Terry Pratchett: Niistäjä

On hassua, etten ole aiemmin tullut kirjoittaneeksi yhdestä suosikkikirjasarjastani, vaikka sitä olen viime aikoina lukenutkin. Kysehän on Terry Pratchettin Kiekkomaailma-sarjasta, parodisen satiirisesta huumorifantasiasta. Kirjailijan kuolemasta on nyt kulunut reilu vuosi, joten uusia kirjoja ei tietenkään enää julkaista. Onneksi kaikkia ei kuitenkaan ole vielä suomennettu, joten brittikirjailijan ystävät saavat Suomessa vielä nauttia uutuuksista hetken aikaa. Niistäjä on ensimmäinen kirjailijan kuoleman jälkeen suomennettu teos. Nähdessäni sen Kariston uutuusluettelossa, olin vähällä kiljua riemusta.

DSCF5899

Terry Pratchett: Niistäjä (Snuff)
Karisto 2016 (2011)
Suomennos: Mika Kivimäki    
Kansi: Paul Kidby
Sivuja: 389
Arvostelukappale

 

 

Yleensä Kiekkomaailma-sarjan kirjoja voi lukea itsenäisinä teoksina, jotka eivät vaadi aiempien osien tuntemusta. Tässä tapauksessa kuitenkin on eduksi, jos on lukenut vähintään sarjan 31. osan Muks!, sillä muuten osa viittauksista menee pahasti ohi.

Kiekkomaailma-sarjassa on useita eri päähenkilöitä omine sosiaalisine ympyröineen. Eri osat keskittyvät eri henkilöihin. Niistäjässä keskiössä seikkailee Vartioston komentaja Samuel Vimes, mutta tällä kertaa ilman muuta Vartiostoa, poissa Ankh-Morporkin kaduilta. Vimesin vaimo lady Sybil on nimittäin saanut suostuteltua miehensä lomalle sukunsa maalaiskartanoon. Vimes on henkeen ja vereen jepari, eikä toimettomana lomailu juuri voisi vähempää kiinnostaa. Toisaalta laatuaika Sybilin ja heidän kuusivuotiaan poikansa nuoren Samin kanssa on tarpeen. Austenin kirjoista ja Downton Abbeystä tuttua aateliston rauhallista maalaiselämää ei kuitenkaan kestä kauaa, ennen kuin Vimesin poliisinvaistot heräävät. Alkaa sekavan rikosvyyhdin selvittely, jonka aikana paljastuu kaikenlaista yllättävää esimerkiksi hiisistä.

Kuten aina, Pratchettin kieli oli mukaansatempaavaa ja luinkin kirjan muutamassa päivässä. Ilman muun Vartioston mukanaoloa aiemmin vähemmälle huomiolle jääneet hahmot saivat enemmän tilaa. Varsinkin lady Sybilin ja Vimesin herrasmiespalvelija Willikinsin hahmot syvenivät mukavasti. Willikis alkoi jopa kiinnostaa todella. Muutamia sivuhenkilöitäkin esiteltiin. Noin kolme neljäsosaa kirjasta juoni eteni mukavaa vauhtia kohti huippuaan. Valitettavasti huippu saavutettiin liian aikaisin, ja viimeinen kolmannes oli enemmän tai vähemmän selittelyä. Aivan loppuunkin yritettiin selvästi kerätä jännitettä, mutta mitään kovin suurta ei saatu aikaiseksi. Pieni pettymys siis. Kaiken selittelyn ja lopettelunjälkeenkin oli loppuun laitettu vielä sivun mittainen jälkinäytös, vain jotta alussa herätetty Jane Austen -pastissi saatiin lopetettua.

Suurin osa kirjasta oli kuitenkin nautittavaa ja sopivan kepeästi aivonystyröitä kutkuttelevaa luettavaa. Oli mukava siirtyä tenttikirjojen keskeltä Niistäjän pariin. Tavalliseen tapaansa Pratchett oli sekoittanut fantasiahupailun mukaan vakaviakin aiheita. Tällä kerralla teemoina olivat lajirasismi ja orjakauppa, sekä kabinettioikeudet.

Suosittelen kirjaa kaikille Pratchettia aiemmin lukeneille Vimes-faneille, mutta muita kehotan tarttumaan johonkin toiseen Kiekkomaailman osaan ensin.

Ainiin! Haluan vielä mainita, että kirjan kansikuvataiteilija Paul Kidby ja minä emme jaa samaa käsitystä Kiekkomaailmasta. Vanhempien kirjojen kansista vastuussa ollut Josh Kirby oli enemmän minun makuuni..

Mainokset

Jeff VanderMeer: Hallinta

Ooo, tämä on niin siistiä! Pitelen käsissäni ensimmäistä arvostelukappalettani ikinä. Pyysin sitä ja sain sen. Yllättävän helppo ja pieni toimenpide, mutta minulle siitä riittää iloa pitkään. Tuntuu, kuin joku olisi juuri hyväksynyt blogini olemassaolon. Lisäksi on mahtavaa, että voin luovuttaa kirjaston jonotuspaikkani jollekin toiselle tämän kirjan suhteen. Nimittäin uunituoreen Eteläraja-trilogian toisen osan suomennoksen!

Hallinta

Jeff VanderMeer: Hallinta. Eteläraja-trilogia 2
(Authority. Book 2 of the Southern Reach Trilogy)
Like 2015 (2014)
Suomennos: Einari Aaltonen
Kansi: Eric Nyquist
Sivuja: 382
Arvostelukappale

Ensimmäiseksi huomasin alkulehdiltä, että suomentaja on vaihtunut. Suomennostyyli säilyi silti niin samanlaisena, että en huomannut lukiessa eroa. Teos on myös edeltäjäänsä melkein parisataa sivua paksumpi. Kansikuva jatkaa kuitenkin Hävityksen linjoilla, tarjoamalla jäniksen, jolla on kenties kansihistorian karmivimmat silmät.

Hävitystä vahvasti leimannut nimettömyys ei Hallinnassa jatku, ja myös päähenkilö on vaihtunut. Uusi päähenkilö on John ”Control” Rodriguez, valtion agentti, joka on siirretty kenttätöistä terrorismin parissa pelastamaan huonosti johdettuja valtion laitoksia. Tapahtumapaikka onkin alue X:n ulkopuolella, valtion ylläpitämä Eteläraja-tutkimuslaitos ja sen lähikaupungit. Aikanaan kukoistanut Eteläraja tutkii alue X:ää, ja on myös vastuussa sinne lähetetyistä retkikunnista. Vuosikymmenien aikana ei tulosta ole juuri syntynyt, joten laitos on ajautunut pahasti rappiolle. Entinen johtaja on kadonnut, ja hieman epätietoinen Control on määrätty hänen seuraajakseen. Työntekijät eivät kuitenkaan ole halukkaita kertomaan uudelle johtajalleen kaikkea tietämäänsä.

Trilogian edellisen osan kantava voima, epätietoisuus, kantaa edelleen. Kauhu ei kuitenkaan ole yhtä syvää ja ahdistavaa, mikä saattaa olla hyväkin asia. Alussa lukija ja Control ovat yhtä tietämättömiä asioista, mutta noin puolenvälin paikkeilla tilanne muuttuu. Controlille näytetään videopätkiä ensimmäisen retkikunnan kohtalosta, ja kaikesta käy ilmi, että videoissa näkyi jotain hyvin häiritsevää. Lukijalle kerrotaan kuitenkin vain siistittyjä pätkiä. Onko kirjailija pelännyt ryhtyä kuvaamaan kauheuksia, ja siksi jättänyt kuvaamatta? Epätietoisuus alkaa jo hieman kismittää, vaikka pitikin otteessaan loppuun saakka.

”Videokatkelmien lopussa huutaminen oli jatkunut jatkumistaan. Kameraa pitelevä henkilö ei ollut vaikuttanut enää ihmiseltä. Katkelmia katsoessaan Control oli vedonnut ensimmäisen retkikunnan jäseniin. Herätkää ja havahtukaa todellisuuteen. He eivät missään vaiheessa havahtuneet. He eivät pystyneet” (s.223).

Kirjan kokonaisuus on  jotenkin inhimillisempi, ja henkilöhahmot ovat samaistuttavampia. Ensimmäisen osan antamien vihjeiden perusteella en ollut varma, missä maassa alue X on, tai onko kyseessä tulevaisuus tai vaihtoehtoinen menneisyys. Nyt lukijalle kuitenkin paljastettiin, että kyseessä todella on USA, ja ajankohtakin on jotakuinkin nykypäivää vastaava. Tarkkuutta ei ole, ja oikeastaan se on mukavaa, sillä mielikuvitukselle jää paljon tilaa.

En edelleenkään tiedä, mitä alue X:llä on tekeillä, mutta ainakin olen kuullut teorioita. Ja lopussa oli hurja cliff hanger. Pakko lukea seuraava…