Vain puoliksi kuningas

41Vain_puoliksi_kuningas
Vain puoliksi kuningas. Särkynyt meri 1/3
(Half a King. The Shattered Sea 1/3)
Joe Abercrombie
Jalava: 2016 (2014)
Suomennos: Mika Kivimäki
Sivuja: 397
Kansi: Mike Bryan / Sisko Honkala
Kartta: Nicolette Caven
Sampolan kirjastosta 

Nuortenfantasiatrilogian aloitusosa voitti ilmestyttyään parhaan nuortenkirjan Locus-palkinnon (2015) ja pääsi myös David Gemmell Legend Award -ehdokkaaksi. Koko trilogia on kerännyt maailmanlaajuista suosiota, joten oli aikakin, että itse pääsin sitä lukemaan.

Vain puoliksi kuningas alkaa kartalla, sijoittuu keksittyyn maailmaan, sisältää matkustusta maan eri kolkkiin päähenkilön kasvaessa, mutta siinä ei ole lainkaan magiaa. Toisin sanoin kaikki puitteet fantasialle ovat kunnossa, mutta itse asia puuttuu. Kuin Game of Thrones ennen lohikäärmeiden kuoriutumista ja valkoisia kulkijoita. Maailma kuitenkin toimii ja on selkeän fantastinen ilman magiaa ja kummia olioitakin.

Fantasialle tyypillisesti tämäkin maailma on vanha, kukoistuksensa jo kokenut ja siitä myöhäiskeskiaikaa muistuttavaksi taantunut. Maailmaa hallitsivat ennen haltijat, jotka kuitenkin ovat jo kadonneet, jättäen jälkeensä vain raunioita ja metallia jollaista ei enää osata tehdä. Haltioiden aikaan maailmassa oli vain yksi jumala. Haltiat kuitenkin hajottivat jumalan osiin.

”’Neljäksisadaksi pieneksi jumalaksi, kuudeksi suureksi jumalaksi, ensimmäiseksi mieheksi ja naiseksi sekä Kuolemaksi, joka vartioi viimeistä ovea.’” (s. 12)

Jumalat ja uskonto ovat tärkeä osa maailmaa ja myös itse teosta. Jumalanpalvelusten pidon lisäksi papit ovat hallitsijoiden neuvonantajia, tietoviisaita ja parantajia.  Päähenkilö, prinssi Yarvi, on tarinan alussa loppukoetta vaille pappi, sillä toisen kätensä synnynnäisen vamman takia hänestä ei ole taistelemaan ja siten kuninkaaksi. Tapahtumaketju alkaa vyöryä, kun jo ensimmäisessä luvussa Yarvin isä, kuningas, ja veli, kruununprinssi, kuolevat. Vasten kaikkien, ja varsinkin itsensä tahtoa Yarvista tulee vallanperimyssääntöjen mukaisesti kuningas. Pappisura jää haaveeksi ja kirjat ja yrtit vaihtuvat miekkaan ja kilpeen. Yarvi vannoo kostavansa isänsä ja veljensä kuoleman.

Kuninkuus ei kuitenkaan kestä kauaa, sillä ensimmäisellä sotaretkellään Yarvi joutuu omiensa pettämäksi ja päätyy lopulta orjaksi ja soutajaksi kauppalaivaan. Isän ja veljen kuoleman kosto ja kuninkuuden takaisin saaminen ovat silti ainoa asia Yarvin mielessä.

Pidin kirjan ensimmäistä kolmasosaa varsin puuduttavana. Lopulta tapahtumat kuitenkin imaisivat mukaansa, ja loput luin nopeasti ja innoissani. Luulen, että minulla kesti jonkin aikaa kiintyä päähenkilöön niin paljon, että hänen kohtalostaan tuli kiinnostava. Päähenkilön rakentaminen ei mielestäni ollut täysin onnistunutta. Jo takakannessa kerrotaan, kuinka Yarvin ainoa vaihtoehto on fyysisen vajavaisuutensa takia taistella älynsä voimalla. Teoksessa itsessäänkin toistellaan usein, kuinka älykäs Yarvi on. Teot eivät kuitenkaan puhu puolestaan. Ymmärrän että päähenkilö on nuori ja siksi erityisesti tarinan alussa tyhmä ja sinisilmäinen, mutta onko silloin pakko päälleliimaavasti korostaa tämän älykkyyttä? Lopussa Yarvin kyvyt juonittelijana alkavat näkyä, mutta silloinkin hän on vain yhtä älykäs kuin muu hallitsijaväki.

Hyvin rakennetun maailman ja seikkailuhenkisen juonensa ansiosta teos saa päähenkilönsä puutteet minulta anteeksi. Muut henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia ja itse kerronta miellyttävää. Teoksessa käsitellään hienosti erilaisuutta, ennakkoluuloja ja yksilön asemaa keskellä kaikkien muiden odotuksia ja toiveita – varsin sopivia aiheita nuortenkirjalle. Jään innoissani odottamaan trilogian kahden seuraavan osan lukemista.

Teoksesta muualla mm.:

Vinttikamarissa
Lukutoukan kulttuuriblogi
Oksan hyllyltä

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: