Tällä kertaa klassikkoni ovat monesti filmatut ja edelleen suositut Ylpeys ja ennakkoluulo, sekä Kotiopettajattaren romaani. Elokuvina olin nähnyt kummatkin, kirjoina en lukenut kumpaakaan. Odotin pääseväni kevyen romantiikan ja ihmissuhteiden pariin, enkä pettynyt.
Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo (Pride and Prejudice) WSOY 1985 (1813) Suomennos: S.-L. Norko-Turja Kansi: Petri Holm ja Liisa Holm Sivuja: 410
Jane Austen oli englantilainen naiskirjailija silloin, kun menestyvät naiskirjailijat vielä olivat harvinaisia. Austenia on pidetty erityisesti taitavana naisten ja keskustelujen kuvaajana, ja Ylpeyden ja ennakkoluulon luettuani olen samaa mieltä. Romaani kuvaa englantilaiseen ylemmän keskiluokan elämää 1800-luvulla, kuten Austenin teokset yleensäkin.
Päähenkilö Elizabeth Bennet tapaa tanssiaisissa ylpeän herra Darcy, jota alkaa heti (ennakkoluuloisesti) vihata. Juonen edetessä kumpikin kamppailee nimitunteiden kanssa, jotka lopulta rakkaus voittaa. Pääparin lisäksi seurataan myös Elizabethin kolmen siskon suhdeseikkailuja. Lopussa kaikki kääntyy hyväksi, ja jokainen saa ansionsa mukaan.
Vaikka romanssit ovat Austenin romaanien keskiössä, ei teosten katsota kuitenkaan kuuluvan romantiikan tyylisuuntaan. Tämä johtuu siitä, että luonnon ihannointi ja mielikuvituksellisuus puuttuvat kokonaan. Paremmin ajan tyylisuuntaan sopiikin Kotiopettajattaren romaani.
Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani (Jane Eyre) WSOY 1963 (1847) Suomennos: Tyyni Haapanen Sivuja: 478
Charlotte Brontë oli yksi Brontën kirjailijasisaruksista, heistä aikanaan suosituin. Kotiopettajattaren romaani on Charlotten esikoisteos. Naiskirjailijat eivät tuolloin saaneet arvostusta, joten Brontë päätyi julkaisemaan esikoisensa salanimellä Currer Bell. Taisi kannattaa, sillä heti ilmestyttyään siitä tuli niin myynti-, kuin arvostelumenestyskin.
Romaani kertoo orvosta, nuoresta Jane Eyresta, joka tätinsä hylkäämänä varttuu ankarassa sisäoppilaitoksessa. Siellä hän opiskelee kotiopettajattareksi, päästäkseen pois koulusta. Heti ensimmäisessä työpaikassaan hän rakastuu oppilaansa ottoisään, herra Rochesteriin. Kerronta tapahtuu minäkertojan kautta, joten tarina on varsin intensiivinen ja tunnepitoinen. Hurjat tapahtumat seuraavat toisiaan, enkä tahdo pilata jännitystä niiltä, jotka eivät vielä ole teosta lukeneet/nähneet. Sen kuitenkin kerron, että loppu on onnellinen.
Vastaa