Kaksitoista klassikkoa 10-12/12: Draamat

Viimeinkin klassikkopostaukseni loppuvat! Viimeisimpään, vaan ei vähäisimpään, joukkoon jäivät klassikkokasani draamat: Molièren Saituri, Strindbergin Neiti Julie ja Tšehovin Vanja-eno. Pidän kovasti näytelmien katselemisesta, mutta myös niiden lukeminen on mielenkiintoista. Tekstin ikään kuin kääntää päässään näytellyksi, kaikkine näyttämöviitteineen päivineen. Näiden klassikoiden lukeminen oli siis ehdottomasti nautinto.

saituri

Molière: Saituri (L'Avare)
WSOY 1999 (1668)
Suomennos: Lauri Hirvensalo
Sivuja: 139

Saituri on Roope Ankan ja muiden kitupiikkien itara innoittaja. Näytelmä noudattaa klassismin ajan, paikan ja toiminnan ykseyden sääntöä, eli kaikki tapahtuu yhden päivän sisällä saituri Harpagonin talossa ja keskittyy perheen avioliittoaikeisiin ja rakkaussotkuihin. Alun henkilöluettelo selityksineen antaa hyvän kuvan näytelmästä. Kaikki rakastavat jotakuta ja jotkut samaa henkilöä. Hullunkuriset sattumat ja väärinkäsitykset pyörittävät näytelmää, joka kuitenkin loppuu onnellisesti nuoren rakkauden voitoksi. Saituri on klassismin komediaa parhaimmillaan.

August Strindberg: Neiti Julie
(Fröken Julie. Ett naturalistiskt sorgespel.)
Otava 1988 (1888)
Suomennos: Helena Anhava

neiti Julie

Kartanonneiti Julie riehaantuu juhannusyönä ja viettelee sänkyynsä komean palvelija Jeanin. Aamulla neitiä kaduttaa, mutta Jean yrittää käyttää tilannetta edukseen. Lopulta palvelija saakin suostuteltua neiti Julien varsin radikaaliin ratkaisuun.

Näytelmässä tärkeä rooli on valtasuhteilla. Julie, kartanonneiti, on palvelijoidensa yläpuolella, mutta juhannuksen kunniaksi alentuu heidän tasolleen. Jean, joka haluaisi itse kiivetä arvoasteikossa ylemmäs, käyttää tilaisuutta hyväkseen ja alistaa Julien itsensä alapuolelle. Kuitenkin Julien isä on heidän molempien yläpuolella. On siis isännän valta palvelijaan, ja miehen valta naiseen.

Neiti Julie kuuluu Strindbergin naturalistiseen tuotantoon. Mielestäni näytelmän kaksi naishahmoa on kuitenkin jätetty vain ajan naiskuvan mukaiseksi, ei todelliseksi. Naturalismia kuitenkin edustaa hienosti se, että dialogi ei välttele kirosanoja tai karkeaa kieltä kenenkään kohdalla, silloin kun sille on tarvetta.
Tästä teoksesta pidin itse vähiten.

Vanja-eno

Anton Tšehov: Vanja-eno (Djadja Vanja)
Teoksessa: Lokki; Vanja-eno;
Kolme sisarta; Kirsikkatarha
Otava 1999 (n. 1890)
Suomennos: Martti Anhava

Näytelmän tapahtumat sijoittuvat Serebjakovin, eläköityneen professorin kartanoon. Kartanoa hoitaa Serebjakovin jo kuolleen vaimon veli, Vanja-eno, ja apuna on Serebjakovin tytär Sonja. Professori on saapunut kartanoon nuoren vaimonsa kanssa. Vaimo on hurmannut sekä Vanjan että paikkakunnan lääkärin, johon taas Sonja on rakastunut. Mukana ovat myös Telegin, köyhtynyt tilanomistaja, professorin ensimmäisen vaimon äiti ja Sonjan vanha lastenhoitaja. Nämä kahdeksan henkeä viettävät kesän yhdessä, kunnes syksyllä professori vaimonsa kanssa lähtee takaisin kaupunkiin.

Näytelmässä ei varsinaisesti tapahdu mitään. Erilaisista ideoista kyllä puhutaan, niin kartanon kuin ihmissuhteidenkin osalta, mutta toiminta jää. Kaikissa hahmoissa ja koko näytelmässä yhteisenä tekijänä on turhuus ja hukkaan heitetty elämä. Mielenkiintoisena ja aikanaan harvinaisena lisänä on näytelmässä ekologisuutta ennen ekologiaa, kun lääkäri on huolissaan Venäjän metsien tilasta. Yleistunnelma on pysähtynyt ja unelias, eikä yksikään rakkaus saa vastakaikua. Mutta miten ihanaa luettavaa!

Ainiin! Hassu sattuma: Näytelmien suomennoshalu taitaa kulkea suvussa, sillä vasta nyt tätä postausta tehdessäni huomasin, että Neiti Julien suomentaja Helena Anhava on Vanja-enon suomentaja Martti Anhavan äiti.

Mainokset

Mitä tuleman pitää

Seuraavat kaksi kuukautta kuluvat siis länsimaisten klassikoiden parissa, kuten jo aiemmin mainitsin. Valitsin juuri suuresta kirjalistasta 12 teosta, jotka aion lukea            (ja tenttiä).

Tattadadaa, tässä ne ovat:

Romaanit ja novellit:
Defoe: Robinson Crusoe
Goethe: Nuoren Wertherin kärsimykset
Poe: Kootut kertomukset
Tolstoi: Anna Karenina
Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan
Kafka: Nälkätaiteilija

Lyriikka, draama ja muu kirjallisuus:
Erasmus: Tyhmyyden ylistys
More: Utopia
Byron: Don Juan
Strindberg: Neiti Julie
Beckett: Huomenna hän tulee
Woolf: Oma huone

Ennakkotietoja minulla on useimmista, ovathan ne klassikoina useasti muussa kirjallisuudessa ja elokuvissakin viitattuja. Aikaisemmin olen lukenut kuitenkin vain yhden, Tyhmyyden ylistyksen, jonka uusintakierroksen aloitin tänään. Ihan hävettää, etten esimerkiksi Anna Kareninaan ole koskaan aiemmin tarttunut. Toisaalta, onpa nyt ainakin paljon uutta koettavaa, vaikka yritänkin olla liiaksi uppoutumatta tarinoihin, ja osittain keskittyä myös rakenteeseen. Kahta kertaa en nimittäin näitä ehdi määräaikaan mennessä lukea.