidän maailmamme tulevaisuus tai vaihtoehtoinen menneisyys. Kauhua, scifiä vai fantasiaa? Lukijan kannalta se on kuitenkin se ja sama.

Rakastuin ja luen heti toisen ja kolmannenkin osan, kunhan ne vain ensin julkaistaan suomeksi. Ja ai niin! Plussaa hienosta kannesta.