Macbethin tragedia

En ollut lukenut näytelmää, ennen kuin se tällä viikolla käskettiin erään kurssin tiimoilta lukea. Harrastelijateatterin näytelmän olin nähnyt viime kesänä. Nyt olen siis sivistänyt itseäni täysin.

William Shakespeare: Macbeth (The Tragedy of Macbeth)
SKS/Otava 1936 (englanninkielinen alkuteos 1606)
Suomennos: Yrjö Jylhä

En tällä kertaa referoi juonta. Ne, joita Shakespearen näytelmät kiinnostavat, tietävät sen varmasti entuudestaan. Historiallisesti paikkaansapitämätön tarina Skotlannin hallitsijoista. Kirjoittajan lyhin tragedia – onneksi, sillä muuten en olisi ehtinyt sitä kurssille lukea. En myöskään liiemmin arvostele. Kerron vain henkilökohtaisen mielipiteeni.

Sekava. Mystinen. Ajaton. Siinä kolme ensimmäisenä mieleen tullutta sanaa Macbethistä. Olen aina yhtä lumoutunut, kun satoja vuosia vanhat teokset ovat edelleen elossa. Ja näytelmät todella elävät. Ei tällaista tragediaa kovin usein Suomen suurissa teattereissa näe, mutta kunnianhimoisimmat harrastelijateatterit ottavat sen haltuun mielellään. Niin kuin kesällä Romulan taiteellinen teatteri Sastamalassa.

Täytyy sanoa, että nautin enemmän katselemisesta kuin lukemisesta. Eikä se mikään ihme ole, sellaiseksi teos epäilemättä on tarkoitettukin. Vanhan kielensä takia siihen täytyy keskittyä, jotta saisi kaiken irti. Ei riitä, että vain silmäilee – tekstiä tai esitystä. Sekavuutta aiheuttivat tietenkin lukuisat henkilöt, joista kaikilla ei edes ollut kovin suurta roolia. Mutta jos vertaa henkilömäärää esimerkiksi nykyisiin fantasiakirjoihin, ei siinä ole mitään outoa. Toinen sekavuutta aiheuttava seikka oli syy-seuraus -suhteiden hankala seuraaminen. Kuka aiheuttikaan mitä ja mistä tämä johtui?

Eivät sekavuudet kuitenkaan kokemusta pilanneet. On mielenkiintoista tutkia noinkin vanhan näytelmätekstin eroja nykypäivän näytelmiin verrattuna. Mahtavatkohan jotkin nykyiset näytelmät olla suosiossa vielä 400 vuoden kuluttua?

Teatterin taikaa!

Mustapukuinen_nainen

Kuva: Harri Hinkka

Mustapukuinen nainen / Tampereen Teatteri
Ensi-ilta 5.9. 2014, kesto noin 1h 45min
Ohjaus Tommi Auvinen
Rooleissa Esa Latva-Äijö ja Jukka Leisti
Lavastussuunnittelu Marjatta Kuivasto
Valosuunnittelu Tuomas Vartola
Äänisuunnittelu Janne Auvinen

Kävin eilen Tampereen Teatterissa katsomassa Susan Hillin kauhuromaaniin The Woman in Black perustuvan näytelmän Mustapukuinen nainen. Ja oli se hurja…

Aisanajaja Kipps on nuorena kokenut kauheita, ja vielä vuosia myöhemminkin hän näkee painajaisia tapahtumista. Saadakseen kaikelle pisteen, hän on päättänyt kertoa tarinansa läheisilleen. Hän pyytää apua teatterialan asiantuntijalta, ja yhdessä he käyvät vuosien takaiset tapahtumat läpi, luoden niistä samalla näytelmän. Teatterintuntija (Esa Latva-Äijö) Esittää nuorta Kippsiä ja Kipps (Jukka Leisti) ottaa haltuunsa kaikki muut henkilöhahmot.

 Nuori Kipps on saanut tehtäväkseen käydä läpi kuolleen leskirouva Drablow’n omaisuuden. Sitä varten hänen on matkustettava lesken kartanoon Ankeriasrämeelle. Paikasta liikkuu epämääräisiä huhuja, mutta vasta kun Kipps näkee hautausmaalla mustapukuisen naisen, alkaa koko paikan kammottavuus paljastua hänelle.

 Näytelmässä vaihtelevat metafiktiivisesti teatterin tekemiseen keskittyvät kohdat, sekä itse kauhutarina. Teatterikohtien komediallisuus ja kirkkaat valot tuovat mukavaa helpotusta kauhun keskelle. Kuitenkin erityisesti alussa on epäselvää, millaiseksi näytelmä on kulkemassa, kun keskitytään teatterin tekoon ja kauhusta ei näy vielä häntääkään. Leisti ja Latva-Äijö hoitavat roolinsa luotettavasti läpi kohtausten. Erityisesti Leistin monipersoonainen hahmo tuo mukaan kaivattua komediallisuutta, joka keventää tunnelmaa juuri sopivissa kohdissa.

Mustapukuinen nainen osoittaa, kuinka vähän tarvitaan teatterin taian saavuttamiseksi. Lavasteina on vain pari ovea, tuoleja ja arkku, kaikki muu tuotetaan valojen ja savukoneen avulla. Ne, ja uskomattoman tiivis tunnelma luovat katsojien eteen sumuisen Englannin rämeineen ja pikkukylineen.

Paikoitellen korviavihlova musiikki ja alun hermostuttava jankkaus unohtuvat, kun näytelmä saavuttaa loppunsa. Mustapukuinen nainen on mahtava kokonaisuus. Hiljainen ja savukoneen jäljiltä punasilmäinen yleisö vaeltaa pois teatterista pimeään syysiltaan, minä mukana joukossa.

Mahtavaa!