Kaksitoista klassikkoa 1/12: Lolita

Viimeksi kun tänne kirjoitin (voi ei, onko siitä jo kolme kuukautta??), kerroin tulevasta klassikkoprojektista. No, nyt se on ohi ja siihen liittyvä tenttikin takana. Aivan niitä kirjoja en päätynyt lukemaan, joista aluksi puhuin, sillä valittavien kirjojen luettelo muuttui pikkuisen. Pääosin olen kuitenkin tyytyväinen lukemaani.

Mitä minä sitten luin? Ajattelin kertoa jokaisesta omassa postauksessa, jotta täällä ei hetkeen olisi niin hiljaista. Klassikkoputkeni avaa 1900-luvun kohuteos: Vladimir Nabokovin Lolita.

Lolita kansiVladimir Nabokov: Lolita
Gummerus 2011 (1955)
Sivuja: 384
Suomennos: Eila Pennanen ja Juhani Jaskari
Päällys: Jenni Noponen 

Taustatietoni teoksesta olivat vähäiset. Takakannessa kerrotaan mm. näin:

Lolita on hurja ja vaikuttava kertomus hyväksikäytöstä, rakkaudesta, omistushalusta ja pakkomielteen pelottavasta voimasta. Vladimir Nabokovin mestariteos julkaistiin Pariisissa vuonna 1955 ja julistettiin heti kielletyksi kirjaksi. Tästä huolimatta Lolitasta tuli bestseller Euroopassa ja Amerikassa, ja se on yhä yksi kirjallisuuden hätkähdyttävimmistä klassikoista.”

Tartuin kirjaan ilman kummempia odotuksia. Kun lopetin, kokemus oli positiivinen, mutta tavallaan häiritsevä. Lolita on kuusikymppisen, vankilassa tuomiotaan odottavan Humbert Humbertin tunnustus rakkaudestaan nuoreen (12-14-v) Dolores Hazeen, Lolitaan. Kirjoitus on sairaan mielen epätoivoinen ymmärryksen pyyntö. Kokonaisuus on jaettu kahteen osaan: ensimmäisessä osassa Humbert kertoo elämästään ennen Lolitaa ja tämän tapaamisesta, toisessa osassa siitä, kun Lolita on hänen, ja kun ei enää ole. Kerronta on osittain kuvitellun juryn puhuttelua, osin päiväkirjanomaista. Näkökulma on Humbertin. Alussa ja lopussa on kirjan kuvitteellisen kustantajan huomautukset, jotka antavat vaikutelman tositapahtumasta.

Nabokovin kieli on runsaan maalailevaa ja kaunista, eikä itse seksiä (jota Lolita kutsuu raiskauksiksi) kuvata ollenkaan. Tabu aihe ei selvästi ole ainut syy teoksen klassikoitumiseen. Kammottava aihe kuulosta luettuna niin pahalta, ja taitavana kertojana Nabokov saa lukijan välillä sympatisoimaan Humbertia, mikä taas ei lukijasta tunnu mukavalta. Koko lukukokemusta leimaakin jäytävä epämukavuuden tunne. Ei ole hauskaa katsella nuorta lasta vanhan pedofiilin (sana, jota Humbert ei itse juuri käytä) silmin. Luulenpa silti, että juuri epämukava tunnelma on syy siihen, miksi itse pidin kirjasta. Hyvän kirjan tunnistaa mielestäni siitä, että se herättää tunteita. Tämän kirjan herättämät tunteet eivät vain olleet niitä kaikista nautittavimpia.

Ainiin! Kirjailija Vladimir Nabokov (1899-1977) kasvoi kolmikielisessä perheessä, puhuen ranskaa, englantia ja venäjää, mikä nämä näkyy Lolitassa runsain ranskankielisin lausahduksin, jotka kielitaidotonta lukijaa toisinaan ärsyttävät. Tästä olen päätellyt, että vaikka teos julkaistiin Pariisissa, sen alkukieli olisi englanti. On kyllä ikävää, etten ole missään huomannut mainintaa alkukielestä. Onko kenelläkään tietoa?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggers like this: