Terry Pratchett: Hirmurykmentti

42HirmurykmenttiHirmurykmentti (Monstrous regiment)
Terry Pratchett
Karisto 2011 (2003)
Suomennos: Mika Kivimäki    
Kansi: Paul Kidby
Sivuja: 388
Kirjastosta

Olen lukenut paljon Pratchettin kirjoja, mutta jostain syystä tämä kyseinen on jäänyt lukematta tähän asti. Erään kerran se kuitenkin hyppäsi matkaani kirjastosta.

Tämä 28. Kiekkomaailma-sarjan kirja kuuluu niihin kirjoihin, jotka voi lukea ilman minkäänlaista taustatietoa muista sarjan osista. Se nimittäin sijoittuu täysin uuteen miljööseen, pieneen mutta sotaisaan Borogravian vuoristovaltioon. Maa käy lähes jatkuvasti sotaa erityisesti naapurinsa Zlobenian kanssa, eikä maan tilannetta lainkaan helpota, että vallassa olevan Herttuattaren on väitetty kuolleen jo aikaa sitten. Kaiken lisäksi paikallinen jumala Nuggan vaikuttaa tulleen hulluksi, sillä pyhiin teksteihin ilmestyy kaiken aikaa mitä kummallisimpia kieltoja. Vauvat, haukkuvat koirat ja kuusinappiset paidat ovat kaikki iljetyksiä. Vauvoja toki syntyy ja koirat haukkuvat, mutta kansa tuntee valtavaa syyllisyyttä kummastakin.

Majatalonpitäjän tytär Polly Perks naamioituu mieheksi, sillä hän on päättänyt värväytyä armeijaan löytääkseen sodassa kadonneen veljensä. Samaan aikaan Pollyn kanssa värväytyvät myös vampyyri , Igor, peikko ja sekalainen sakki maalaispoikia. Yhdessä kersantti Jacksumin ja korpraali Strappin kanssa tämä Sisään-ja-ulos-rykmentin viimeisin lisäys käy matkaan kohti rintamalinjoja. Matkan aikana Pollylle paljastuu yhtä suun toista armeijasta ja omista alokastovereista. Eikä hän olekaan ainoa jolla on salaisuuksia.

Kevyen huumorin ja nokkelan sanailun keinoin teos käsittelee vakavia aiheita sodankäynnistä naisten asemaan Pratchettin taatun tyyliin. Vanha sotajermu kersantti Jackrum toimii teoksessa usein totuuden äänenä. Hän ei kaunistele asioita, edes silloin kun ne sitä kaipaisivat.

”’Perks, tiedätkö mihin suurin osa sotilaskoulutuksesta tähtää? [..] Se kaikki karjuminen mitä Strappin kaltaiset pikku räkänokat harjoittavat? Sen tarkoituksena on tehdä teistä sellaisia miehiä, jotka toisen miehen käskystä ovat valmiita työntämään miekkansa johonkin itsensä kaltaiseen piruparkaan, joka sattuu vain kantamaan väärän väristä univormua. Hän on sinun kaltaisesi ja sinä olet hänen kaltaisensa. Hän ei oikeastaan halua tappaa sinua etkä sinä halua tappaa häntä. Mutta hän tappaa sinut, jos et tapa häntä ensiksi. Siinä koko juttu alusta loppuun. Sellainen ei suju helposti ilman asianmukaista koulutusta.’”
(s. 171)

Kirjaviisas hienoston kasvatti luutnantti Blouse on loputtoman kiinnostunut tekniikasta ja järjestyksestä. Vanhaa arkistointijärjestelmää arvostellessaan hän tulee lausahtaneeksi suurinta osaa maailman järjestelmistä, arkistoista politiikkaan, koskevan viisauden:

”’ Ihmiset rakentavat sellaista joka toimii. Sitten olosuhteet muuttuvat, ja he joutuvat remontoimaan sitä pitääkseen sen toiminnassa, ja remontointi vie kaiken heidän aikansa niin, että he eivät huomaa kuinka paljon helpompaa olisi rakentaa kokonaan uusi järjestelmä, joka toimisi uusissa olosuhteissa.’”
(s.195-196)

Suosittelen teoksen lukemista.  Se ei ole juonellisesti erityisen moninainen, eikä yllä satiirissaan Pratchettin parhaimmistoon, mutta maailma ja henkilöhahmot tempaavat mukaansa, ja loppu on todella yllätyksellinen. Ja ainakin hetkeksi se saa lukijansa katsomaan todellisuutta hieman eri kulmasta kuin aikaisemmin.

Mainokset

Vain puoliksi kuningas

41Vain_puoliksi_kuningas
Vain puoliksi kuningas. Särkynyt meri 1/3
(Half a King. The Shattered Sea 1/3)
Joe Abercrombie
Jalava: 2016 (2014)
Suomennos: Mika Kivimäki
Sivuja: 397
Kansi: Mike Bryan / Sisko Honkala
Kartta: Nicolette Caven
Sampolan kirjastosta 

Nuortenfantasiatrilogian aloitusosa voitti ilmestyttyään parhaan nuortenkirjan Locus-palkinnon (2015) ja pääsi myös David Gemmell Legend Award -ehdokkaaksi. Koko trilogia on kerännyt maailmanlaajuista suosiota, joten oli aikakin, että itse pääsin sitä lukemaan.

Vain puoliksi kuningas alkaa kartalla, sijoittuu keksittyyn maailmaan, sisältää matkustusta maan eri kolkkiin päähenkilön kasvaessa, mutta siinä ei ole lainkaan magiaa. Toisin sanoin kaikki puitteet fantasialle ovat kunnossa, mutta itse asia puuttuu. Kuin Game of Thrones ennen lohikäärmeiden kuoriutumista ja valkoisia kulkijoita. Maailma kuitenkin toimii ja on selkeän fantastinen ilman magiaa ja kummia olioitakin.

Fantasialle tyypillisesti tämäkin maailma on vanha, kukoistuksensa jo kokenut ja siitä myöhäiskeskiaikaa muistuttavaksi taantunut. Maailmaa hallitsivat ennen haltijat, jotka kuitenkin ovat jo kadonneet, jättäen jälkeensä vain raunioita ja metallia jollaista ei enää osata tehdä. Haltioiden aikaan maailmassa oli vain yksi jumala. Haltiat kuitenkin hajottivat jumalan osiin.

”’Neljäksisadaksi pieneksi jumalaksi, kuudeksi suureksi jumalaksi, ensimmäiseksi mieheksi ja naiseksi sekä Kuolemaksi, joka vartioi viimeistä ovea.’” (s. 12)

Jumalat ja uskonto ovat tärkeä osa maailmaa ja myös itse teosta. Jumalanpalvelusten pidon lisäksi papit ovat hallitsijoiden neuvonantajia, tietoviisaita ja parantajia.  Päähenkilö, prinssi Yarvi, on tarinan alussa loppukoetta vaille pappi, sillä toisen kätensä synnynnäisen vamman takia hänestä ei ole taistelemaan ja siten kuninkaaksi. Tapahtumaketju alkaa vyöryä, kun jo ensimmäisessä luvussa Yarvin isä, kuningas, ja veli, kruununprinssi, kuolevat. Vasten kaikkien, ja varsinkin itsensä tahtoa Yarvista tulee vallanperimyssääntöjen mukaisesti kuningas. Pappisura jää haaveeksi ja kirjat ja yrtit vaihtuvat miekkaan ja kilpeen. Yarvi vannoo kostavansa isänsä ja veljensä kuoleman.

Kuninkuus ei kuitenkaan kestä kauaa, sillä ensimmäisellä sotaretkellään Yarvi joutuu omiensa pettämäksi ja päätyy lopulta orjaksi ja soutajaksi kauppalaivaan. Isän ja veljen kuoleman kosto ja kuninkuuden takaisin saaminen ovat silti ainoa asia Yarvin mielessä.

Pidin kirjan ensimmäistä kolmasosaa varsin puuduttavana. Lopulta tapahtumat kuitenkin imaisivat mukaansa, ja loput luin nopeasti ja innoissani. Luulen, että minulla kesti jonkin aikaa kiintyä päähenkilöön niin paljon, että hänen kohtalostaan tuli kiinnostava. Päähenkilön rakentaminen ei mielestäni ollut täysin onnistunutta. Jo takakannessa kerrotaan, kuinka Yarvin ainoa vaihtoehto on fyysisen vajavaisuutensa takia taistella älynsä voimalla. Teoksessa itsessäänkin toistellaan usein, kuinka älykäs Yarvi on. Teot eivät kuitenkaan puhu puolestaan. Ymmärrän että päähenkilö on nuori ja siksi erityisesti tarinan alussa tyhmä ja sinisilmäinen, mutta onko silloin pakko päälleliimaavasti korostaa tämän älykkyyttä? Lopussa Yarvin kyvyt juonittelijana alkavat näkyä, mutta silloinkin hän on vain yhtä älykäs kuin muu hallitsijaväki.

Hyvin rakennetun maailman ja seikkailuhenkisen juonensa ansiosta teos saa päähenkilönsä puutteet minulta anteeksi. Muut henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia ja itse kerronta miellyttävää. Teoksessa käsitellään hienosti erilaisuutta, ennakkoluuloja ja yksilön asemaa keskellä kaikkien muiden odotuksia ja toiveita – varsin sopivia aiheita nuortenkirjalle. Jään innoissani odottamaan trilogian kahden seuraavan osan lukemista.

Teoksesta muualla mm.:

Vinttikamarissa
Lukutoukan kulttuuriblogi
Oksan hyllyltä

Naomi Novik: Uprooted

39_uprooted

Naomi Novik: Uprooted
Pan Books: 2016 (2015)
Ei toistaiseksi suomennettu
Sivuja: 435
Kansi: crushed.co.uk
Tampereen kirjastosta

 

 

 

Naomi Novik on amerikkalainen kirjailija, joka tunnetaan erityisesti Temeraire-sarjastaan. Sarjan kaksi ensimmäistä osaa (Kuninkaan lohikäärme ja Jadevaltaistuin) on suomennettu, mutta loput seitsemän osaa ovat toistaiseksi vailla käännöstä. Samoin on käännöstä vailla myös Uprooted, itsenäinen saduista aineksia lainaava fantasiateos.

”Our Dragon doesn’t eat the girls he takes, no matter what stories they tell outside the valley. (–) They talk as though we were doing human sacrifice, and he were a real dragon. Of course that’s not true: he may be a wizard and immortal, but he’s still a man, and our fathers would band together and kill him if he wanted to eat one of us every ten years. He protects us against the Wood, and we’re grateful, but not that grateful.” (s. 3)

Päähenkilö, 17-vuotias Agnieszka, asuu Polnyan kuningaskunnassa, laaksossa sijaitsevassa Devernikin kylässä.  Laaksoa ja sen kaikkia kyliä varjostaa lumottu Metsä. Metsään joutuneet eivät palaa takaisin, laaksoon hyökkää metsästä outoja petoja tai sieltä kulkeutuu tappavia sairauksia. Ja metsä leviää kaiken aikaa. Metsältä laaksoa suojelee tornissa asuva velho, the Dragon (tai Sarkan). Kymmenen vuoden välein velho valitsee itselleen laakson kylistä yhden nuoren tytön palvelijakseen torniinsa. Jo ensimmäisessä luvussa Agnieszka tulee valituksi ja päätyy vanhan (mutta nuorelta näyttävän) velhon palvelukseen. Tavallisesti palvelijan tehtäviin kuuluu velhon ruoan laittaminen ja harvakseltaan tälle ääneen lukeminen, mutta Agnieszkalle the Dragon alkaakin opettaa magiaa. Selviää, että Agnieszka on noita, jota velholla on kuninkaan lakien mukaan velvollisuus opettaa.

Kun Agnieszkan paras ystävä Kasia siepataan Metsään, päättää kokematon noita pelastaa hänet. Tästä alkaa sarja tapahtumia, jotka vievät Agnieszkan kuninkaan hoviin, lähes sotaan naapurivaltiota vastaan ja lopulta takaa-ajettuna takaisin laaksoon, taisteluun Metsää vastaan. Kaiken keskellä Agnieszka oppii käyttämään magiaansa kaiken aikaa paremmin ja jopa yhdistämään sen the Dragonin magiaan. Analyyttinen ja temperamenttinen the Dragon muodostaa Agnieszkan kanssa voimakkaan parin, jonka välille kehittyy kummankin vastustelusta huolimatta myös romanttisia tunteita.

Rakastuin maailmaan ja tarina vei mukanaan ensimmäisiltä sivuilta. Slaavilainen mytologia, perinteinen fantasia ja Grimmin sadut sekoittuvat teoksessa keskenään ja luovat uuden, synkän ja lumoavan maailman, jossa magia voi olla sekä matemaattisen tarkkoja kaavoja kirjoissa että tuntemuksiin perustuvaa virtaa. Teos on ihanan romanttinen maaginen satu, mutta käsittelee hienosti myös ihmisen ja luonnon suhdetta sekä kuoleman ja muutoksen hyväksymistä osana elämää.

Teoksessa negatiivista oli osan henkilöhahmoista latteus ja paperisuus. Esimerkiksi Agnieszkan ystävä Kasia oli täysin persoonaton, ja kaikki vähäisemmät sivuhenkilöt hyvin yksiulotteisia. Keskityin kuitenkin niin tiiviisti juoneen, etten juuri murehtinut hahmoja lukiessani. Pääparissa oli riittävästi syvyyttä ja suurin osa tärkeimmistä sivuhenkilöistäkin oli hyvin rakennettuja.

Suosittelen kaikille romantiikan ja sadunomaisen fantasian ystäville ja aion ehdottomasti itse lukea uudestaan!

Teoksesta myös blogissa Taikakirjaimet.

Terry Pratchett: Niistäjä

On hassua, etten ole aiemmin tullut kirjoittaneeksi yhdestä suosikkikirjasarjastani, vaikka sitä olen viime aikoina lukenutkin. Kysehän on Terry Pratchettin Kiekkomaailma-sarjasta, parodisen satiirisesta huumorifantasiasta. Kirjailijan kuolemasta on nyt kulunut reilu vuosi, joten uusia kirjoja ei tietenkään enää julkaista. Onneksi kaikkia ei kuitenkaan ole vielä suomennettu, joten brittikirjailijan ystävät saavat Suomessa vielä nauttia uutuuksista hetken aikaa. Niistäjä on ensimmäinen kirjailijan kuoleman jälkeen suomennettu teos. Nähdessäni sen Kariston uutuusluettelossa, olin vähällä kiljua riemusta.

DSCF5899

Terry Pratchett: Niistäjä (Snuff)
Karisto 2016 (2011)
Suomennos: Mika Kivimäki    
Kansi: Paul Kidby
Sivuja: 389
Arvostelukappale

 

 

Yleensä Kiekkomaailma-sarjan kirjoja voi lukea itsenäisinä teoksina, jotka eivät vaadi aiempien osien tuntemusta. Tässä tapauksessa kuitenkin on eduksi, jos on lukenut vähintään sarjan 31. osan Muks!, sillä muuten osa viittauksista menee pahasti ohi.

Kiekkomaailma-sarjassa on useita eri päähenkilöitä omine sosiaalisine ympyröineen. Eri osat keskittyvät eri henkilöihin. Niistäjässä keskiössä seikkailee Vartioston komentaja Samuel Vimes, mutta tällä kertaa ilman muuta Vartiostoa, poissa Ankh-Morporkin kaduilta. Vimesin vaimo lady Sybil on nimittäin saanut suostuteltua miehensä lomalle sukunsa maalaiskartanoon. Vimes on henkeen ja vereen jepari, eikä toimettomana lomailu juuri voisi vähempää kiinnostaa. Toisaalta laatuaika Sybilin ja heidän kuusivuotiaan poikansa nuoren Samin kanssa on tarpeen. Austenin kirjoista ja Downton Abbeystä tuttua aateliston rauhallista maalaiselämää ei kuitenkaan kestä kauaa, ennen kuin Vimesin poliisinvaistot heräävät. Alkaa sekavan rikosvyyhdin selvittely, jonka aikana paljastuu kaikenlaista yllättävää esimerkiksi hiisistä.

Kuten aina, Pratchettin kieli oli mukaansatempaavaa ja luinkin kirjan muutamassa päivässä. Ilman muun Vartioston mukanaoloa aiemmin vähemmälle huomiolle jääneet hahmot saivat enemmän tilaa. Varsinkin lady Sybilin ja Vimesin herrasmiespalvelija Willikinsin hahmot syvenivät mukavasti. Willikis alkoi jopa kiinnostaa todella. Muutamia sivuhenkilöitäkin esiteltiin. Noin kolme neljäsosaa kirjasta juoni eteni mukavaa vauhtia kohti huippuaan. Valitettavasti huippu saavutettiin liian aikaisin, ja viimeinen kolmannes oli enemmän tai vähemmän selittelyä. Aivan loppuunkin yritettiin selvästi kerätä jännitettä, mutta mitään kovin suurta ei saatu aikaiseksi. Pieni pettymys siis. Kaiken selittelyn ja lopettelunjälkeenkin oli loppuun laitettu vielä sivun mittainen jälkinäytös, vain jotta alussa herätetty Jane Austen -pastissi saatiin lopetettua.

Suurin osa kirjasta oli kuitenkin nautittavaa ja sopivan kepeästi aivonystyröitä kutkuttelevaa luettavaa. Oli mukava siirtyä tenttikirjojen keskeltä Niistäjän pariin. Tavalliseen tapaansa Pratchett oli sekoittanut fantasiahupailun mukaan vakaviakin aiheita. Tällä kerralla teemoina olivat lajirasismi ja orjakauppa, sekä kabinettioikeudet.

Suosittelen kirjaa kaikille Pratchettia aiemmin lukeneille Vimes-faneille, mutta muita kehotan tarttumaan johonkin toiseen Kiekkomaailman osaan ensin.

Ainiin! Haluan vielä mainita, että kirjan kansikuvataiteilija Paul Kidby ja minä emme jaa samaa käsitystä Kiekkomaailmasta. Vanhempien kirjojen kansista vastuussa ollut Josh Kirby oli enemmän minun makuuni..

Jeff VanderMeer: Hallinta

Ooo, tämä on niin siistiä! Pitelen käsissäni ensimmäistä arvostelukappalettani ikinä. Pyysin sitä ja sain sen. Yllättävän helppo ja pieni toimenpide, mutta minulle siitä riittää iloa pitkään. Tuntuu, kuin joku olisi juuri hyväksynyt blogini olemassaolon. Lisäksi on mahtavaa, että voin luovuttaa kirjaston jonotuspaikkani jollekin toiselle tämän kirjan suhteen. Nimittäin uunituoreen Eteläraja-trilogian toisen osan suomennoksen!

Hallinta

Jeff VanderMeer: Hallinta. Eteläraja-trilogia 2
(Authority. Book 2 of the Southern Reach Trilogy)
Like 2015 (2014)
Suomennos: Einari Aaltonen
Kansi: Eric Nyquist
Sivuja: 382
Arvostelukappale

Ensimmäiseksi huomasin alkulehdiltä, että suomentaja on vaihtunut. Suomennostyyli säilyi silti niin samanlaisena, että en huomannut lukiessa eroa. Teos on myös edeltäjäänsä melkein parisataa sivua paksumpi. Kansikuva jatkaa kuitenkin Hävityksen linjoilla, tarjoamalla jäniksen, jolla on kenties kansihistorian karmivimmat silmät.

Hävitystä vahvasti leimannut nimettömyys ei Hallinnassa jatku, ja myös päähenkilö on vaihtunut. Uusi päähenkilö on John ”Control” Rodriguez, valtion agentti, joka on siirretty kenttätöistä terrorismin parissa pelastamaan huonosti johdettuja valtion laitoksia. Tapahtumapaikka onkin alue X:n ulkopuolella, valtion ylläpitämä Eteläraja-tutkimuslaitos ja sen lähikaupungit. Aikanaan kukoistanut Eteläraja tutkii alue X:ää, ja on myös vastuussa sinne lähetetyistä retkikunnista. Vuosikymmenien aikana ei tulosta ole juuri syntynyt, joten laitos on ajautunut pahasti rappiolle. Entinen johtaja on kadonnut, ja hieman epätietoinen Control on määrätty hänen seuraajakseen. Työntekijät eivät kuitenkaan ole halukkaita kertomaan uudelle johtajalleen kaikkea tietämäänsä.

Trilogian edellisen osan kantava voima, epätietoisuus, kantaa edelleen. Kauhu ei kuitenkaan ole yhtä syvää ja ahdistavaa, mikä saattaa olla hyväkin asia. Alussa lukija ja Control ovat yhtä tietämättömiä asioista, mutta noin puolenvälin paikkeilla tilanne muuttuu. Controlille näytetään videopätkiä ensimmäisen retkikunnan kohtalosta, ja kaikesta käy ilmi, että videoissa näkyi jotain hyvin häiritsevää. Lukijalle kerrotaan kuitenkin vain siistittyjä pätkiä. Onko kirjailija pelännyt ryhtyä kuvaamaan kauheuksia, ja siksi jättänyt kuvaamatta? Epätietoisuus alkaa jo hieman kismittää, vaikka pitikin otteessaan loppuun saakka.

”Videokatkelmien lopussa huutaminen oli jatkunut jatkumistaan. Kameraa pitelevä henkilö ei ollut vaikuttanut enää ihmiseltä. Katkelmia katsoessaan Control oli vedonnut ensimmäisen retkikunnan jäseniin. Herätkää ja havahtukaa todellisuuteen. He eivät missään vaiheessa havahtuneet. He eivät pystyneet” (s.223).

Kirjan kokonaisuus on  jotenkin inhimillisempi, ja henkilöhahmot ovat samaistuttavampia. Ensimmäisen osan antamien vihjeiden perusteella en ollut varma, missä maassa alue X on, tai onko kyseessä tulevaisuus tai vaihtoehtoinen menneisyys. Nyt lukijalle kuitenkin paljastettiin, että kyseessä todella on USA, ja ajankohtakin on jotakuinkin nykypäivää vastaava. Tarkkuutta ei ole, ja oikeastaan se on mukavaa, sillä mielikuvitukselle jää paljon tilaa.

En edelleenkään tiedä, mitä alue X:llä on tekeillä, mutta ainakin olen kuullut teorioita. Ja lopussa oli hurja cliff hanger. Pakko lukea seuraava…